Lenin-setä ei asu Vantaalla

"Taide kuuluu kansalle", on Leninin kuuluisa slogan, jota muun muassa Helsingin juhlaviikot on käyttänyt markkinoinnissaan. Kokoomuskin taitaa olla virallisesti samaa mieltä Leninin kanssa. Mutta Vantaan kaupungista en ole varma. Päätin viettää sunnuntaita taiteen parissa ja mennä Vantaan taidemuseoon katsomaan leipä-aiheista taidenäyttelyä Suu kuin seitsemän leivän uuni (8.10.2010–26.2.2011), jossa on esillä muun muassa Adel Abidinin (s. 1973) huikea video Bread of Life (2008): 

  

Tai sitten vaikkapa Pasi Karjulan (s. 1964) yksinkertainen mutta samalla arvoituksellinen veistos Paha taikina (1998):

Vaan eipä ollut Vantaan taidemuseo auki. Kunhan siis vain kävin katsomassa, kuinka lohduttoman epäsiisti ja henkisesti hylätyn tuntuinen Myyrmäen asema ainakin viikonlopun jäljiltä on. Rapuissakin sain ihan tosissani väistellä rikottuja kaljapulloja.

Koomista on se, että olin aamulla katsonut museon verkkosivuilta aukioloajat. Katsoin vain nopeasti, että viikonloppuisin museo avaa 10:ltä, enkä huomannut, että kyse oli vain lauantaista.

Vielä paljon koomisempaa on, että vasta lukitulla ovella muistin, että olin tehnyt saman turhan matkan jo kerran aikaisemminkin, pari vuotta sitten. 

Kun menin paluujunaan, konduktööri – juna oli siis vain käynyt kääntymässä Vantaankoskella – totesi, että olipa lyhyt Myyrmäen retki. Kerroin, että taidemuseo oli kiinni. "Onpas kummallinen museo, kun on sunnuntaisin kiinni", totesi konduktööri.

Kondunktöörin ihmetys sai minut oikeasti miettimään sitä, kuinka käsittämättömän huonoa kulttuuripolitiikkaa Vantaan kaupunki tekee pitämällä taidemuseotaan sunnuntaisin kiinni. Olisihan sunnuntai juuri se päivä, jolloin taide voisi kaikkein luonnollisimmin kuulua kaikelle kansalle. Minulla on sitä paitsi aika vankka aavistus, että Vantaan taidemuseo ei muutenkaan ole siellä taidemuseomaailman kävijätilastojen kärkiporukoissa.

Niinpä palasin Helsinkiin, hyppäsin junasta Pasilassa, ja hetken aikaa luulin Lenin-sedän asuvan Itä-Pasilassa:

Mutta ehkä kyse on vain sijamuodoista.

Sitten menin uimaan ja tulin vielä vihaisemmaksi, vaikka sain nauttia vedestä ja saunasta. Kuvitelkaapa uimahallia, joka olisi sunnuntaina suljettu! Miten sitä voisi asiakkaille perustella? Yrittäisikö kukaan edes tosissaan? Mielestäni tämä vertaus kertoo vantaalaisesta kulttuurin arvostuksesta karua kieltään ja varsin kiistattomasti. Eihän museolla oikeasti niin väliä ole.

Päivä oli muutenkin yhtä taiteellista antikliimaksia. Yritin vielä mennä Ravintola Lasipalatsiin katsomaan muotikuvaaja Kira Gluschkoffin (s. ?) kiinnostavan tuntuista valokuvanäyttelyä, jonka malleina on ollut suomalaisia rintasyöpään sairastuneita naisia. Olin ensinnäkin katsonut tiedotetta huolimattomasti. Näyttely avautuu vasta ensi tiistaina. Sitä paitsi ravintolakin on sunnuntaisin kiinni.  

Niin, että paskat sitten ihan vantaalaisittain koko taiteesta. Luontoa voi katsoa aina, vaikka taiteessa luonnonkauneuden tavoittelu mielletäänkin usein niin banaaliksi. Sitä paitsi ei stadilaisen tarvitse mihinkään Muonioon mennä ruskaa tiirailemaan. Helsinkiä kauniimpaa ruskaa ei Suomesta löydy:

 Väriloistoa Mäkelänkadun reunalla tänään aamupäivällä.