Yritän kuroa vielä rästejä kiinni. Toissatorstaina palasin Tukholman-matkalta, ja lyhyen päiväunen jälkeen aloitin taas taidearjen. Lähdin Vaasankadulle tutustumaan uuteen galleriaan, jonka ilmaantumisen uutisoin seuraavaan Taiteeseen.
Kingi Kongi Galleriassa oli menossa gallerian toinen näyttely. Ryhmänäyttely Elvis Is in the Building (10.–29.1.) piti nimensä mukaisesti sisällään pelkkää Elvis-aiheista taidetta. Pieneen tilaan oli saatu ahdettua peräti 26 taiteilijan teoksia: kollaseja, piirustuksia, maalauksia, sarjakuvaa, valokuvaa. Ei niitä nyt kaikkia oikein mestariteoksiksi voinut sanoa, mutta kokonaisuudessaan idea oli hauska: Ideoissa oli myös hauskaa variaatiota. Rakel Liekki (s. 1979) oli maalannut näköismuotokuvan C-kasetista: Cant't Help Falling in Love:
Ja Milla Paloniemellä (s. 1983) oli kaksi hauskaa sarjaa (Suomen Elvis-look ja Elviksen Suomi-look). Tässä ajankohtainen teos Suomen Elvis-look-sarjasta:
Paloniemen Elvis-Väyrysen olisi saanut 30 eurolla! Ja muutenkin paikan henkeä kuvaa hyvin, että joissain teoksissa oli kaksi hintaa: alempi opiskelijoita ja työttömiä varten. Ei taiteen jakelukaan siis aivan suoraviivainen kapitalistinen markkina-asia ole.
Kiitokset tästä! Mun touhuista löytyy enempi (ja ehkä wikipediaa mielenkiintosempaa) infoa esim: http://www.facebook.com/norpatti
VastaaPoista