Rästien purku jatkuu. Torstaina 19.1. lähdin retkelle Hämeenlinnaan. Matkaan lähtiessä huomasin, että joku oli käynyt kuittaamassa olemassa- ja läsnäolonsa kotini viereisen muurin takaosaan:
Ja kun saavuin Hämeenlinnan taidemuseon pihalle, oli sielläkin tarjolla katutaidetta. Museon ränni oli saanut öisen koristeen:
Kysyin vielä museonjohtaja Taina Lammassaarelta, että liittyikö kyseinen neulegraffiti johonkin näyttelyprojektiin, mutta hän sanoi, että se oli vain ilmestynyt paikalle. Aika sympaattinen juttu.
Museolla tapasin ne Hämeenlinnan Taiteilijaseuran kuusi taiteilijaa, jotka olin kuratoinut mukaan seuran vuoden 2013 yhteisnäyttelyyn. Katselimme tiloja ja teimme tuttavuutta. Lupaavalta tuntuu.
Museolla oli myös Charles Sandisonin (s. 1969) Ars Fennica 2010 -näyttely (30.9.2011–5.2.2012). Näyttely koostui yhdestä teoksesta, Tavastehus Kronomagasines, joka oli tehty juuri siihen tilaan. Viljamakasiinin tilikirjojen tarjoamasta materiaalista tehty 26 projisoinnin teos oli huikea visuaalinen kokemus:
Olen joskus ajatellut, että Sandison on tavattoman taidokas mutta että hänellä on taipumus toistaa kerran keksimäänsä perusideaa vähän liian maneerisesti. Taidan nyt perua puheitani. Tällaisessa taiten harkitussa paikkasidonnaisuudessa on todella tehokas, moniulotteinen ja kokemuksellinen voima. Se ei ole pelkkää spektaakkelia vaan tuo mukanaan paikan oman historian hienolla tavalla:
Hieno näyttelykokemus lievensi vähän sitä surua, jota koin, kun en päässyt samaan aikaan Helsingin matkamessuille, jossa minua olisi odottanut kunnianosoitus. Matkailutoimittajien Kilta jakoi siellä nimittäin jokavuotiset palkintonsa. Minut valittiin vuoden 2011 matkailuhenkilöksi. Perusteet olivat tällaiset:
Otso Kantokorven persoonalliset oppaat ovat avanneet suomalaisille matkailijoille kokonaan uuden näkökulman Tallinnaan, siihen Viron pääkaupunkiin, jota ei virallisissa matkailuesitteissä tapaa. Kantokorven tekstiä lukiessa herää välitön tarve tutustua toisenlaiseen Tallinnaan. Matka onnistuu vaivattomasti Otso Kantokorven jalanjäljissä Tallinnan raitiovaunuissa, trolley-busseissa ja lähijunissa.
Anteeksi nyt, että tällä tavalla nostelen häntää pöydälle, mutta tuntui se vain niin hyvältä.
Viimeisinhän tuntuu usein jotenkin rakkaimmalta, joten tässä linkki tuoreimpaan kirjaan:
Häpeämättömästi suosittelen tutustumaan matkakirjaan, jossa käydään loputtoman monessa paikassa, jossa ei ole juurikaan mitään muuta tarjolla kuin omat ajatukset ja häivähdys jonkun toisen historiaa. Vaikkapa Aegviidussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti