perjantai 14. huhtikuuta 2017

[Julkaistua] 827: Äärettömästä ja rajallisesta

Jatkan blogini rästinpurkutalkoita. Tällainen teksti löytyi tietokoneelta. Taitaa olla, että sitä ei ole julkaistu missään, mutta julkaistavaksi se joskus viime vuonna tilattiin. Googlettamalla ei ainakaan löytynyt. Kyse on HUS:ista ja Naistenklinikan puistosta, jonne on syntynyt pieni Veikko Nuutisen (s. 1944) veistospuisto. HUS osti yhden veistoksen, ja Nuutinen deponoi sinne yhdeksän muuta jouduttuaan vuonna 2014 muuttamaan Meilahdesta Kilpisen huvilasta – kaupunki kun suuressa viisaudessaan laittoi tämän hienon taiteilijatalon myyntiin. 
HUS:n taidetoimikunnasta on tullut viime vuosina yksi merkittävimmistä julkisen taiteen kentän pelureista, mutta tiedotustoimintaa HUS ei osaa hoitaa lainkaan. Kuinka moni taidetta harrastava ylipäänsä edes tietää, että Naistenklinikan puistosta on tullut vuonna 2014 veistospuisto?
Kuvat on otettu Meilahdessa alkusyksystä 2014, jolloin kävin Nuutisen ja hänen ihanan Tyttinsä kanssa syömässä siikaleipiä. Taisi olla viimeinen käynti siinä pihassa.

Äärettömästä ja rajallisesta

Kuvanveistäjä Veikko Nuutinen (s. 1944) on häpeilemätön modernisti ja kauneuden tavoittelija. Hän tavoittelee harmoniaa, mutta tietää samalla, että veistos on liikkumattomuudessaan ja rajallisuudessaan siihen varsin vaikea havaintoväline. Harmoniaa ei voi syntyä ilman tietoisuutta riitasoinnuista ja ristiriidoista. Tasapaino vaatii liikkeen, aavistuksen tulossa tai menossa olevasta.


Kuvanveisto on paradoksaalista työtä, mutta Nuutinen tietää sen jo kouluajoiltaan – hän muistelee matematiikan opettajansa sanoja: ”Avaruus on äärellinen mutta rajaton.” Tämän näyttämistä hän on tavoitellut. Universaalien lakien lisäksi sama koskee kulttuuria: Nuutinen käsittelee ns. ikiaikaisia teemoja, mutta on niilläkin aina tietty aikaan ja paikkaan sidottu ilmenemismuotonsa. Niinpä nuoren Nuutisen ensimmäinen opintomatka suuntautuikin Kreikkaan. Kauneuden pysyvyys sai vahvistuksensa. 
Nuutinen saa innoituksensa usein luonnosta mutta ei kuvaa sitä. Hän kuvaa pikemminkin luonnossa ilmenevää dynaamisuutta, plastisuutta ja rytmiä. Luonnonilmiötkin ovat usein varsin abstrakteja. Nuutisen abstraktit veistokset ovat kuin luonnon ja kulttuurin rajapintaa – nähty, koettu ja aistittu kietoutuvat henkilöhistorian kautta vähäeleisyydessäänkin moniselitteisiksi merkitysten tihentymiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti