Kävin tänään viidessä näyttelyssä Uudenmaankadulla palatessani turhauttavalta konferenssimatkaltani.
Galleria Dixissä kävin pitkästä aikaa. Studiossa oli esillä Pirkko Kilpelän (s. 1948) ikoneja (1.–20.3.):
Tämä se on vaikea laji arvioida. En ole koskaan ollut kovinkaan innostunut ikoneista, joten parempi, etten paljoa sano. Olen minä muutaman kirjankin aiheesta lukenut, ja kerran kokenut sen ison kolahduksenkin, joten uskallan kuitenkin sanoa, että ei näissä Andrei Rubljovin (1360/70–1427 tai 1430) tehoja edes lähestytä.
Mutta kai nämä ihan kelpoja ovat. Kas kun ikoneissa ei sitä yksilöllistä luovuutta niin paljoa tarvitse. Ainakaan kelvon tuloksen saavuttamiseksi.
***
Uskonnollissävyinen tietyllä tavalla oli myös varsinaisessa galleriatilassa lappeenrantalaisen Maarit Hakkaraisen (s. ?) näyttely Pieni pyhiin vaellus ja muutama lankeemus (1.–26.3.):
Ehkä ikoneista jäi vähän epävarma olo. Mitä mielekästä minä nyt näistäkään osaisin sanoa? Nämä tällaiset ns. rivitaiteilijat – hitto, mikä ilmaisu – ovat vähän samanlaisia kuin kaikki ikonmaalauskursseja kansoittaneet tekijätkin. Ihan tämäkin näytti kelvolta, mutta ehkä tällaista sisäsiistiä maalausta on tullut nähneeksi jo vähän liikaakin. Tai sitten en vain jaksanut. En siis löytänyt mitään tulokulmaa, joten parempi lopettaa tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti