lauantai 27. toukokuuta 2017

Julkaistua 838: Taidetta koululaisille

Tuoreimman Arkkitehdin (2/17) teemana on koulu. Minulta tilattiin juttu jonkun taiteilijan kokemuksista kouluarkkitehtuurin kanssa työskentelystä. Ei-ihan-niin-perinteinen valoteoksistaan tunnettu Tülay Schakir (s. 1968) oli luonteva valinta. 
[Mainittakoon, että aiheesta olisi saanut aikaan pienen kirjankin. Joukkoistin sopivan taiteilijan löytämisen Facebookissa, ja hyviä vinkkejä tuli runsaasti. Kiitos niistä.]

Taidetta koululaisille

Nykyisistä kouluista on tullut kuvataiteen ja arkkitehtuurin kohtauspaikkoja. Taiteilija Tülay Schakir kertoo yhteistyöstään arkkitehtien kanssa. 

Arkkitehtuurin ja kuvataiteen suhteista on keskusteltu pitkään. Ensimmäisiä taidekentän näkyvimpiä puheenvuoroja käytti 1960-luvulla kuvanveistäjä Raimo Utriainen, ja keskustelua on jatkanut muun muassa arkkitehtuurin värisuunnitelmia tehnyt taidemaalari Jorma Hautala. 
Taiteilijakunta on usein kokenut jäävänsä yhteistyössä alakynteen. Olen istunut useammassakin seminaarissa, jossa näitä asioita on pohdittu. Olen kuullut lukemattomia kertoja latteasti hoetun ratkaisuehdotuksen: kuvataiteilija on otettava prosessiin mukaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Yleisen tasonkaan ongelmista ei ole siis oikein päästy etenemään, mutta konkretiassa on siirrytty jo erityisemmälle tasolle: miten arkkitehdin ja kuvataiteilijan yhteistyö toimii esimerkiksi koulua suunnitellessa? 

Koulunäytelmä, 2008, Koulumestarin koulu, Espoo.

Muun muassa valoteoksistaan tunnettu Tülay Schakir on tehnyt runsaasti yhteistyötä arkkitehtuurin kanssa. Vuonna 2008 häneltä valmistui tilateos espoolaisen Koulumestarin kouluun yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Perkon kanssa. Mukana oli sekä ohjelmoidusti muuttuvaa valoa että hologrammi. Nyt hän tekee saman toimiston kanssa yhteistyötä Launeen koulun monitoimirakennukseen Lahdessa. Projekti on juuri käynnistynyt. 
Schakir ei koe yhteistyön ajoitusta kovinkaan suurena ongelmana. Hänen mielestään voi jopa olla ”kiinnostavaa tulla valmiiksi annettuun tilaan, pohtia tarjottuja tilallisia ominaisuuksia ja tehdä suunnitelmia”. 
 

Olemme varsin tottuneita siihen, että lapsille tehdään ikään kuin lapsille sopivia teoksia, jotka ovat usein viehättäviä, söpöjäkin. Schakir miettii myös lapsia kohdeyleisönä, mutta hänelle ominaisten abstraktimpien teemojen kautta ajatus liikkuu hieman toisissa sfääreissä: ”Yritän tehdä koululaisen lähestyttävää taidetta, joka on osallistavaa. Miten teoksen ympärillä liikutaan, miten sitä katsotaan?” Schakir on myös kiinnostunut siitä, miten teos on mahdollisesti integroitunut osa oppimisympäristöä. Esimerkiksi valo ilmiönä on luonteva osa fysiikkaa. Tila ja aika yhdistyvät myös kiinnostavalla tavalla: ”Yritän tietyssä mielessä luoda myös maamerkkiä. On hauska ajatella, että entiset koululaiset muistelisivat joskus sitä taidetta, jonka keskellä kouluvuotensa elivät.” 
Schakir ei ole kokenut yhteistyötä arkkitehtien kanssa koskaan ongelmalliseksi. Mahdolliset ongelmat alkavat usein vasta siinä vaiheessa tilaajan kanssa, kun suunnitelmat viedään urakkakuviin. Lisääntynyt byrokratia uusine yhteistyötahoineen saattaa myös hankaloittaa prosessia. Esimerkiksi hankkeiden taidekoordinaattoreista saattaa helposti tulla uusi intressiryhmä omine näkemyksineen ja vaatimuksineen. ”Rakennusbisneksen hankintamalli sopimuksineen ja konsulttikielineen ei sekään ole aina edesauttamassa taiteen toteutumista.” 
Kun taide on muuntunut veistoksista ja maalauksista teknisesti varsin monimuotoisiksi ratkaisuiksi, syntyy myös uusia ongelmia. Teosten ylläpito monimutkaistuu, ja Schakir toivookin alalle ”kunnollisten huoltomallien kehittelyä”. Hän on ehtinyt nähdä omia töitäänkin jo toimimattomina.

1 kommentti:

  1. Hei. Tämä ei liity artikkeliin yllä ja ehkä tiedätkin asian:
    https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Vaivaisukot_ja_vaivaivaisukkoperinne

    t. satunnainen vierailija

    VastaaPoista