Julkaistua 546 & Virossa 127: "Maalaus ei ole vain kuva seinällä"

Eilen vietettiin Galleria Ortonissa tallinnalaisen taidemaalari Kristi Kongin (s. 1985) näyttelyn Wish I Were a Bird (5.–29.8.) avajaisia. Oli hienoa tutustua nuoreen taiteilijaan, jolla on tinkimätön ja moraalinen asenne työtään kohtaan:

Tänä aamuna kirjoitin gallerian verkkosivuille hänestä taiteilijaesittelyn – vaikka tulikin eilen vietettyä jatkoja peräti kahdella terassilla valkoviinin kanssa:

”Maalaus ei ole vain kuva seinällä”

Vuoden 2014 perinteinen virolaisvieras Galleria Ortonissa on tallinnalainen Kristi Kongi (s. 1985). Kongi on opiskellut Tarton Taidekoulussa (Tartu Kõrgem Kunstikool), yhden vuoden vaihto-oppilaana Lahden Taideinstituutissa ja valmistunut Viron Taideakatemiasta (Eesti Kunstiakadeemia) Tallinnassa vuonna 2011. 

Kongin monipuolinen koulutus näkyy hänen työssään: Tartossa hän sai perinteisempää maalarinkoulutusta, ja sekä Lahdessa että Tallinnassa hän pääsi kiinni nykytaiteen keskeisiin teemoihin. Näin syntyi taiteilija, joka on yhtä aikaa varsinainen maalarimaalari ja toisaalta maalauksen perinteen uudistaja ja rikkoja. 

Kongille ”maalaus ei ole vain kuva seinällä”; hän maalaa prosessuaalisesti ja yleensä tietystä tilasta lähtien. Prosessit ovat pitkiä, ja näyttelyssä esillä olevat maalaukset ovat vain kuin yksi pysäytyskuva pidemmästä prosessista. Eräänkin kerran Kongi vuokrasi itselleen tyhjän kaksion Tallinnasta ja alkoi maalata huoneita – ja maalasi niitä uudestaan ja uudestaan. Tämä kaikki kesti puoli vuotta, ja maalaamisprosessista tuli hänen ”jokapäiväinen rytminsä”. Mikä siis on taideteos? Tuo puolen vuoden prosessi vaiko siitä syntynyt näyttely Turbulents kui metood (2011)? Vai onko niin, että koko prosessi oli osa sitä kokonaistaideteosta ja omaelämäkerrallista tarinaa, jota Kongi työssään rakentaa? 

Turbulenssi metodina, panoraama asunnosta, 2011.

Kongille tärkeintä on väri. Mutta kyse ei ole ainoastaan maalauspinnan väreistä ja niiden keskinäisistä suhteista. Kongi on kiinnostunut väreistä kaikkialla, arkisessa ympäristössään ja eri materiaaleissa. Hän havainnoi koko ajan, yhtälailla urbaania ympäristöään kuin luontoakin. Kongin tapa käyttää väriä myötäilee Harald Arnkilin ajatusta, jonka mukaan ”visuaalisiin kokemuksiimme on aina sekoittuneena kulttuurisia, sosiaalisia ja emotionaalisia ulottuvuuksia”. Kongille värit ovat emotionaalisia ja runollisia. Abstraktilta näyttävässä värimaalauksessakin on yleensä tarinallinen tausta, mutta Kongi ei halua avata noita tarinoita. Ne muuttuvat prosessissa vain säikeiksi, joiden kautta teos saa oman emotionaalisen voimansa ja toisaalta antavat sen toden tunnun, jota taiteilija itse kaipaa: ”Taiteilijana haluan olla rehellinen maalauksilleni. Haluan, että jokainen maalaukseni on tositarina.”