lauantai 19. joulukuuta 2015

Hyvää joulua, taiteen demokratian ystävät!

Minun ja muutaman ystäväni taiteen kaltainen – joiltain osin ihan legitiimiä taidettakin sisältävä – näyttely on Suvilahdessa Make Your Mark Galleryssa avoinna vielä 31.12 saakka.
Koska tiedän ihmisten laiskuuden ja normaalien galleriareittien muuttamisen vaikeuden, odotan että kaikki kaverinikaan eivät ehdi sinne raahautua. Siksi haluan laittaa tähän vielä pienen muistutuksen ja ainakin lähettää neljä joulukorttia kaikille niille, jotka haluavat tulevan taide-elämämme olevan vähemmän elitististä ja demokraattisempaa. Kyseessä on neljän suurikokoisen litogfian sarja Taideruhtinaat (2015), joista yhden olen jo blogissani julkaissut, mutta laitetaan nyt tähän vielä koko sarja:

Taideruhtinaat I (Berndt Arell), litografia, 2015.

Taideruhtinaat II (Janne Gallen-Kallela-Sirén), litografia, 2015.

Taideruhtinaat III (Poju Zabludowicz), litografia, 2015.

Taideruhtinaat IV (Jussi Pajunen), litografia, 2015.

Kollegani Heikki Kastemaa ehti jo Kulttuurinavigaattori-blogissaan julkaista avajaisillan jälkeisenä yönä – olisikohan tämä siis Suomen taide-elämässä yksi ennätys, avajaisten päätyttyä klo 9 klo 3 yöllä ilmestyi merkittävässä mediassa (sillä sellaisena Heikin blogia pidän) ensimmäinen arvostelu? – varsin kriittisen arvostelun. Toista arvostelua ei sitten varmaankaan tule, sillä eiväthän oikeatkaan taiteilijat sellaisia enää juuri osakseen saa. 
Tässä Heikin kritiikin kärki: "Ongelma Otso Kantokorven Taideruhtinaat-sarjan tapaisessa päivänkohtaisessa vallanpitäjien kritiikissä on se, että sen tarkoite irtoaa helposti merkityksestä. Tekstit ilman kontekstia yhdistettynä julistemaisiin henkilökuviin saattavat myös tulla viesteiksi jotka ponnahtavatkin itseään, eli kritiikin ideaa ja tarkoitusta vastaan. Vallanpitäjän arvostelusta saattaa tulla eräänlaista vallanpitäjän ihannointia."
Tässä Heikki on täysin täysin oikeassa, ja hän havainnollisti asian tekemällä minusta vartissa facemeemimäisen ironisen teoksen:

Heikki Kastemaa, Taideruhtinaat V (Otso Kantokorpi), 2015.

Hän irrotti sanani konteksistaan ja vähän muuntelikin avajaispuheeni sanoja. Vastasin Heikille näin: "Tekstissä oli kuitenkin yksi virhe tai väärinkäsitys, jonka haluan ehdottomasti korjata. Kirjoitit, että 'väitin kieli poskella kuitenkin olevani 'ihan oikeasti' Andy Warholin veroinen'. Tästä saa sellaisen käsityksen, että pitäisin itseäni Warholin veroisena taiteilija. Kyse oli kuitenkin ihan muusta asiasta, taidegrafiikan teknisestä suorittamisesta. Todellisuudessa sanoin sanatarkasti, että 'olen osapuilleen yhtä hyvä taidegraafikko kuin Andy Warhol'. Siinä olin jopa ihan tosissani eräässä suhteessa: toimintatapamme on samanlainen. Ystäväni, valokuvataiteilija Timo Setälä toteutti ideoideni pohjalta tarrojeni visuaalisen ilmeen, ja ystäväni, taidegraafikko ja mestaripainaja Harri Leppänen yhdessä nuoren virolaisen mestaripainajan ja taidegraafikon Lauri Koppelin kanssa muunsi ne ammattimaisen hyvin tehdyiksi litografioiksi. En edes ollut Tallinnassa valvomassa värien sekoitusta ja duunien vedostamista, koska minulla oli työkeikka Lahdessa. Annoin ohjeet puhelimessa. Näin omat duunini ensimmäistä kertaa vasta signeeratessani niitä porvoolaisessa laadukkaassa kehystämössä. Oletan Warholin toimineen täysin samoin. Tuskin hänellä oli väriä sormissaan, ei minullakaan. Ainoastaan tätä tarkoitin vitsilläni, eikä se edes ollut kieli poskella sanottu vitsi vaan todennäköisesti aivan oikea päätelmä."
Mutta Heikillähän on juuri sama oikeus irvailla kuin minullakin on ollut.
Taiteilijat avaavat teoksiaan usein liian vähän, ja tästä syntyy tietysti tulkintaongelmia. Palaan siis lauseisiini, joihin Heikin kritiikki kohdistui.
1) Berndt Arell: "Ei taide ole koskaan kuulunut kansalle." Tämähän ei tietenkään tule Bänän suusta. Se on parafraasi Leninin – ja muistaakseni jonkun muunkin – suuhun laitetusta maksiimista "Taide kuuluu kansalle." Kun tein vuonna 2009 alkuperäisen anonyymin tarran, johon litografia perustuu, Bänä oli viimeistä vuottaan Kiasman johtaja, ja juuri hän yritti ystävänsä Janne Gallen-Kallela-Sirénin kanssa (tuolloin Helsingin taidemuseon johtaja) muuttaa julkista taide-elämäämme avoimesti oikeistolaisemmaksi ja elitistisemmäksi. Muistan elävästi Bänän ekan pressitilaisuuden Kiasmassa, jolloin hän ilmoitti, että nyt kaikki muuttuu ja kertoi muun muassa ylpeänä, että aulaan tulee myös amerikkalaismalliin näyttävä metallinen taulu, johon sponsorien nimet kaiverretaan. Taulu oli pitkään vain tyhjä seinään pultattu metalinpala, ja otin siitä silloin valokuvankin, mutta en löytänyt sitä koneeltani lisätäkseni myöskin sen näyttelyyn. Nyt se on jo aikoja sitten ruuvattu pois seinästä. Eri paikassa on nyt joku muovinen vaihtuva lätkä. Koin siis Bänän elitistiseksi muuttuvan taide-elämän päägeneraattoriksi, mistä saisin aikaan ikään kuin ikonisen kuvan.
2) Janne Gallen-Kallela-Sirén (nyk. Janne Sirén): "Useimmille nousu taidemaailmaan ruhtinaaksi on jäänyt haaveeksi." Vähän sama ideologinen juttu kuin edellä, mutta Jannen lause on suora lainaus hänen omasta tekstistään Helsingin taidemuseon tuolloisen tiedotuslehden – en muista lehden nimeä – pääkirjoituksesta. Se on toki irroitettu asiayhteydestään, mutta en edes enää muista ko. asiayhteyttä. Muistan vain sen tunteen, että harva ihminen on Suomessa niin voimakkaasti halunnut taidemaailman ruhtinaaksi kuin Janne. Ehkäpä ei kukaan. Ja siinähän hän onnistui – aina Yhdysvaltoja myöten.
Toki voisin vielä mainita, että mielestäni Janne ja Bänä – tässä järjestyksessä – ovat olleet taidemaailmassani vaikuttamiseni ajan mielestäni monessakin suhteessa Suomen ehdottomasti huonoimmat museonjohtajat. Olen siis aidosti iloinen, kun molemmat saivat pestin ulkomailta.
3) Poju Zabludowicz: "Aina kun joku poistaa varmistimen, kuulen sanan taide." Tämä lause ei tule tietenkään Pojun suusta, vaan se on itse keksimäni parafraasi natsinäytelmäkirjakirjailija Hanns Johstin (1890–1978) kuuluisasta vuoden 1933 repliikistä: 'Jos kuulen sanan ‘kulttuuri’, poistan varmistimen Browningistani.' Olen parafraasistani aika ylpeä. Sillä viittaan tietenkin siihen, että tämän taiteenrakastajan ja -keräilijän varallisuus on alkanut hänen isänsä asekaupoista Israelin kanssa. Itse asiassa, jos tarkastelette Art Reviewin Power 100 -listaa vaikkapa koko 2000-luvun ajalta, löydätte sieltä paljon liike-elämän eettisesti arvelluttavamman pään edustajia. Oli Pojukin siellä vuonna 2014 vaimonsa Anita kanssa sijalla 97: "Major collectors and polopolo." Taiteella on tunnetusti puhdistava voima – joskus se puhdistaa maineen lisäksi myös rahaa. Tämä ei tietysti ole syytös, evidenssiä ei nimittäin ole, ja en halua oikeuteen kunnianloukkauksesta. Vaikka sen avulla saisinkin 10 vedoksen sarjan taatusti myytyä. Mutta ei sillä hinnalla palkattaisi hyvää asianajajaa – tai ylipäänsä minkäänlaista asianajajaa.
4) Jussi Pajunen: "Jokainen pomo on monumentin arvoinen." Ei tietenkään Jussin omat sanat. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen Guggenheim-kiima on ollut kyltymätön ja menettelytavat tässä asiassa salakähmäisiä, mikä kunnallisen demokratian kannattajana on ärsyttänyt minua suunnattomasti. Tuskin erehdyn pätkääkään, kun oletan hänen haluavan G:n tänne ensisijaisesti saadakseen sen eläkepäiviensä jälkeisenkin ajan monumentikseen. "Mää sen tänne hankin." Siinäpä se.
Mainittakoon nyt vielä se, että yksi Heikin kommentti avajaisista hieman loukkasi: "Hän kiittelee näyttelyproduktiossa mukana olleita kuin Teatterikoulun dramaturgian opiskelija ensiproduktiossaan." Ilman Setälää, Leppästä ja Koppelia – Ihan oikeita taiteilijoita – en olisi kyennyt toteuttamaan ideoitani. Olisin ollut totaalinen paska, jos en olisi kiittänyt heitä. He mahdollistivat tämän taiteen kaltaisen interventioni.
Mutta: Hyvää joulua siis kaikille taiteenrakastajille ja myös -keräilijöille, jotka haluavat demokraattista taidemaailmaa, missä taide aidosti kuuluu kansalle! 

PS. Koska tämä taideleikkini on minulle ennen kaikkea poliittinen asia, kuviani saa jakaa netissä ihan miten paljoni tahansa ja missä tahansa yhteyksissä ja kysymättä minulta siihen lupaa. Itse asiassa siis toivon sitä, jotta sanoma leviäisi.

PPS. Koska taiteilijoiden pitää tienatakin jotain valmistellakseen seuraavaa näyttelyään, on näistä tehty jo postikortteja, jotka ilmestyvät tällä tietoa 28.12. Myynnissä siis Make Your Mark Galleryssa näyttelyn viimeisinä päivinä ja sen jälkeen pysyvästi Rosebudin kaikissa kirjakauppoissa ja verkkokaupoissa. 

3 kommenttia:

  1. Olipas hauskaa lukemista, Otso-kuoma!

    VastaaPoista
  2. Tänks,
    vaikka en olekaan taiteilija, tiedän nykyään traagisen hyvin, miten vähän taiteilijat palautetta oikeesti saa. Hyvää joulua.

    VastaaPoista