lauantai 18. kesäkuuta 2011

Julkista taidetta 34: Taidekeskustelua

Tämä bloggaaminen on toisinaan tehdä minut hulluksi. En enää kykene ohittamaan sen velvoittavuutta, ja niinpä taaskin jatkan vanhan ja osin jo miltei unohtuneen purkamista.
Toukokuun 14. päivä oli aika kiireinen. Arabianrannan Suuren Katutaidetapahtuman jälkeen ajoin suoraan Poriin. Porin taidemuseossa järjestettiin museoiden yön kunniaksi Suuri taidekeskustelu, jonka paneeliin osallistuin yhtenä puhujista. Aiheena oli taidepolitiikka.
Puheenjohtajana toimi kulttuurituottaja Tuuli Penttinen-Lampisuo, keskustelijana lisäkseni kuvataiteilija Laura Lilja (s. 1975) ja Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmajohtaja Suvi Innilä. Voiman toimituspäällikkö Susanna Kuparinen oli valitettavasti estynyt.


Keskustelu kävi kiivaana sekä esiintyjien että yleisön toimesta. Pori on siitä kummallinen paikka, että siellä voi aina aistia harvinaisen aidon taidekiinnostuksen. Olen ollut siellä pitämässä useammankin yleisöluennon, ja aina on sali ollut täynnä ja kysymyksiä riittänyt. Niin nytkin. Ei tuntunut turhalta reissulta, vaikka emme me kovin pitkälle väittelyissämme päässeet.

***

Ennen tilaisuutta minulla oli vähän aikaa käydä syömässä ja haahuilla sitten museon ympäristössä. Valitettavasti en ollut ottanut yhtään selvää ruokapaikoista ja eksyin lopulta vahingossa Raxiin. Amerikassa on sanonta, jonka mukaan "everybody's got the right to be a sucker once". Minä hölmö tein tämän jo toista kertaa, kun en enää muistanut ensimmäisen kerran kauheutta. En ole tainnut eläissäni syödä yhtään näin kammottavaa maksullista ateriaa:


Pizza oli sekä sitkeää, pahanmakuista että haaleaa, sipulirenkaat lötköjä, pahanmakuisia ja haaleita. Ainoastaan raaka sipuli oli syötävää. Yllä näkyvä jäi siis syömättä. Otin vielä espressonkin saadakseni ruoan maun pois suustani, mutta sekin piti heittää pois, koska se oli melkein ruokaakin kauheampaa. On itse asiassa miltei rikollista, että joku saa tarjoilla maksusta tällaista ruokaa, joka ei ole sen paremmin ravintoa kuin minkään makuistakaan. En mene taatusti enää ikinä Raxiin. Nyt aion sen muistaa. Olisiko mahdollista aloittaa boikottikampanja tällaista saastaa vastaan?

***

Sipulinmaku suussani sain kuitenkin onneksi bongattua muutaman julkisen veistoksen.
Raxin lähellä oli Aimo Tukiaisen (1917–1996) veistämä Eetu Salinin muistomerkki (1955):


Vähän pateettinenhan veistos on, mutta sopii varmaankin omalla tavallaan työväenmies Salinin henkeen. Vasemmassa reunassa näkyy myös Salinin reliefi.

***

Porin taidemuseon kyljessä on Harry Kivijärven (1931–2010) tyypillinen harrykivijärviveistos Lokki (1988), jonka mittasuhteet ovat jotenkin pielessä. Olen minä häneltä hienompiakin julkisia veistoksia nähnyt:


Ja rannassa museon edessä on Eila Hiltusen (1922–2003) Polyfonia (1972–1987), joka on monessakin suhteessa kökkö. Ensinnäkin se ei sovi paikkaansa ja toiseksikin se on tyypillinen esimerkki siitä, miten kuvanveistäjä voi käyttää esimerkiksi musiikillisia ilmauksia – kuten fuuga, kontrapunkti, valssi tai polyfonia – ihan miten sattuu, koska se vain kuulostaa vähän niin kuin älylliseltä. Ei tämän veistoksen rytmillä tai melodisilla teemanpätkillä ole mitään tekemistä polyfonian kanssa. Muutenkin Hiltunen on mielestäni suomalaisen veistotaiteen yliarvostetuimpia tekijöitä. (Ohoh, olinpa minä nyt alaston kriitikko!)


Vähän paremmalle päälle tulin, kun viereisessä jazzkahvilassa oli alkamassa Muskan keikka. Otin ikkunasta pari kuvaa, Muska huomasi sen, heilutti iloisesti kättään ja minä nostin peukkua hymyillen. Tunsin itseni hetken aikaa faniksi:


Omassa takahuoneessamme museolla oli sielläkin keikka alkamassa. Sándor Vályn (s. 1968) ja Juha Valkeapään (s. 1967) konsertti olisi ollut varmaankin kiinnostavaa kuultavaa, mutta minua odotti pitkä ajomatka kotiin, joten jouduin tyytymään muutamaan Vályn kanssa vaihdettuun sanaan. Tässä tämä taide-elämämme yksi arkkianarkisteista – vaikkakin samalla hyvin avantgardeperinnetietoinen taiteilija – odottelee esityksen alkamista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti