Äijät julkaisivat pienen luettelon ja tilasivat minulta pienen tekstin:
”On
olemassa kolme Kemiä”
Mikä
yhdistää Lavosta, Suntiota ja Tuomista? ”On olemassa kolme Kemiä”, sanoo
Lavonen. ”Toinen on Vienan Karjalassa, kolmas kai Ruotsissa.”
Pohjoinen
heitä joka tapauksessa yhdistää. Tuominen ja Rovaniemi on yhteinen nimittäjä Lavoselle
ja Suntiolle. Lavonen on tehnyt väitöstyötään Lapin yliopistoon Tuomisen
valvomana, ja Suntio on viettänyt aikaa Rovaniemellä Wihurin stipendiaattina.
Lavonen on lisäksi viettänyt paljon lomiaan Kemissä, äidinpuoleisten
isovanhempiensa luona.
Juhani Tuominen: IV Selam, 2008.
Kolmikko
piti yhteisen näyttelyn Rovaniemellä Galleria Napassa vuonna 2012. Tuolloin he
ripustivat työnsä ristiin plaseeraten, välttäen pönäköitä erillisiä ryhmiä.
Sieltä se lopullinen yhteys varmaankin löytyi. Löytyi teosten temaattinen
vuoropuhelu, joka nyt saa jatkoa.
Ulkoisen
tyylillisesti kolmikkoa ei näyttäisi yhdistävän mikään. Taidekriitikkona tivaan
aasinsiltaa. Taiteilijat viittaavat tiettyyn samanlaiseen tekemisen tapaan,
Suntio puhuu ”mentaalisesta intimiteetistä”. Tämän tunnistan. Jokainen heistä
lähestyy innoituksen tuottamaa lähdemateriaaliaan samanlaisella ankaralla
fokuksella. Tuomiselle se on jo vuosia ollut turkkilainen hauta (türbe) ja sitä kautta laajemminkin
turkkilainen kulttuuri. Lavoselle innoitus löytyy barokista ja ihmiskasvoista.
Suntio on ehkä kirjallisin kaikista: hänelle länsimainen ihmisen eksistenssiin
keskittynyt filosofia tarjoaa loputtoman lähteistön. Kaikkien metodi kytkeytyy
Suntion esiin tuomaan intimiteettiin. Teoksissa on myös aina henkilökohtainen
taustavire, jota katsojan ei ehkä tarvitse tunnistaa muuten kuin kokemuksen
intensiteetissä. Tuominen tulkitsee sen ”lyyrisyydeksi”, mitä en hetken
mietittyäni taida vastustaa.
Heimo Suntio: Piirtäjä, 2017. (Mallina on muuten ollut Kuutti Lavonen.)
Kolmikko
istuu samaan tilaan, koska he kaikki kykenevät virittämään tilaa osin kuin
musiikillisesti – lyyrisyyteen sekin saattaa viitata. Lavonen kuuntelee
barokkimusiikkia, Tuomisen levylautasella saattaa soida Ercüment Batanay
soittamassa tanburia, turkkilaista luuttua, ja Suntion voi tavata
Musiikkitalossa kuuntelemassa länsimaista klassista – ellei hän sitten ole
jazzkonsertissa.
Kuvanveistäjänä
Suntiolle tila virittyy kuin luonnostaan. Lavonen ja Tuominen ovat aina
”akustisessa tilassa” metsästäessään uusia innoituksen kohteita – olivat ne
sitten hautakammioita tai barokkikirkkoja.
Kuutti Lavonen: Parisiana, 2012.
He
kaikki puhuvat totta, mutta he eivät tee sitä väitelausein. He koskettavat
syvempiä totuuksia. Hyvät taiteilijat puhuvat totta valehdellessaankin – tai
ollessaan väärässä. Kotona tarkastan karttapalvelusta Kemit. En löydä sellaista
Ruotsista.
***
Istuin Heimon ja Kuutin kanssa Tin Tin Tangossa 15.12. Rovaniemellä asuvan Jussin kanssa puhuin samana iltana puhelimessa. Kaikki ovat humoristisempia kuin pärstästä voisi päätellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti