Eilen vietettiin Galleria Ortonissa tallinnalaisen taidemaalari Kristi Kongin (s. 1985) näyttelyn Wish I Were a Bird (5.–29.8.) avajaisia. Oli hienoa tutustua nuoreen taiteilijaan, jolla on tinkimätön ja moraalinen asenne työtään kohtaan:
Tänä aamuna kirjoitin gallerian verkkosivuille hänestä taiteilijaesittelyn – vaikka tulikin eilen vietettyä jatkoja peräti kahdella terassilla valkoviinin kanssa:
”Maalaus
ei ole vain kuva seinällä”
Vuoden
2014 perinteinen virolaisvieras Galleria Ortonissa on tallinnalainen Kristi Kongi (s. 1985). Kongi on
opiskellut Tarton Taidekoulussa (Tartu Kõrgem Kunstikool), yhden vuoden
vaihto-oppilaana Lahden Taideinstituutissa ja valmistunut Viron Taideakatemiasta
(Eesti Kunstiakadeemia) Tallinnassa vuonna 2011.
Kongin
monipuolinen koulutus näkyy hänen työssään: Tartossa hän sai perinteisempää
maalarinkoulutusta, ja sekä Lahdessa että Tallinnassa hän pääsi kiinni
nykytaiteen keskeisiin teemoihin. Näin syntyi taiteilija, joka on yhtä aikaa
varsinainen maalarimaalari ja toisaalta maalauksen perinteen uudistaja ja
rikkoja.
Kongille
”maalaus ei ole vain kuva seinällä”; hän maalaa prosessuaalisesti ja yleensä
tietystä tilasta lähtien. Prosessit ovat pitkiä, ja näyttelyssä esillä olevat
maalaukset ovat vain kuin yksi pysäytyskuva pidemmästä prosessista. Eräänkin
kerran Kongi vuokrasi itselleen tyhjän kaksion Tallinnasta ja alkoi maalata
huoneita – ja maalasi niitä uudestaan ja uudestaan. Tämä kaikki kesti puoli
vuotta, ja maalaamisprosessista tuli hänen ”jokapäiväinen rytminsä”. Mikä siis
on taideteos? Tuo puolen vuoden prosessi vaiko siitä syntynyt näyttely Turbulents kui metood (2011)? Vai onko
niin, että koko prosessi oli osa sitä kokonaistaideteosta ja
omaelämäkerrallista tarinaa, jota Kongi työssään rakentaa?
Turbulenssi metodina, panoraama asunnosta, 2011.
Kongille
tärkeintä on väri. Mutta kyse ei ole ainoastaan maalauspinnan väreistä ja
niiden keskinäisistä suhteista. Kongi on kiinnostunut väreistä kaikkialla,
arkisessa ympäristössään ja eri materiaaleissa. Hän havainnoi koko ajan,
yhtälailla urbaania ympäristöään kuin luontoakin. Kongin tapa käyttää väriä
myötäilee Harald Arnkilin ajatusta, jonka mukaan ”visuaalisiin kokemuksiimme on
aina sekoittuneena kulttuurisia, sosiaalisia ja emotionaalisia ulottuvuuksia”.
Kongille värit ovat emotionaalisia ja runollisia. Abstraktilta näyttävässä
värimaalauksessakin on yleensä tarinallinen tausta, mutta Kongi ei halua avata
noita tarinoita. Ne muuttuvat prosessissa vain säikeiksi, joiden kautta teos
saa oman emotionaalisen voimansa ja toisaalta antavat sen toden tunnun, jota
taiteilija itse kaipaa: ”Taiteilijana haluan olla rehellinen maalauksilleni.
Haluan, että jokainen maalaukseni on tositarina.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti