Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi kaksi juttuani. Kolumnissani pohdin Kiinan roolia taidemarkkinoilla. Olen surffaillessani törmännyt aika häkellättyviin juttuihin Kiinan kasvavista markkinoista. Tässä esimerkiksi linkki The Guardianin juttuun viime huhtikuulta. Luulenpa, että tulemme hämmästelemään vielä monia asioita – eikä pelkästään myönteisessä mielessä.
Kiinan imu
Törmäävätkö taidemarkkinat koskaan satuuratiopisteeseen?
Tuskin ainakaan lähiaikoina, sillä kiinalaiset ovat kaupallisen taideharrastuksensa vasta aloittaneet, ja jo nyt he hallitsevat peräti 41% maailman huutokaupoissa käytävistä taidemarkkinoista.
Luku on uskomaton, mutta ehkä sitä saa ymmärrettävämmäksi, kun ottaa huomioon sen, että Kiinassa asuu nykyään maailman suurin dollarimiljonäärien joukko: heitäkin on nimittäin jo yli miljoona!
Jos et ole tutustunut Qi Baishin (1864–1957) 1940-luvun tuotantoon, et tiedä maailman huipputaiteesta kovinkaan paljoa. Mutta ei silti syytä huoleen: ei hänestä kukaan muukaan suomalainen mitään tiedä – en minäkään, taideammattilainen, ollut koskaan kuullutkaan hänestä. Mutta jokin on pielessä, kun emme Qi Baishia tunne, sillä hänen 1940-luvulla Kiinan politiikan suurmiehelle Chiang Kai-shekille maalaamansa perinteinen esittävä maalaus myytiin Beijingissä huutokaupassa viime vuonna 65 miljoonalla dollarilla.
Tässä 65 miljoonan dollarin maalaus.
Merkittävän taidemarkkina-asiantuntijan Artpricen listoilla olikin viime vuoden hintarankingissa ensin kaksi kiinalaista taiteilijaa ja vasta kolmannella tilalla Andy Warhol. Jostain käännekohdasta tämä kertoo.
Länsimaat osaavat kuitenkin peesata: Sotheby’s on avaamassa Hong Kongiin isoa galleriaa, jossa järjestetään sekä myyntinäyttelyitä että kokoelmanäyttelyitä sellaisille keräilijöille, joilla ei ihan vielä ole varaa perustaa omaa museota. Osalla keräilijöistä on kuitenkin menossa jo toinen museo.
Nyt vain nopeasti suomalainen taidegalleria Hong Kongiin!
***
Ja sitten kritiikkini EMMAn futurisminäyttelystä. Pressi oli jo muutama kuukausi sitten, ja juttu oli välillä hukassa, joten vähän myöhään se ilmestyi. Mutta kiirehtikää katsomaan, jos ette näyttelyä ole nähneet. Sunnuntaihin asti on vielä aikaa.
Futurismi oli aikansa huomiotaloutta
Futurismi halusi tuhota museot ja itseään varhaisemman taiteen, mutta museoonhan se itsekin lopulta päätyi
Viime vuosisadan merkittävistä ismeistä futurismi oli suuntaus, joka onnistui käyttämän mediaa parhaiten hyväkseen. Italialaisen monitaiteilija Filippo Tommaso Marinettin (1876–1944) käynnistämä liike sai varhaiset manifestinsa julki kansainvälisessä lehdistössä, ja sen jälkeen manifesteja riittikin vuosien mittaan loputtomasti – ja aiheesta kuin aiheesta.
Futurismi oli myös monitaiteisin kaikista ismeistä: mukana olivat muiden muassa runous, kuvataide, musiikki, teatteri, tanssi, elokuva, muotoilu, arkkitehtuuri – ja jopa gastronomia.
Kubismi oli pilkkonut aihettaan osiin ja yrittänyt esittää sitä samanaikaisesti monista näkökulmista, mutta futurismi yritti mennä pidemmälle. Se yritti saada mukaan dynamiikan, liikkeen, nopeuden, voiman ja vauhdin – väkivaltaa unohtamatta.
Tullio Crali (1910–2000), Hävittäjälentokone II, öljy vanerille, n. 1936.
Väkivaltainen uuden nimeen vannominen tuotti nykyään vähän
huvittavaakin vanhan inhoamista: futuristit muistetaan vaatimuksesta ”tuhota
museot”, nuo menneen ajan – eli passeismin, kuten he asian ilmaisivat – pystyyn
kuolleet muistomerkit. He jopa vaativat historiallisen Venetsian tuhoamista,
jotta sen tilalle voitaisiin rakentaa voimakas teollinen ja sotilaallinen
Venetsia, joka hallitsisi Adrianmerta.
Ei olekaan siis ihme, että futurismi kytkeytyi myös monin tavoin voimantuntoiseen fasismiin, ja heidän perustamansa puolue liitettiin myöhemmin osaksi fasistijärjestöä. Tämän asian kanssa italialaisilla taidehistorioitsijoilla lienee vieläkin iso työsarka edessään, mutta suomalainen taiteenharrastaja voi onneksi mennä museoon ja nauttia aikansa taiteen hedelmistä, väliin lempeästi hymyillenkin.
”Uusi elämänrytmi”
Ei olekaan siis ihme, että futurismi kytkeytyi myös monin tavoin voimantuntoiseen fasismiin, ja heidän perustamansa puolue liitettiin myöhemmin osaksi fasistijärjestöä. Tämän asian kanssa italialaisilla taidehistorioitsijoilla lienee vieläkin iso työsarka edessään, mutta suomalainen taiteenharrastaja voi onneksi mennä museoon ja nauttia aikansa taiteen hedelmistä, väliin lempeästi hymyillenkin.
”Uusi elämänrytmi”
Varhaista futurismia ei Suomessa ole liiemmin nähty, joten EMMAn näyttely on yksi vuoden taidetapahtumista. Pieteetillä koottu näyttely sisältää paljon töitä futurismin yhdeltä suurimmalta kuvataiteilijalta Giacomo Ballalta (1871–1958), mutta mukana on paljon muutakin. Laajassa näyttelyssä on tarjolla paljon ennennäkemätöntä, ja vaikka tarjolla ei olisikaan niitä kaikkein ikonisimpia töitä, on näyttelyn avulla luotavissa hyvä kokonaiskuva futurismin synnystä ja kehityksestä.
Suomeenhan futurismi ei juurikaan vaikuttanut, vaikka Olavi Paavolainen sitä käsittelikin kirjassaan Nykyaikaa etsimässä (1929). Paavolainen ei pitänyt futurismin varsinaisia taiteellisia saavutuksia merkittävinä, mutta hän tajusi omaan selvänäkijätyyliinsä sen arvon ”henkisenä virtauksena”: ”Sen julistukset uudesta elämänrytmistä, sen oppi teknillisten keksintöjen ja koneen esteettisistä arvoista, sen vaatimukset uuden maailmankuvan ja uuden tuntemis- ja näkemistavan siirtämisestä taiteeseen ovat olleet käänteentekevät.”
Tätäkin me voimme nyt käydä Espoossa arvioimassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti