Guggenheim Helsinki 62: Kaksi villiä veikkausta sunnuntain ratoksi

Olen kirjoittanut tänään kaksi tekstiä, joihin palaan blogissa ensi viikolla. Vielä pitäisi kirjoittaa yksi, mutta välillä päätin pitää lepotauon ja olla ajattelematta taidetta tai oikeastaan olla ajattelematta mitään. Eihän se onnistunut: sohvan nurkalla viinilasin kanssa iski ajatus Kiasman tulevasta johtajasta. Sehän oli ikään kuin haussa, niin kuin apulaiskaupunginjohtajan virka, jonka vihreät olivat jo etukäteen saaneet kokkareilta maksuksi Palmian yhtiöittämisestä (ja ehkä muistakin palveluista kuten tulevasta Guggenheimin kannattamisesta), mutta headhunttaajat kuulemma tekevät Kiasman puolesta kuumeista työtään. Siinä sitten mietiskelin tulevaa johtajaa, ja koska olen paatunut uhkapeluri, iski halu veikata. Miltei heti keksin ehdokkaan, jolle laittaisin rahani, jos joku haluaisi lähteä vedonlyöntiin. Hänellä on kaivattu kansainvälinen tausta ja ilmeisesti Suomessakin sopiva määrä vaikutusvaltaisia kannattajia, koska hän sai heti Suomeen muutettuaan valtion yksivuotisen kriitikkoapurahan ja paikan Kuvataideakatemian Praxis-maisteriohjelman lehtorina. Sanokaa siis minun sanoneen, että Kiasman seuraava johtaja on Trondheimin taidemuseon entinen johtaja Pontus Kyander (jos se ei sitten ole samaisen Praxiksen professori Leevi Haapala – hyvä veikkaus hänkin, paitsi ehkä vähän liian akateeminen nykyistä bisnesmaailmaa ajatellen): 

No, sitten menin röökille parvekkeelle, ja Guggenheim-ajatus jäi jotenkin päälle. Tekisi mieleni veikata, että Guggenheim Helsinki tulee saamaan piakkoin tiedon merkittävästä yksityisestä lahjoituksesta. Ajatuskulku on seuraava: Talvivaaran toistaiseksi salassa pidetty mahdollinen ostaja on veikkaukseni mukaan Norilski nikel (Norilsk Nickel), joka omistaa jo Harjavallan nikkelitehtaan. Firman pääomistaja on venäläinen oligarkki Vladimir Potanin (Forbesin mukaan 14 miljardin nettoarvoinen mies), joka istuu Solomon R. Guggenheimin säätiön hallituksessa ja myös Eremitaašin hallituksessa. Häntä olen veikkailut G:n rahoittajaksi jo aiemminkin, mutta nyt tuli vielä vahvempi olo. Hänellä on siis sekä taideharrastuksia että Suomi-harrastuksia:  

Että näillä mennään. Nyt ryhdyn kirjoittamaan päivän kolmatta juttua.

PS. Myöhemmin illalla, kun kolmaskin juttu on valmis, enkä jaksa katsoa sen paremmin Tellusta, Suomen tullia kuin Die Hardiakaan vaan aion mennä sänkyyn harjoittelemaan tulevaa Lukurauhaa. 
Yllä kirjoitettu on tietenkin vain joutohetken joutohupia, mutta vakavasti ottaen kaikille lobbareille: Kyander saattaisi ihan oikeasti olla hyvä vaihtoehto johtajaksi. Tämä tamperelaispoika on muuttanut Suomesta pois jo vuonna 1962, mutta tuntee Suomen nykytaiteen hyvin eikä varmaankaan ole osallinen mihinkään kuppikuntiin. Hän kykenisi varmaankin hämmentämään piristävästi taiteemme keitosta. Ja johtamiskokemustakin on jo kahdesta taidemuseosta – sekä hämmentämiskokemusta.  
Ja Potaninia en haluaisi Suomeen mistään hinnasta. Joillekin raha on tietenkin vain rahaa, mutta oligarkkien rahaan kannattaisi ehkä suhtautua tietyllä varauksella. He ovat tottuneet olemaan piittaamatta kansallisomaisuuksista.