Keskiviikkona saavuin Tallinnaan, mutta loma sai vielä odottaa vähän aikaa, koska olin ortonilaisten kanssa työmatkalla tutustumassa Mustamäen sairaalaan – tulevaan
mahdollisen yhteistyökumppaniin. Tai virallisesti sairaalan nimi on
nykyään Pohjois-Viron aluesairaala, Põhja-Eesti Regionaalhaigla. Jättimäisen kompleksin vanha päärakennus on minulle tuttu, koska siellä aikoinaan henkeni pelastettiin saatuani anafylaktisen shokin:
Ja minähän mielessäni jo ripustelin Galleria Ortonin tulevaa esittäytymistä Mustamäellä – ajattelin jopa, että neuvostoajan raunioille – sairaalan entinen pääsisäänkäynnin hylätty suihkulähde – saisi vähän rujomman suomalaisten ja virolaisten kuvanveisto-opiskelijoiden yhteisnäyttelyosuuden:
Vierailimme myös viereisessä Tallinnan lastensairaalassa, jonka aulassa oli hauska Laurentsiuksen (s. 1969, oik. Lauri Sillak) reliefi Henry Moore (2007) kirjailija Armin Kõomägin yksityiskokoelmasta:
Näkyy muuten olevan kyse Kõomägin "liikkuvasta taidekokoelmasta", jota voi ihailla sairaaloissa, kouluissa, vankiloissa jne. Aika raju kokoelma sitä paitsi – skrollatkaa kotisivulta läpi. Harvoin olen purskahtanut taiteen edessä oikeaan nauruun, mutta kokoelmaan kuuluva Jaan Toomikin (s. 1961) osittainen omakuva Kuraattoreja odotellessa sai naurun aikaiseksi. Valitettavasti en saanut kuvaa kaapatuksi, mutta menkää kokoelman kotisivujen galleriaa vähän alaspäin, siellä se on.
***
Ja sitten taidegraafikko Virge Jõekaldan (s. 1963) työhuoneelle:
Jõekalda on Galleria Ortonin elokuun taiteilija, joten kuukauden kuluttua lisää tästä hienon viivan omaavasta graafikosta:
***
Ja pakkohan sitä oli gallerioissakin käydä. Tallinnan Taidehallin galleriassa oli kahden taiteilijan yhteisnäyttely, kuvanveistäjä Tiiu Kirsipuun (s. 1957) ja nahkataiteilija Maarja Unduskin (s. 1959) Eluisu (8.6.–1.7.). Kirsipuu on viettänyt aikaa residenssissä Etelä-Koreassa ja tehnyt riisiviljelyn innoittamana erilaisia installaatioita ja tyynyjä riisinviljelyvalokuvistaan. Hauska idea:
Undusk nimittää taidettaan "psykologiseksi nahkataiteeksi". Aika velmun psykologisia töitä nämä olivatkin – tässä esimerkiksi Rakkautta vanhassa Tallinnassa (2012) – draperiat kohdillaan:
***
Viereisessä Vabaduse Galeriissa oli Neeme Kulbokin (s. 1957) näyttely Langev valgus (21.6.–3.7.). Kulbok on ihan kiinnostavan tuntuinen abstrakti maalari mutta omituisen epätasainen. Osa maalauksista oli turhan koristeellisia ja pinnallisen tuntuisia, osa taas aika intensiivisiä. On kuin hänellä ei oikein olisi kunnon teemaa mitä syventää.
***
***
Sitten
vielä samassa korttelissa Linnagaleeriihin. Mai Söötin (s. 1983) näyttely Tuvitaltsutaja
Maria (15.6.–8.7.) oli vallan mainio performatiivinen
videoinstallaatio. Söötiä on aina askarruttanut se tapa, jolla Neitsyt
Maria tuli raskaaksi, ja hän on tehnyt aiheesta aika rankan
performanssin Tallinnan rautatieaseman kyyhkysten kanssa – ehkäpä vähän
ilkikurisen feministisen.
Olin tietysti vähän erityisesti mieltynyt näyttelyn
laatuun, koska Sööt oli viime kesänä taiteilijana Mäntän kuvataideviikoilla,
jonka kuraattorina
toimin. Mutta jos siis käytte seuraavan viikon aikana Tallinnassa,
älkää missatko missään nimessä tätä näyttelyä.
Olen aina tuntenut outoa lukkarinrakkautta marginaalisia näyttelyitä ja näyttelypaikkoja kohtaan. Olikin siis hauska nähdä hotelliin mennessä Vapaudenaukion alittavassa jalankulkutunnelissa moskovalaissyntyisen mutta nykyään Tallinnassa vaikuttavan Tatjana Lindin (s. ?) näyttely nokikolareista, Korstnapühkija ärgipäev (26.5.–12.6. – näyttely oli siis jo virallisesti ohi):
***
Ja hotellissa meni vielä marginaalisemmaksi. Hotell St. Barbaran aulassa oli tarjolla Dmitri Lazjukin (s. ?) perhosia. Lazjukin pitäisi infon mukaan olla tunnettu naivisti, mutta en minä oikein mitään tietoa hänestä löytänyt, eivätkä nämä perhoset olleet sen paremmin naivistisia kuin muutenkaan kovin kiinnostavia:
***
Torstaina tein retken Viinistun taidemuseoon itärannikolle. Tämä taiteenkeräilijä Jaan Manitskin yksityinen taidemuseo on ollut puoli vuotta remontissa ja laajentanut runsaasti tilojaan. Avajaiset ovat vasta lauantaina, mutta sain puhuttua itseni sisään. Ja olihan fantastiset uudet tilat! Tämä museo on aivan ehdoton retkikohde Tallinnasta. Museo ja sen yhteydessä toimiva kongressikeskus ravintoloineen ja hotelleineen on rakennettu vanhan kalastukolhoosin tiloihin hyvällä maulla. Manitskin virolaisen taiteen kokoelma on yksi Viron suurimmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti