Kotitaidevähennyksestä, pysäköinnistä ja selfieistä

Torstaina oli hämmentävä iltapäiväkokemus. Olin 57-vuotiaana elämäni ensimmäisessä vaalikeskustelussa. Olen nimittäin jostain syystä ensi kevään eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana Helsingin vaalipiiristä.
Tilaisuus oli Metropolian kulttuurialan opiskelijoiden järjestämä ja tapahtui Elmun Baarissa. Lavalla oli kanssani kolme ihan oikeaa poliitikkoa: demareiden kaupunginvaltuutettu ja eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, kokkareiden kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Terhi Koulumies sekä vihreiden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Hannu Oskala:

Yleisöä oli kohtuullisesti, mutta eturivit jäivät vähän tyhjiksi:

Keskustelut sujuivat kai niin kuin piti, paitsi että maitolitran hintaa ei kukaan kysynyt. Enkä olisi sitä tietänytkään, koska en maitoa käytä. Minä tietenkin vaahtosin kaiken markkinaistamista, yksityistämistä, yhtiöittämistä ja tuotteistamista vastaan. Ja totesin, että nämä heikentevät aina kaiken laatua – oli sitten kyse hoitotyöstä tai taiteesta. Käytin tuoretta esimerkkiä: kävin aiemmin päivällä Kaapelitehtaalla ja ihailin tätä lausetta (siis pykälä 2):

Näin siis käy, kun annetaan joku asia jonkun ulkopuolisen hoidettavaksi. Tässä tapauksessa kyse on Uudenmaan Pysäköinninvalvonta Oy:stä. Ahneus voittaa aina.
Ja tietenkin Guggenheimiakin sivuttiin: onhan Oskala tunnettu G-mies ja Koulumies poikkeukellinen G-pisteetön kokkari. Mutta emme onneksi ryhtyneet jankkaamaan siitä.
Yksi yleisökysymys oli hauska ja yllättävä: miten me suhtautuisimme kotitaidevähennykseen? Siis siihen, että taidehankinnat voisi vähentää verotuksessa samalla tavalla kuin vaikkapa siivouspalvelut. Ensin se tuntui hauskalta ajatukselta, mutta kyllä minä kuitenkin lopulta vastustin sitä. En usko, että ne ihmiset, jotka eivät hanki taidetta, alkaisivat sitä verotuksellisista syistä hankkimaan, ja miksi me antaisimme niiden henkilöiden, jotka taidetta hankkivat ja jolla siihen varaa on, hankkia sitä edullisemmin meidän verorahoillamme. En minä oikein ymmärrä mitään muitakaan vähennyksiä kuin elannon hankintaan liittyviä kuluja. Mahdollisimman reilu ja yksinkertainen progressiivinen verotus lienee selkein – varsinkin jos haluamme kitkeä sellaisia epäkohtia kuin silkkaan ahneuteen perustuva verosuunnittelu.
Ja nyt jo sitten menetin taiteilijaääniä, kun kerroin tämän, koska taiteilijoiden intressissä on tietenkin kaikki, mikä lisää heidän mahdollista myyntiään. Mutta ajatusleikkihän tämä tietenkin oli. En minä kuitenkaan halua, että esimerkiksi Rafaela Seppälä ostaisi minun vähäisillä verorahoillani taidetta.
En harrasta Facebookia muuten kuin stalkkausmielessä, niin kuin jotkut pahanilkiset tuttavani toteavat, mutta oikeasti teen sitä ammattijournalistina tiedonhankintamielessä. Eilen kävin kuitenkin silkkaa uteliaisuuttani katsomassa, mitä kollegani asiasta kirjoittivat. Oskala ja Razmyar eivät tapahtumaa kommentoineet, varmaankin liian mitätön, mutta Koulumies toimi niin kuin kunnon kokkari nykyään tekee: kommentoi tilaisuutta laittamalla selfien kehiin. Ei yhtään sanaa.