Urhean taidekriitikon muistomerkki

Olen sunnuntain jälkeen vähän väliä maannut sängyllä käsi pystyssä ja tuijottanut häijysti särkevää kättäni, joka on ollut yllättäen pystyasennossa rauhallisimmillaan. Yhtäkkiä näin sen särkylääkkeiden yliannostuksen tuottamissa hallusinaatioissani kuin kuvanveistäjä Claes Oldenburgin (s. 1929) ylisuurennettuna veistoksena:

Siinä se on; sen voisi vaikka valaa parimetrisenä epoksihartsiin ja maalata luonnollisen väriseksi: Urhean taidekriitikon muistomerkki (2014). Vakavasti ottaen: taidekirjoittajan työtapaturmariskeistä ehkä suurin, jos ei kritiikistä suivaantunutta ja lyömään pyrkivää kuvanveistäjää lasketa mukaan. Ja vielä vakavammin: viime päivien liian ahkera kirjoittaminen (eräs näyttelyjulkaisu [tämä on mainosteaser – avatkaa siis linkki] ja pari artikkelia) ja monia päiviä jatkunut Guggenheim-googlettelu yhtyneenä kelvottomaan työasentoon (sohvannurkassa veltosti, läppäri mahan päällä ja kädet kuin oravalla) tuottivat 56-vuotiaana elämäni ensimmäisen jännetuppitulehduksen. Seuraavat pari viikkoa totuttelen olemaan yksikätinen ja oikeakätisenä vieläpä vasenkätinen. Paska!
Kiinnittäkää siis huomiota työsuojeluun ja varsinkin oikeisiin työasentoihin, vaikka ette ihan oikeaa työtä tekisikään.