sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Julkaistua 852: Yksilöllinen hyttyskoru?

Vähän rästejä taas tänne. Joskus helmikuun alussa julkaistiin Leena Pukin (s. 1984), Karoliina Paapan (s. 1983), Lari Lätin (s. 1984) ja Stina Riikosen (s. 1981) Route Couture -projektista kirja, johon kirjoitin kutsuttuna lyhyen jutun. Elämäni ensimmäinen hyttysaiheinen juttu:


Yksilöllinen hyttyskoru?

Kun olin nuorena autokoulussa, minulle opetettiin, että pienen eläimen tullessa yllättäen auton eteen sitä ei saa väistää. Peruste oli se, että äkillisellä väistämisellä saattaisi aiheuttaa vaaraa muulle liikenteelle. En tiedä onko tämä edelleenkin kuranttia oppia, mutta toinen ulottuvuus on tietenkin juridinen: omalta kaistaltaan poistuva autoilija on aina syyllinen mahdolliseen liikenneonnettomuuteen.
Olen ajanut aktiivisesti autoa 40 vuotta ja tappanut autollani tasan yhden eläimen: kerran pieni lintu törmäsi suoraan syylärinristikkooni. Muistelen tapahtumaa vieläkin puistatuksella ja pystyn palauttamaan mieleeni sen tömähdyksen. Kerran myös ajoin perheestään jääneen fasaaninpoikasen yli, mutta se jäi onnekkaasti renkaiden väliin, ja näin taustapeilistä, kuinka se vilisti hyvässä kunnossa äitinsä perässä pöpelikköön. Saldo on siis aika lohdullinen. 
Näin kirjoittaessani kuitenkin valehtelen: tuhannet ja tuhannet hyönteiset ovat kuolleet törmättyään autooni. Niiden raadot suihkutan pois silloin harvoin, kun pesen sitä. 
Minulla on kulttuuriantropologista taustaa, ja opiskeluajoiltani muistan ennen kaikkea luokittelun ja sen kulttuurisen sidonnaisuuden ulottuvuudet. Kun aiheutan linnun kuoleman, tapan eläimen ja tunnen syyllisyyttä. Kun aiheutan hyttysen tai jonkun minulle tuntemattoman yöperhoslajin kuoleman, en tunne tappavani eläintä. Silti tiedän tappaneeni eläimen, kun oikein ryhdyn miettimään sitä. 
Eläin on yksi luomakunnassa esiintyvien asioiden luokka, joka on ihmisen laatima. Huomaan, että en ole miettinyt eläimyyden ”riittäviä ja välttämättömiä” ehtoja kovinkaan paljoa.
Mikä on eläin? Miksi hyttynen on vähemmän eläin kuin varpunen? Miksi voin surutta lätkäistä ampiaisen kuoliaaksi mutta en kimalaista? Johtuuko se siitä, että kimalainen on karvainen ja söpömpi? Tai ehkä enemmän eläin juuri karvaisuutensa tähden? 
En osaa surra hyttysen kuolemaa, vaikka kuinka yrittäisin. Ehkä se johtuu siitä, että ne eivät ole yksilöitä. Tai ehkä tarkemmin: ne eivät ole yksilöitä, jotka voisin tunnistaa yksilöinä.
Muistan jo kansakoulusta väitteen siitä, että kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole olemassakaan. Miten siis voisi olla kahta samanlaista hyttystä, koska onhan hyttysen pakko olla rakenteeltaan monimutkaisempi kuin lumihiutale? 
Ja niinhän minä sen keksin: autoon liiskaantuneesta hyttysestä tehty koru. Jokainen erilainen ja yksilöllinen – markkinakielellä ”kantajansa näköinen”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti