Installaatioista ja videoteoksista koostuvan näyttelyn fokus on arkkitehtuurin, tilan, teknologian ja ihmisyyden hierarkioissa. Tätä tukee myös onnistunut ripustus, jonka luoma kerroksellinen maisema toimii hienosti.
Monilla tekijöillä on melankolisen huumorin täyttämä asenne, joten tunnelma viimeisen päälle edustavan nykytaideismin ja vähän vinksahtaneen huumorin välillä on hauska – tosin varmaan monelle tottumattomalle kävijälle vähän vaikea.
Keskellä Stefan Nyströmin installaatio
Terässulattamo maisemassa (2014). Taustalla
Thomas Westphalin video Elavated Jam (2012). Edessä osa Kaisa Lipposen
esinekoosteesta Vieraslaji I (2014). Kuva: Kaisa Lipponen.
Ja kun taidemaailma on kasvanut niin isoksi, että ammattilainenkaan ei enää tahdo kyetä seuraamaan kenttää kunnolla, oli ilo taas löytää jotain itselleen uutta ja raikasta. En muista nähneeni Nordströmin teoksia aiemmin, joten oli varsin metkaa syödä pitkässä pöydässä illallista seuranaan hänen viimeisen ehtoollisen versionsa hampaita kaivelevat hahmot:
Nordström on työskennellyt viime vuonna haudankaivajana – yksi versio taiteilijan arjesta –, mikä lienee osasyyllinen hänen vähän makaaberiin uskonnollisfilosofiseen tematiikaaansa.
Ja varsin makaaberia oli Kaisa Lipposenkin vieraslajien maailma: vettä, jota ei voi juoda, puu joka ei maadu ja ruokaa jota ei voi syödä. Tästä linkistä yksi vieraslajeista.
Mainio näyttely.
***
Symposiumissa Lipposen, Nordströmin ja Nyströmin lisäksi oli ihmisiä eri taiteen kentän alueilta: kuvanveistäjä Martti Aiha (s. 1952), virolaisen kulttuuripolitiikan tuntija ja Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettava Egge Kulbok-Lattik, tutkija-taiteilija-moniottelija Ilkka Kuukka, Jyväskylän taidemuseon kuraattori Leena Lokka, taidemaalari Juhani Petäjäniemi (s. 1956), Muu ry:n puheenjohtaja Hannele Romppanen (s. 1967), Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö, kulttuuripolitiikan tutkija Sakarias Sokka, läänintaiteilija Kirsi Pitkänen (s. 1979) ja Kuukan tavoin taiteen outo moniottelija Pekka Hassinen – Mind Less Companyn jäsen Lipposen ja Nyströmin kanssa. Mind Less Company olikin tapahtuman pääjärjestäjä.
Sirnö, Pitkänen ja Kuukka Jyväskylän yliopiston Seminariumin karsean taideripustuksen alla. Kyse lienee Tissarin taidekokoelmasta, josta on tehty gradukin. Näin pläjäytettynä kokoelman esittäminen on silkkaa pilkkaa.
Väänsimme kaksi pitkää päivää juttua taiteilijuudesta, taiteilijan asemasta, taiteen ja instituutioiden suhteista ja taiteesta nykykapitalismin puristuksessa. Välillä aika kiihkeästikin – väliin jopa riidellen.
En ole aivan varma siitä, mikä tällaisen suljetun symposiumin vaikutushistoriallinen rooli on, koska kyllä minä tulin saunasta yhtä puhtaana ja likaisena kuin olin ollut sinne mennessäni. Opin kuitenkin jotain alueellisista ongelmista ja tuli tutustuttua uusiin ihmisiin – siis verkostoiduttua, mikä olikin muuten yksi tärkeistä keskusteluaiheistamme, kun puhuimme taiteilijan selviytymisstrategioista, minkä unohdin edellä mainita. Tästä esimerkiksi Aiha kertoi hyviä käytännön esimerkkejä.
Sunnuntaina oli museolla yleisötilaisuus, jossa edes 15 paikalle eksynyttä sai jonkinlaisen kuvan kahden päivän puheistamme.
Kaikkineen aika hedelmällinen viikonloppu – vaikka vanhalle miehelle kolme päivää poissa kotoa on jo kohtuullisen iso annos.
etpä taida Otsoseni tietää miehen vanhuudesta mitään
VastaaPoistaLukijasi Late 80v
Elettyni koko aikuiselämäni huonoa elämää, siis dokattuani ja röökattuani aika paljon ja saatuani jo yhden sydärin taidan tietää vanhenevan miehen elämästä aika paljon, Mutta en valita, vaikka kuolen ennen 80 vuottani. Tää on ollut aika nastaa. Lähden iloisesti.
VastaaPoista