Julkaistua 851: Petollinen helmikoriste

Ja taaskaan en ole jaksanut päivittää blogia. Ties kuinka mones anteeksipyyntö siitä. Ja anteeksipyyntö seuraavasta tekstistäkin. Se ei nimittäin paljoakaan taidetta sivua. 

Taustaa: Juri Nummelin toimittaa Suomen Länkkäriseuran lehteä Ruudinsavu, joka on ilmestynyt jo vuodesta 2001. Satuin Facebookissa huomamaan, että Juri tuskaili tilannettaan: Tuorein Ruudinsavu (2/2017) oli lähdössä painoon ja yllättäen yksi sivu puuttui. Minähän jostain päähänpistosta vastasin, että kyllä täällä nyt yksi länkkärinovelli nopeasti syntyy. Juri tarttui tarjoukseen. Menin sitten partsille röökille viinilasin kanssa ja keksin juonen. Se epäilemättä syntyi siitä, että olin juuri parhaillaan viimeistelemässä pitkää appropriaatioaiheista artikkelia, jossa sivuttiin tietysti feikkisaamenpukua. Kirjoitin saman tien puolessa tunnissa lyhyen novellin loppuun. Juri oli laskenut merkkimääränkin jotenkin väärin, joten hän hommasi juttuun pikakuvituksenkin, jonka teki sarjakuvataiteilija Aapo Kukko (s. 1991).

En uskottele itselleni, että novellini on suurta kirjallisuutta, mutta sallittakoon tällainen leikkimielisyys ja urheilumieli edes joskus. Tämä saattaa hyvinkin jäädä urani ainoaksi länkkäritarinaksi.

Petollinen helmikoriste

Fort Timberlaken linnakkeessa oli huolestuttu wachita-intiaanien lisääntyneestä aggressiivisuudesta. Intiaanit olivat vetäytyneet vuorille ja tekivät iskujaan kiihtyvässä tahdissa. Miehiä oli menetetty liikaa.

Eräänä päivänä kapteeni Harris palasi taaempana sijaitsevasta Fort Morrisonista, missä hän oli ollut neuvottelemassa tilanteesta ja suunnittelemassa voimalla tehtävää vastahyökkäystä. Hänellä oli mukanaan vieras siviili. 

Hän keräsi upseerit koolle ja esitteli vieraansa. ”Tässä on Jim Puolikuu, syntyjään wachita. Hän on elänyt aikuisen elämänsä keskuudessamme mutta puhuu sujuvasti wachitaa. Hän on suostunut kunnon palkkiosta ujuttautumaan wachitojen joukkoon ikään kuin palaajana vuosien jälkeen. Kehitämme hänelle peitetarinan ja sukuhistorian. Oltuaan tarpeeksi kauan wachitojen joukossa ja selvitettyään piilopaikat ja kulkureitit hän palaa tietojensa kera. Joten eiköhän tilanne saada kohta rauhoittumaan – ellei jopa lopullisesti ratkaistuksi.”

Jim Puolikuu oli epämääräinen hahmo, joka oli elättänyt itsensä erilaisin vilunkikonstein. Intiaanikulttuurista hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä, vain kieli oli säilynyt. Osin varmaankin siksi, että siitä oli ollut hänelle hyötyä hänen elättäessään itseään huijaamalla valkoisten käsiin jääneitä heimotovereitaan, joista oli vuosien mittaan tullut heittiöitä. Viinanmyynti oli ollut yksi hänen erikoisalueistaan. 

Jim Puolikuun tehtävää valmisteltiin huolellisesti. Kapteeni Harris yllättyi myönteisesti, kun leirillä jo pitkään vankina ollut Chiri-te-monaha, Kokki-Lisaksi kutsuttu orjatyöläinen, suostui valmistamaan Jimille uskottavan tarinan ja ennen kaikkea näyttävän helmistä kirjaillun kaulakoristeen, jotka tämä muka oli perinyt isältään.

Perusteellisen koulutuksen jälkeen ylväältä wachitalta näyttävä Jim Puolikuu varustettiin matkaan. 

Seuraavalla viikolla suunnitelmastaan ylpeä Harris koki karvaan pettymyksen. Wachitojen alueen reunoilla toiminut partio löysi Jim Puolikuun häväistyn ja alastomaksi riisutun ruumiin – suu täynnä rikotun kaulakoristeen irtonaisia helmiä.
Jim Puolikuun paljastumisen syy jäi mysteeriksi. Leirissä oli vain yksi ihminen, joka olisi voinut antaa vastauksen, mutta häneltä sitä ei kysytty.
Chiri-te-monaha hymyili itsekseen. Hän nimittäin osasi perinpohjaisesti wachitojen kehittämän väri- ja symbolisysteemin, jonka avulla helmikoristeisiin pystyttiin kirjoittamaan hyvinkin monimutkaisia viestejä.

Feikkipukua osasi lukea vain heimon salaisuuksiin vihkiytynyt.