keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Sipilän hallituksen kulttuuripolitiikkaa 9: Kun ministerin perustuslaillinen sananvapaus marssii tieteen perustuslaillisen vapauden yli

Kirjoitin lokakuun lopulla tuolloin kohutusta opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen avoimesta kirjeestä (27.10) kolumnin Yle Radio 1 Kultakuumeeseen. Koin sen perustuslain 16. pykälän ("tieteen vapaus on turvattu") vastaisena suorana kiristyksenä yliopistoille ja korkeakouluille. 
Pari viikkoa asiaa mietittyäni olin niin vihainen, että päätin tehdä ministerin toimista kantelun oikeuskanslerille
Virasto reagoikin asiaan yllättävän nopeasti (20.11.), mutta vastaus on hukkunut papereideni joukkoon, ja löysin sen uudestaan vasta tänään. Oli siihen selvästikin paneuduttu, mutta arvasinhan minä tuloksen. Ja senkin, että siinä tullaan viittamaan Grahn-Laasosen sananvapauteen. Sananvapaus antaa kuulemma erityisesti suojaa poliittiselle viestinnälle. Minä en kokenut Grahn-Laasosen viestintää ennen kaikkea poliittisena viestintänä vaan ministerin esittämänä suoranaisena kiristyksenä à la "tehkää näin kuin käsken, niin saatte lisää sitä harkinnanvaraista rahaa, jota on tulossa lisää". No okei, onhan se poliittista, se on kokkareiden nykyistä politiikkaa, mutta sananvapaus on tässä tapauksessa huono vertailukohta, koska kyse oli ikään kuin virallisesta – siis ministeriön kotisivuillakin julkaistusta – tiettyjä ehtoja sisältävästä käskykirjeestä eikä mistään kolumnimaisesta mielenilmaisusta, johon Grahn-Laasosella on toki oikeus ja sananvapaus. Kai ministeriäkin perustusulain pitäisi jotenkin sitoa. On outo tulkinta, että ministerin sananvapaus voi talloa perustuslain hengen mennen tullen. Tässä vastauksen loppuosa (klikkaa suuremmaksi niin saat tekstistä hyvin selvää):



Mutta eihän tämä nykymenossa mikään uusi asia olla. Kokkarit ja Jorma Ollila, joka totesi taannoin, että "oikeusoppineet tulkitsevat kärkkäästi mitkä tahansa muutokset perustuslain vastaisiksi, taloudelliset tosiasiat sivuuttaen" ovat koko ajan hylkäämässä perustuslakia talousfundamentalismin nimissä. Perustuslaki on ikään kuin este sille maailmalle, jonka he haluavat luoda.
Vai pitääkö meidän katsoa, että SSS:n – ja poliisinkin – jatkuvasti harrastama ristiriitainen viestintä on vain heidän sananvapautensa perustuslaillinen ilmentymä, josta on täysn turha urputtaa? Niillä on oikeus sanoa mitä tahansa, ja muuttaa mielipidettään vaikka seuraavalla viikolla – sekin on heidän sananvapautensa mahdollistama tapa toimia. Varmaan Stubbin jatkuva valehtelukin on hänen perustuslaillisen sananvapautensa mahdollistamaa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti