Julkaistua 255: Voiko taide olla leikkiä?

Palaan vielä Galleria Ortoniin ja Rosa Liksomin (s. 1958) näyttelyyn. Sain vihdoin kaikilta kiireiltäni kirjoitettua Liksomin taiteilijaesittelyn gallerian kotivisulle:

Voiko taide olla leikkiä?

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom (s. 1958) on kolmikymenvuotisen uransa ajan tehnyt rinnakkain sekä kirjailijan että kuvataiteilijan töitä. Hän kokee molemmat yhtä tärkeiksi ilmaisumuodoiksi, mutta on korostanut sitä, että ateljeeseen mennessään hän ”menee leikkimään”.

Leikki on ilmeisesti ollut varsin hauskaa, koska hän on esiintynyt aktiivisesti näyttelyissä jo vuodesta 1985, jolloin hän teki heti tuoreeltaan kuvataiteellisen läpimurtonsa – sekä yksityisnäyttelyllään legendaarisessa Vanhan galleriassa että osallistumalla samana vuonna Nuorten näyttelyyn.

Tuoreessa Galleria Ortonin näyttelyssä huomiota on kiinnittänyt jo vuodesta 1995 tekeillä ollut Postmoderni ekumeeninen ikonostaasi, jota Liksom jatkaa edelleenkin. Useasta kymmenestä eri tekniikoilla – muun muassa ristipistoa ja maalausta – toteutetusta kuvasta koostuva installaatio käyttää hyväkseen eri uskontojen kuvamateriaalia ja symboliikkaa sekä liturgisia värejä. Liksom ei ole uskonnollinen ihminen, mutta hän ei suinkaan rienaa vaan lähestyy aihettaan pikemminkin uteliaana havainnoijana ja vähän humoristisestikin. 

Kukitettu Liksom esittelee avajaisissa ikonostaasiaan.

  

Teossarjan kautta voi tavoittaa muutamankin Liksomille ominaisen tavan lähestyä aihettaan. Ensinnäkin voimme tarttua sanaan ’postmoderni’, joka Liksomin tapauksessa ei ole mikään valittu tyyli vaan pikemminkin osa sitä modernismin sääntöjärjestelmistä vapautumista, jota hänkin eli ja joka oli ominaista 1980-luvulle. Liksomkin aloitti taiteen tekemisen tuolloin halvoilla koululaisten huopakynillä, joiden ei katsottu kuuluvan lainkaan taidemaailman välinearsenaaliin. Samalla leikkisällä huolettomuudella hän on suhtautunut uskonnolliseen kuvastoon ja sen yleensä niin tiukkoihin sääntöihin.

Toiseksi voimme palata leikkiin. On kuin Liksom tekisi kunniaa hollantilaiselle historioitsija Johan Huizingalle, joka pyrki kirjallaan Leikkivä ihminen (suom. 1947) osoittamaan, että leikin luova vaikutus heijastuu lähes kaikkialla kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksessä.

Huizingan tavoin Liksomia voi myös pitää antropologina. Ja muiden muassa kulttuuriantropologiaa ja uskontotieteitä Liksom aikoinaan yliopistolla opiskelikin. Kolmas ulottuvuus, jonka Liksomin työstä haluaisin nostaa esiin, onkin juuri antropologin kaltainen lähestymistapa: osallistuva havainnoiminen ja siten myös jatkuva uteliaisuus. Yksi juonne Liksomin sekä teksteissä että kuvataiteessa onkin hänen uskomattoman sensitiivinen kykynsä aistia kulttuurisesti merkittäviä seikkoja ihmisten arjessa – oli sitten kyse Finlandia-voittajasta Hytti nro 6 (2011) tai Galleria Ortonin takahuoneeseen ripustetusta venäläistä maailmaa kuvaavista maalauksista.