Näin he sanoivat (ja olivat haastatelleetkin minua etukäteen):
Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry on myöntänyt Erik Enrothin muistopalkinnon vuonna 2013 kriitikko Otso Kantokorvelle. Palkinto myönnettiin aktiivisesta osallistumisesta julkiseen keskusteluun ja rohkeudesta ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin luovan työn tekijöiden tekijänoikeuksista ja ammatillisesta asemasta.
Otso Kantokorpi pitää tärkeänä sitä, että palkinnon avulla voidaan tuoda esiin niitä suuria haasteita, joita luovan työn ammattilaiset tänä päivänä kohtaavat. Harva ymmärtää, kuinka kovan työn takana jokapäiväisen leivän ansaitseminen voi olla sille, jonka ammattina on tekijänoikeuden alaisten teosten tuottaminen. Tällä hetkellä Kantokorpea askarruttavat erityisesti freelance-tekijöiden sopimuskysymykset. Huonontuneet sopimusehdot ovat Kantokorven mukaan äärimmäinen kapitalistinen ilmiö. Amerikkalainen tekijänoikeusmaailma leviää hänen mielestään meille väistämättä.
– Lehtitaloilla on vastuu osakkeenomistajia kohtaan eikä lukijoita kohtaan. Journalismille ei jää enää tilaa, jos pitää säästää ja tehdä halvemmalla.
– Toisaalta olen optimisti, että tämä kehitys on saavuttanut jo saturaatiopisteensä. Jotain muutosta pitää tapahtua, koska muutoin ihmiset alkavat äänestää jaloillaan. Jos samaa sisältöä suolletaan joka tuutista, niin ihmiset alkavat kyllästyä jossain vaiheessa, Kantokorpi toteaa.
Kantokorpi on myös aktiivisesti ottanut kantaa taideväärennöksiin ja niihin liittyviin taidemarkkinoiden lieveilmiöihin. Oikeuteen asti mennyt Wäinö Aaltosen museon väärennysjupakka lähti paljastumaan Kantokorven kirjoituksesta. Kantokorpi arvioi, että väärennyksiä on liikkeellä todella runsaasti.
– Tämä johtuu osittain siitä, että on niin paljon olemassa sellaista väärennettävissä olevaa taidetta, joka on kohtuullisen edullista ja vähän huomiota herättävää. Taustalla on raha ja helppous. Myös monista klassikoistakin väärennyksiä on liikenteessä todennäköisesti ihan tolkuttomasti, Kantokorpi arvelee.
Taidemaalari Erik Enroth (1917-1975) vaikutti oikeudenkäynnillään oikeudesta teostensa valokuvaamiseen siihen, että tekijänoikeuslakiin saatiin kirjattua kuvataiteilijan luoksepääsyoikeus. Enrothin kuolema kesken oikeudenkäynnin johti siihen, että kuvataiteilijat aloittivat rahankeräyksen hänen muistokseen.
On se kuitenkin tunnustettava, että samoin kuin Nuori Voima -palkintokin saa tämä Kuvaston palkinto minut hyvin iloiseksi juuri siitä syystä, että samassa veneessä olevat kulttuurityöläiset antavat tunnustusta tekemälleni työlle. Ylhäältä päin tulevista virallisista tunnustuksista viis.
***
Se Koskenranta oli muuten metka paikka. Koko talo oli täynnä saman maalarin eriaiheisia keskinkertaisia tusinamaalauksia:
Kyseessä on jääkärikapteeni ja taidemaalari Ejnar Kohlmann (1888–1968), josta en koskaan ollut kuullutkaan. En tiedä sitä, miksi paikka oli täynnä näitä tauluja, mutta outo oli tunnelma.
Tältä näytti mitali, jonka on tehnyt Erkki Kannosto (s. 1945). Aiheena tietysti Erik Enroth (1917–1975), josta vähän aikaa sitten kirjoitin jutunkin:
Sain minä kukkiakin, mutta koska en ehtinyt kotiin ollessani ollessani jo samalla matkalla kohti Kerimäkeä, diilasin kukat illalla Gasthaus Kerihovin ihanan Iiriksen kanssa Puruveden tuoreisiin ahveniin ja karjalanpiirakoihin:
No, tämähän oli tietysti valetta. Mutta vaihdoin minä ne kuitenkin oikeasti – Jallupaukkuun (joka muuten todisteena näkyy kuvassa) – halattuani ensin Iiristä.
Ja ahvenet ovat muuten koko Kerimäen parasta ruokaa (sori vaan muikut)! Kiitos myös Hemille, joka ne paikalle hoitaa ja fileeraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti