Yksi reliefi oli vielä viimeistelyä vaille valmis:
Tällaisissa oloissa veistäjämme ahertavat. Nurmisen naapuri, valokuvataiteilija Pertti Kekarainen (s. 1965) oli taannoin viettänyt päivän kiviveistämöllä ja matkalla takaisin oli kuulemma autossa ensin vähän aikaa hiljaa ja oli sitten todennut: "Tekemisen meininki. Ei tuu ihan ensimmäisenä Hegel ja Kant mieleen."
Vaan minullepa tuli kuitenkin mieleen Thomas Mann. Olin juuri nähnyt Nurmisen työhuoneella hänen tuoreen veistoksensa Taikavuori. Työmatkalla minäkin olin – olin nimittäin kirjoittamassa näyttelyn lehdistötiedotetta. Eilen se sitten tipahti kutsun mukana postilaatikosta:
Voiko veistos olla ajan osoitin?
”Tosiasiallisesti… osoitin suorittaa liikettä paikassa, vai mitä? Siinä näet! Mittaamme siis aikaa paikan avulla. Sehän on taas samaa kuin arvioisimme paikallisia etäisyyksiä ajan mittapuuna.”
Näin totesi päähenkilö Hans Castorp saksalaisen kirjailija Thomas Mannin romaanissa Der Zauberberg (1924, suom. Taikavuori, 1957) pohtiessaan serkkunsa kanssa kuumemittaria ja minuutin pituutta. Mann käsitteli teoksessaan 1900-luvun alun ajatusmaailman merkittäviä taitekohtia – muun muassa ihanteiden kuolemaa, dekadenssia. Mutta aivan yhtä hyvin voisi katsoa juuri ajan olevan yksi kirjan keskeisistä teemoista.
Kuvanveisto on yllättäen hieman samankaltaista. Se on kuin osoitin, joka suorittaa liikettä paikassa – näennäisesti jähmettyneenä objektina, mutta kuitenkin täynnä ajan ja liikkeen ominaisuuksia, jännitteitä joiden varassa veistoksesta tulee elävä.
Nurmisessa onkin jotain Mannin kaltaista: vaikka hänen modernistinen muotokielensä lataakin nopeasti esiin estetiikan kysymykset, löytyy taustalta aina moraliteetti – jopa ironiteetti, sillä Nurminen ei Mannin tavoin pelkää työssään edes humoristisia ulottuvuuksia.
Nurminen on usein kirjallinen taiteilija, mutta hän ei koskaan vain kuvita. Hän pureutuu kirjallisuuden teemojen ytimeen – niihin suuriin teemoihin, jotka ovat lopultakin jakamattomia ja ikiaikaisia elämän suuria kysymyksiä. Nurminen katsoo omalta Taikavuoreltaan 2000-luvun alun maailmaa, sen aatteita, niiden kuolemaa ja rapistumista, aikakausien liitos- ja murtumakohtia. Hänen veistoksena ovat tämän ajan mittaamista.
Löytyi sieltä hangesta pienen kaivamisen jälkeen toinenkin näyttelyyn tuleva reliefi.
Kuvanveistäjiä pilkataan toisinaan heidän herooisesta elvistelystään. Mutta kyllä siellä hangessa ja sisällä leijuvassa kivipölyssä, hitto soikoon, on tekemisen meininki.
***
Ja tulipa tässä mieleeni, että tein Nurmisen edelliseenkin yksityisnäyttelyyn (2007) tiedotteen. Silloin mietin tähän säähän osuvasti jäätikön kompressiivista jännitystä. Tästä linkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti