Julkaistua 358 & Näyttelykuvia 749: "Suoraan silmien väliin"

Viime maanantaina oli juhlahetki, kun kuvanveistäjä Tapio Junnon (1940–2006) näyttely (29.10.–23.11.) avatiin Galleria Ortonissa ja samalla julkaistiin Junnoa käsittelevä kirja, johon vielä palaan. Pidin avajaispuheen suurelle yleisölle, ja tiistaiaamuna kirjoitin Junnon esittelyn gallerian verkkosivuille:  

”Suoraan silmien väliin”

Kuvanveistäjä Tapio Junno (1940–2006) oli yksi niistä keskeisimmistä veistäjistämme, jotka 1960-luvulla uudistivat kuvanveiston jähmettynyttä perinnettä. Kansallisten monumenttien ja pönäköiden poliitikoiden sijaan Junno oli kiinnostunut jokamiehen arjesta – ihmisenä olemisen eksistentiaaliset ulottuvuudet saivat hänen kauttaan aivan uudenlaisen tulkin.

Junnon taiteilijakollega Olavi Pajulahti (s. 1944) ja Galleria Ortonin Sirpa Viljanen ripustamassa Junnon piirustuksia. 

Junnon tematiikka on usein viiltävää ja suoraan vaikeimpien asioiden ytimeen osuvaa. Ainakin siinä mielessä hän on realisti. Hänen veistoksensa ovat totta. Ne eivät myöskään tunnu muuttuvan pelkästään taidehistoriallisiksi vaan ovat totta edelleenkin – jopa ehkä enenevässä määrin. Hänen veistoksensa ovat totta sekä henkilökohtaisella tasolla että yleisellä tasolla.

Monet Junnon veistokset perustuvat uniin ja niiden kautta syntyneisiin runoihin sekä piirustuksiin – monen kuvanveistäjän tavoin Junnokin oli ahkera ja armoitettu piirtäjä, mitä Ortonin näyttelykin hienosti tuo esiin.

Moni runo on lukijankin silmissä suoraan veistokseksi kuviteltavissa:

Saappaat aamulla

jalkaan panin

sattui savi toiseen jalkaan

melkein putosin

totuus osoitti sormella

suoraan

silmien väliin

Merkittävintä katsojan kannalta on kuitenkin se, minkälaisen samastumispinnan Junnon tuotanto tarjoaa kenelle tahansa, joka uskaltautuu miettimään elämänsä syvimpiä tuntoja. Junno on jokamiehen veistäjä – ehkä on kuitenkin tunnustettava, että nimenomaan miehen, minkä hän itsekin haastatteluissa tunnusti todetessaan, ettei tunne naisen elämään niin hyvin.

Junnon kuvaama maailma outoine ja ennustamattomine tapahtumineen on ehkä ahdistava, mutta niiden luoma tunnelma ei kuitenkaan ole lohduton. Tätä problematiikkaa selventää ehkä taiteilijakollegan ja ystävän Jorma Hautalan kommentti: ”Tapio Junnon pronsseissa ihmistä ympäröivä maailma on alati uhkaava. Viiltävästä traagisuudestaan huolimatta teosten taiteellinen kvaliteetti kääntää näkökulman positiiviseksi.”

Näin olen itse todennut näyttelyn yhteydessä julkaistussa Junnon tuotantoa kartoittavassa kirjassa: ”Täytyy olla niin, että taitava veistäjä kykenee muovaamaan veistokseen plastisten omaisuuksien lisäksi sisään myös lempeyden ja rakkauden. Sen joka Junnosta henki myös ihmisenä.”

Tapio Junno oli sekä taitava ammattilainen, kuvanveistäjänä armoton käsityöläinen, että myös suuri humanisti.