perjantai 4. maaliskuuta 2016

Julkaistua 747: Hyvässä uskossa?

Eilen julkaistiin Wäinö Aaltosen museossa Turussa – siis pääkallonpaikalla – Jyrki Siukosen (s. 1959) kirja Tapaus avantgarde – väärennokset ja Turun skandaali (Taide). Olimme molemmat Jyrkin kanssa mukana asian oikeuskäsittelyssä sekä käräjillä että hovissa. Ja huonostihan siinä kävi. Kirjasta selviää asiasta lisää.
Pienenä kaskuna voisin paljastaa jotain kirjan syntyhistoriasta. Jyrki soitti joskus syksyllä ja kysyi, että kirjoitetaanko yhdessä kirja Turun tapauksesta. Vastasin välittömästi myönteisesti, mutta sanoin, että minulla oli pari seuraavaa viikkoa aivan täynnä muita töitä. Sitten hän soitti uudestaan, ja jouduin taas toteamaan, että vieläkin piisaa töitä vähän liikaa mutta että olen kyllä innolla hankkeessa mukana. Malttamaton mies soitti sitten taas jonkun viikon jälkeen ja ilmoitti, että hän jo sen kirjan ehti kirjoittamaan ja että haluanko kirjoittaa siihen jälkisanat. Olen pitänyt itseäni välillä kuin kirjoituskoneena, mutta Jyrki laittoi paremmaksi ja kirjoitti vielä hyvän ja selkeän kirjan. Olen nyt lukenut sen jo kahteen kertaan ja joudun tunnustamaan, että kyllä siitä varmaan tuli näin parempi kuin se olisi ollut yhdessä tehtynä. 
Kirjoitin mielelläni siihen jälkipuheen, joka tässä:
 
Timo Setälä (s. 1958) teki asialle uskollisen kannen ja taiton.

Hyvässä uskossa?

Olin jo 1980-luvun lopulla varsin tietoinen siitä, että Suomen markkinoilla liikkuu taideväärennöksiä paljon enemmän kuin kukaan ns. taidemaailman edustaja pystyy edes kuvittelemaan. Ystäväpiiriini nimittäin kuului nyt jo edesmennyt taidekauppias, joka oli erikoistunut vähän halvempaan taiteeseen. Hän jakoi minulle usein tiedonmurusia ja kertoi kaskuja – ja lupasi kertoa minulle kaiken ”sitten joskus”. Kyse oli sellaisesta taiteesta, jonka väärentäminen ei ollut varsinaiselle taidemaailmalle mikään ongelma – en minä esimerkiksi ollut koskaan kuullutkaan Olavi Laineesta (1922–1983), jonka ”taidokkaan väärennöksen” ystäväni minulle kerran näytti. Niitä kuulemma riitti, koska oli olemassa markkinat. Opin tuolloin, että taidemarkkinamme jakautuvat erilaisiin segmentteihin, joista vain osaa käsitellään julkisuudessa.
Aloitettuani Taiteen päätoimittajana vuonna 1998 aloin kerätä satunnaista materiaalia aiheesta – päätin harrastaa tutkivaa journalismia ja ehkä vähän romanttisestikin soluttautua asiakkaana tai potentiaalisena välittäjänä taideväärennösbisnekseen ja hankkia todellisen selvyyden suomen taidemarkkinoiden rakenteesta ja mustien markkinoiden luonteesta. Mutta eihän minulla sitten koskaan ollut varsinaisilta töiltäni siihen aikaa. Tuohon aikaan tutustuin myös erääseen taideväärennöstapauksiin puolustusasianajajana erikoistuneeseen juristiin, joka hänkin lupasi joskus myöhemmin kertoa minulle kaiken. Sitä päivää odottelen edelleenkin – hyviä juttuja toki olen kuullut, muun muassa eräästä mittavasta suomalaisesta Dalí-kokoelmasta, jossa ei ole ensimmäistäkään aitoa työtä. 
Kerron muistelukseni siksi, että olen itsekin usein ihmetellyt sitä, miten uskalsin kirjoittaa Kauppalehteen 17.6.2009 niin kuin kirjoitin. Jossain haastattelussa sanoin, että kyse oli intuitiosta, mutta mukana oli varmaankin myös tietty pidempiaikainen altistuminen ja herkistyminen taideväärennösten tematiikalle sekä henkilökohtainen, joskus 1980-luvulla alkanut ja melko intohimoinen itäeurooppalaisen avantgarden harrastus. 
Näyttelyn lehdistötilaisuudessa tiesin aika nopeasti koko näyttelyn olevan silkkaa roskaa, mutta tiesin sen ikään kuin tietämättäni: mitään yksilöitävää evidenssiä ei nopeasti käynyt ilmi. Totesin jo tuolloin eräälle Wäinö Aaltosen museossa työskentelevälle tuttavalleni, että ”ootte tainnut lyödä kätenne paskaan”. ”Joo, mä tiedän, mutta puhutaan siitä myöhemmin”, hän vastasi. Silloin tiesin jo varmasti. Emme me koskaan myöhemmin asiasta kuitenkaan puhuneet. Ehkä hänkin joskus kertoo jollekin kaiken tai edes jotain. 
Nuorempana haaveilin skuupista. Nyt sain sellaisen aikaan vahingossa, mutta sankaruuden sijaan seuraamus oli vain suru, jota tunnen taidetta rakastavien puolesta ja joukossa. Oikeusprosessi, jossa olin kaksi kertaa todistajana, oli turhauttava: kysymykset olivat asiantuntemattomia, suurin osa täysin irrelevantteja. Tunnelma salissa oli tunkkainen, enkä tuntenut saaneeni asiaani edes kunnolla esitetyksi. Olin tutustunut vuoden 1997 esitutkinnan pöytäkirjoihin huolellisesti, ja niiden pohjalta tiesin kaikkien syytettyjen tietäneen alusta alkaen kaiken taideteosten alkuperästä ja oikeasta luonteesta. Syyttäjät eivät tätä kyenneet osoittamaan, ainakaan niin että tuomarit olisivat uskoneet. Vähän aikaa sitten tapasin edellä mainitsemani juristin vuosien jälkeen sattumalta uudestaan ja kerroin turhautumisestani. Hän puhkesi nauruun, ja totesi: ”Etpä taida Otso tietää turkulaisesta oikeuskäytännöstä mitään.” En olen ihan varma, miten tähän lausuntoon pitäisi suhtautua, mutta sen tiedän, että ainakaan tässä tapauksessa ei Turussa oikeus voittanut – vaikka sitä kahteen kertaan yritettiinkin. 
Enemmän minua surettaa kuitenkin se, että taidemaailma petti, että Wäinö Aaltosen museossa oltiin niin totaalisen asiantuntemattomia ja ettei sieltä kukaan joutunut mihinkään vastuuseen. ”Hyvässä uskossa” toiminut museo siirtyi vain kantajan puolelle, kun Turun kaupunki esitti korvausvaateitaan. Museoammattilaisia sitoo kansainvälisen museoliiton (ICOM) eettinen säännöstö, ja siitä Wäinö Aaltosen museo ei välittänyt lainkaan järjestäessään kyseessä olevaa ala-arvoista näyttelyä. Näyttelyä järjestettäessä museonjohtajana toimineen Päivi Kiisken on täytynyt olla täysin tietoinen teosten epämääräisestä taustasta – olihan hän museonjohtajana jo silloin, kun niitä kaupiteltiin näkyvästi hänen museossaan ja kun niiden likaista historiaa käsiteltiin näyttävästi Turun Sanomissa. Sama koskee näyttelyn hyväksynyttä Turun kulttuurilautakuntaa, jossa oli mukana Raili Engdahl – taannoinen ”Jaskan” galleristi Bellartesta. Ei kukaan, ei mikään – eikä koskaan – saa minua uskomaan, että tässä on toimittu vain bona fide, hyvässä uskossa. Varsinaisia syitä voin kuitenkin vain arvailla. Ehkä joku kertoo vielä joskus edes jotain.

***

PS. Olin tilaisuudessa vähän ärtynyt muun muassa Turun museotoimenjohtajan Olli Immosen – joka ei vielä ollut toimessaan tapahtumien aikaan – poliitikkomaisesta asenteesta ja siitä, että hän viittasi faktojen ynnäämisessäni "salaliittoteorioihin". Olin vihainen siitä, että museo livahti kantajien puolelle ottamatta asiasta mitään oikeaa vastuuta toimittuaan ensin ICOMin sääntöjen vastaisesti ja totaalisen ammattitaidottomasti. Ärtymykseni tuottaa nyt sen, että avaan loppusanoja vähän lisää. Tuo jutussa mainitsemani tuttavani museolla oli sen nykyinen intendentti Riitta Kormano. Yritin soittaa hänelle silloin, kun kirjoitin jälkisanat ja varoittaa häntä siitä, että tulen mainitsemaan hänen nimensä. En saanut häntä tuolloin kiinni, ja paino jo odotti, joten jätin nimen kohteliaasti pois. Nyt en oikeastaan ymmärrä, miksi tein niin. Sitaatti on totta ja sanatarkka – tosin Jyrki lempeänä miehenä huomautti, että "käden paskaan iskeminen" saattaa tarkoittaa myös esteettistä laatua. Näinhän se tietenkin on. Se jatkokeskusteluhan jäi kuitenkin käymättä.
Muistin virkistämiseksi tässä vielä linkki alkuperäisiin Kauppalehden juttuihini. 

PPS. Tässä linkki Jonni Roosin tämänpäiväiseen raporttiin Ylen Kulttuuricocktailissa.


PPPS. Tästä linkistä (kohdasta 9:41)vielä Jonni Roosin radiohaastattelumateriaalia eilisestä Kulttuuricocktailista

24 kommenttia:

  1. Silloinen näyttelyamanuenssi Heli Harni oli keskeinen tekijä koko jutussa. Hän siirtyi kohun jälkeen Helsingin kaupungin taidemuseoon.

    VastaaPoista
  2. "Tuo jutussa mainitsemani tuttavani museolla oli sen nykyinen intendentti Riitta Kormano." Siinäpä tärkeimmät. RIP Kriirikko.

    VastaaPoista
  3. Ei se ollut Päivi Kiiski joka vuodesta toiseen istui joka toinen päivä Jaakko Lindbergin, Riitta Silvolan, Riitta silvolan sylikoiran, Martin Ahlströmin ja kumppanien pöydässä Wamin kahvilassa. Ei se ollut intendentti Kormanokaan, mutta Kormanon kopla kuitenkin kuuluu Päivi Kiiskiä läheisemmin kuvioon tämän tapauksen taustalla. Kriitikko, joka puolueellisesti suojelee tuttaviaan, ei ole mielestäni uskottava. Saatan palata asiaan kun olen lukenut kirjan.

    VastaaPoista
  4. Minulla ei ole intressiä suojella ketään. Kukaan näistä turkulaisista ei kuulu läheiseen tuttavapiiriini. Kormanon suhteen ajattelin aluksi vain olla kohtelia, mutta kiukkuni koko tilanteesta muutti päätökseni. En minä – eikä Siukonenkan – todellisuudessa tiedä mitään sen kahvilan menosta 1990-luvulla. Sen takia totesinkin jälkisanoissani, että toivottavasti joku joskus kertoo jotain. Mutta prosessi alkaa ikävästi olla jo historiaa.

    VastaaPoista
  5. Siinähän se tuli: prosessi on historiaa, omakustanne vaietaan kuoliaaksi ja sinä olet jäänyt yksin höpöttämään salaliittoteorioita.

    Tai et ole ihan yksin, onhan sinulla kaverina taideasiantuntija Siukonen, joka ripusti kalsarit pyykkinarulle, nimesi teoksen Tatliniksi ja pätevöityi näin taiteen tohtoriksi - mikä toki on suurempi ansio kuin mikään sinun aikaansaannoksesi.

    Mutta vieläkö ihan tosissasi ihmettelet, ettei teitä kumpaakaan otettu tosissaan oikeudessa? Tai missään muuallakaan.

    VastaaPoista
  6. Mä niin rakastan sitä, että Suomessa löytyy näitä anonyymejä älyllistä keskutelua osaavia ihmisiä vähän joka kolosta.

    VastaaPoista
  7. "Mä niin rakastan sitä, että Suomessa löytyy näitä anonyymejä älyllistä keskutelua osaavia ihmisiä vähän joka kolosta."

    Se liennee tämän demokraattisen järjestelmän varjopuoli, eli pakollinen paha, että sitä joutuu valitsemaan, julkaiseeko löysemmin, vai pitääkö tiukkaa moderointia.
    Moderointi johtanee tylsyyteen, koska kukaan ei uskalla/halua kirjoittaa nimellään.
    Moderoimattomuuden seurausta on sitten tälläiset tylsämieliset anonyymit kirjoittelijat, jotka eivät halua esiintyä henkilöön menevällä tunnisteella.

    Jos pitäisin näin hyvää ja monipuolista blogia, olisin vain tyytyväinen, että kaikki loviotsat tulisivat huutamaan pahaa oloaan.
    Siirtämään keskustelua pois sieltä missä sen kuuluisi mennä ja muutenkin sabotoimaan.
    Koska tällöin voisin ajatella, että olen voittanut.
    Olen saanut aikaan vaikutuksen.
    Niin suuren vaikutuksen, että loviotsan tulee tulla vapauttamaan asiansa, jota tosiasiassa ei ole, ulos.
    Tämä kun tuppaa ilmenemään usein juurikin näin, että kirjoituksen pitäjää solvataan ja alkuperäisen asian ohi kävellään.
    Jos sitä pointtia ollaan edes tosiasiassa tajuttu.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Huomasin, että tänne oli ilmestynyt keskustelu(?)ketju, joka ei liittynyt postaukseeni millään tavoin. Tiedoksi ja turhan vaivan välttämiseksi ilmoitan, että näin teen jatkossakin. Ja sille anonyymille trollille vielä: kyse ei ole sensuurista vaan siitä, että tämä on henkilökohtainen blogini, jota hallinnoin ihan miten haluan, eikä mikään Suomi24-keskustelupalsta, jossa kaikki voivat laukaista turhaumiaan. Minulle saa vittuilla sensuroimatta miten paljon haluaa, jos se liittyy asiaan, mutta en salli sitä, että anonyymit vittuilevat blogissani joillekin muille ihmisille, jotka eivät liity ko. postaukseen millään tavoin. Että sillai.

    VastaaPoista