Tapsalle rakkaan Fela Kutin musiikki soi taustalla, ja miehet juttelivat Tapsan tematiikasta sekä varsinkin Afrikan vaikutuksista. Tapsan paletti uusiutui tuolloin Villa Karossa vietettyjen aikojen myötä.
Hyvä dokkari. Tuli vähän häkellyttävä olo, koska en ollut nähnyt sitä, enkä edes tiennyt sen olemassaolosta, vaikka olin sen teko- ja ilmestymisaikaan jo Tapsan ystävä. Näin sitä asiat huomaamatta tapahtuvat.
Huomaamatta jäi vähän tämä näyttelykin. Yleisöä on kyllä käynyt, mutta lehtemme eivät sitä noteeranneet lainkaan. Olin aika vihainen ja surulllinen, kun havahduin tähän eilen. Tapsa oli kiistatta yksi merkittävimmistä nykygraafikoistamme, ja siitä huolimatta hänen muistonäyttelyään ei noteerattu mediassa. Hän oli yksi keskeisistä taidegrafiikan uudistajista 1980-luvulla ja monumentaaligrafiikan ehdottomasti keskeisin uranuurtaja.
Onhan se tunnettua nykyaikana, että moni taiteilija pitää vaivalla ja rakkaudella tehdyn näyttelyn, joka jää julkisuudelta huomaamatta. Sitten vain jäädään odottamaan seuraavaa kertaa. Tämä oli hieman erilainen tapaus: viimeinen – merkittävän taiteilijan muistonäyttely, joka jo sellaisena olisi ollut silkkaa uutismateriaalia hyvän taidekokemuksen lisäksi.
Vaimoni huomautti eilen, että näin ei voisi tapahtua Virossa (jonka taide-elämää seuraamme paljon). Ja näinhän se on: alanaapurimme 1,3-miljoonainen kansa pitää taiteilijoistaan ainakin henkisesti paljon parempaa huolta.
Mutta henkilökohtainen kokemushan se näissä asioissa on aina tärkeämpää. Ei taidetta mediaa varten tehdä. Jos näyttely on jäänyt näkemättä, vielä tänään ehtii. Joukolla siis Forum Boxiin klo 12–16!
Taiteen olemassaolosta on varmaan filosofoitu usemmallakin päällä, mutta tuli mieleen väljähkö analogia toisaalta. Jumalanpalvelus pidetään siinäkin tapauksessa, että sitä ensimmäistäkään mummua ei istu kirkossa. Se kun on Jumalalle se.
VastaaPoista