Julkista taidetta 36: Veistosmaatilalla

Mäntän kuvataideviikkojen ripustus jatkui päivästä toiseen. Väliin tilanteet olivat aika haastavia, kuten esimerkiksi Ipi Kärjen (s. 1951) hienojen maalausten ripustaminen Pekilon ainoalle luonnonvaloseinälle, jonne ylimmäinen mestarimme Risto Korpela ja varsinaisesti keskusteluoppaana kesällä toimiva Harri Mäcklin kipusivat alemmasta kerroksesta saksinosturiin valjailla kinnittettyinä:

Sellaista ripustusongelmaa, jota nämä työtoverit eivät olisi ratkaisseet, ei koskaan ilmaantunut. Sama tehokkuus koski myös toiminnanjohtajaamme Tiina Nyrhistä, jolle mikään työ ei ollut vierasta; hän kitki rikkaruohoja, ripusti, keitti ruokaa, hoiti pr-toimintaa ja piti välillä talouttakin kunnossa:

Samat mainesanat koskevat monipuolista tiedottajaamme ja ahnetta valokuvaaja Heikki Vesteristä, sähköiset ongelmat ratkaissutta Esa Pekkalaa ja harjoittelijatyttöjäkin – 54-vuotias mies saa kai vähän tytötellä – Anua, Hinniä, Lauraa ja Tyttiä. Tällaisten työtovereiden kanssa oli ilo työskennellä vähän väsyneenäkin, ja pääsin sitten iltaisin rauhassa ja hyvillä mielin ajelemaan mökilleni Riihoon (Keuruun puolella). Välillä ajoin Haapamäen kautta, jossa saatoin tutkailla Timo Karan (s. 1944) tekemää Ilmavalvojat-muistomerkkiä (1994), jonka plastisuus oli kyllä vähän möhkylämäistä:

Mutta Riihossa vasta veistoksia piisasi. Isäntäväkeni Peräiset ovat varsinaisia taiteenystäviä, joiden vanhan päärakennuksen kyljessä tehdään töitä Pentti Papinahon (1926–1992) reliefin ikuistamana:

 

Ja Karaan törmäsin sielläkin. Sikalan kyljessä oli hauska suojeluspyhimys:

Ja kuinkahan monen suomalaisen maatilan pihalla kirmaa tällainen vasikka (ja kenenkähän tekemä se on?):

Aivan oikein! Miina Äkkijyrkkä (s. 1949) osaa tämän taidon.

Ja ihan mökkini lähellä – siis keskellä ei mitään – kulkee Peräisen vanhin tie, jonka kunniaksi Papinaho on tehnyt reliefin:

Ei taida Suomessa olla montaa tällaista maatilaa!

Sopiva paikka siis kuraattorin asua.