lauantai 14. tammikuuta 2012

Leikin juhlaa

On ollut kaikennäköistä kiirettä ja matkailuakin, ja olen taas vähän jäljessä päivitysten suhteen. Palaan siis vielä viime maanantaihin.
Galleria Ortonissa avattiin Rosa Liksomin (s. 1958) näyttely (9.1.–3.2.). Tupa oli odotetusti täynnä:


Keskellä yllä olevaa kuvaa on toimittaja Axa Sorjanen, joka oli tekemässä näyttelystä YLE:n Stradaan juttua. Juttu tuli ulos eilen, ja voit katsoa sen tästä linkistä. Oikeassa reunassa on Invalidisäätiö-konsernin toimitusjohtaja Heikki Teittinen, joka vaikutti varsin tyytyväiseltä taiteen roolin tärkeydestä Ortonille. Ja tyytyväinen oli myös itse taiteilija, joka kertoi Stradan haastattelussa, että taide on hänelle kuin leikkiä, mutta niin hauskaa sellaista, että hän tekee sitä osapuilleen joka päivä:


Kahvilan takaseinälle ripustettu Postmoderni ekumeeninen ikonostaasi on installoitava teossarja, jota Liksom on tehnyt jo vuodesta 1995, ja projekti jatkuu edelleenkin.
Pidin lyhyen avajaispuheen, ja sitten nähtiin vielä burkha-performanssi, jonka katkelman voitte nähdä Stradasta.
Avajaisten jatkot pidettiin ravintola Salvessa, jossa oli tarjolla vielä yllätysvieras, kun Kari Peitsamo kävi heittämässä pari slaavilaista rallia, kuten Back in the USSR:


Niin että olipahan taas miltei täydellinen taidepäivä.
Palaan vielä asiaan, kun saan tänään kirjoitettua vähän myöhässä olevan Liksomin taiteilijaesittelyn gallerian kotivisuille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti