torstai 17. syyskuuta 2015

Ja vielä Cokista - niin kuin tässä ei muutakaan tekemistä olisi

Sinebrychoffin taidemuseon tragikoominen brändinrakentuminen jatkuu – nyt suomalaisen median avituksella. Helsingin Sanomien nettiversiossa oli toissapäivänä Aino Frilanderin juttu – tässä linkki:


Näin jutussa: "Näyttely avautui 28. elokuuta. Syyskuun alussa Sinebrychoffin taidemuseo lakkasi viestinnässään kutsumasta sitä näyttelyksi, ja museon verkkosivuilla se on siirretty ”näyttelyt”-osiosta ”muun toiminnan” alle.
”Tämä ei ole meidän varsinainen näyttelymme”, sanoo nyt Sinebrychoffin taidemuseon johtaja Kirsi Eskelinen."
Mistähän se ihan oikeasti kertoo, että museo lakkaa kutsumasta näyttelyä (jolla on siis oma erisnimi, määritelty kesto ja museon itse valitsemat teokset, siis juuri sellainen jota ainakin minulla ammattikriitikkona on ollut tapana kutsua näyttelyiksi) näyttelyksi kesken näyttelyn keston ja siirtää sen tiedot verkkosivuillaan eri paikkaan ja syvemmälle? Ei kai minun ihan oikeasti tarvitse edes vastata.
Ja entäs sitten ylijohtaja Ruohonen? Näin Hesarissa: "Ruohosen mukaan yritysyhteistyö ei Kansallisgalleriassa saa vaikuttaa näyttelyiden sisältöön." Mitenkähän tätä nyt itkun ja naurun välistä kommentoisi? Vai kertoisinko rehellisesti primitiivisen tunteeni tästä sohvannurkalta – tämähän ei siis ole ammattijournalistina kirjoittamani artikkeli vaan päiväkirjanomainen blogimerkintä, jossa yleensä yritän pyrkiä "alastomaan" totuuteen?
"Onko se kundi totaalinen ääliö?" Näin minä juuri mietin ja samalla vähän häpesinkin. Yritän ehkä koota itseni ja ryhtyä harkitsemaan käytöstäni.
Tai – käyttääkseni Kansallisgalleriassa kehiteltyä retoriikan muotoa – toisaalta voisin sanoa, että tämä ei kuulunut viralliseen ohjelmalliseen ajatteluuni, enkä minä edes väittänyt Ruohosta ääliöksi vaan kerroin vain avoimesti siitä mieleeni juolahtaneesta reflektoimattomasta ajatuksesta, että voisikohan hän mahdollisesti olla ääliö. Nyt minun pitää miettiä sitä. Voin halutessani jopa poistaa kolme edellistä kappaletta tästä postauksestani – jos niikseen tulee.

***

Kollegani Jari Tamminen kirjoitti päivää aiemmin samasta aiheesta Voiman blogiin laajan jutun – linkki tässä:


Tamminen totesi viisaasti erään seikan, jota museolla olisi syytä tarkkaan miettiä: "Tärkeintä tässä brändinrakennuskampanjan keskellä olisi ymmärtää museollakin olevan sellainen – brändi siis. Nyt museo on luovuttanut oman brändinsä monikansallisen yhtiön käyttöön ja samalla väistämättä liudentaa oman brändinsä arvoa."
Ylläolevien sitaattien perusteella – ja muutenkin – pelkään kuitenkin pahoin, että he eivät edes ole tajunneet itse hankkimansa imagotappion kokoluokkaa.
Ja voi sen perustamani adressin vieläkin allekirjoittaa. Linkki tässä. Opetetaan niitä yhdessä paremman brändinrakentamisen tielle – tai polulle, niin kuin nykyään on tapana sanoa.

PS. Ai niin, vielä kolmaskin. Hesari oli ottanut sitaatteihinsa toisen kollegani, Annamari Vänskän iskevän lauseen tuoremmaista Taiteesta. Oikein kadehdin tuota lausetta: "Luulisi, ettei suomalaisen museon tehtävä nyt sentään ole amerikkalaisen bisnesnationalismin edistäminen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti