Onnittelen itseäni

Huomasin äsken, että blogini täytti tänään neljä vuotta. Neljässä vuodessa olen julkaissut täällä 1252 postausta, niissä mukana 523 muualla julkaisemaani juttua. Olen raportoinut 912 näyttelykäyntiä (ja viime kuukausina hävennyt niitä raportoimatta jääneitä) ja sivunnut tavalla tai toisella 1791 kuvataiteilijaa. Laitettuani laskurin blogiin 9.5.2010 on se avattu 613 687 kertaa.
Kaikki tämä on ollut sekä palkitsevaa että rasittavaa – siis vähän kuin elämän pitääkin olla. Lienee siis jatkettava.
Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille (kommentteja on ollut 978) ja onnittelut itselleni! 
Ja samalla myös pieni moite itselleni laskiessani näitä lukuja – olenhan juuri itse kritisoinut eräässä kritiikkiseminaarissa kaiken kvantifioimista ja määrällisten mittareiden lisääntyvää ylivaltaa kaikessa kulttuurielämässä. 
Mutta nyt lähden lähden harjoittelemaan objektiorientoitunutta ontologiaa eli ulkoiluttamaan ystäväni koiraa ja mietin, että olemmeko molemmat subjekteja. Kerttu eli Kepa näyttää tältä:

Ja sitten menen uimaan tasan 1000 metriä.
Ja sitten menen haastattelemaan Jorma Hautalaa (s. 1941), jonka olen maininnut blogissani 28 kertaa neljän vuoden aikana, hänen arkkitehtuurin värisuunnitelmistaan, joista olen kirjoittamassa artikkelia, jonka laitan sitten kohta tänne. Näin elämän syklit kulkevat.
Ennen lähtöäni vilkaisen vielä seinälläni olevaa Jorma Hautalan muotokuvaa, jonka on tehnyt Pertti Nisonen (s. 1953):

Etteivätkö taidekriitikon päivät olisi elämisen arvoisia?