Perjantaina kävin Kumussa. Katselin uudestaan Tõnis Vintin (s. 1942) hienon näyttelyn, josta olen jo aiemmin kirjoittanut.
Ja sitten yläkertaan, jossa nykytaide esittäytyy. Nyt siellä oli kaksi valotaiteeseen keskittyvää näyttelyä yhdistettynä yhteisen nimen alle. Pimeduskiirus ja teised lood (8.6.–30.9.) yhdistää sekä suomalaisen taiteilijan Jaakko Niemelän (s. 1959) että Kumun konkarikuraattorin Eha Komissarovin valitsemia teoksia, joissa valo näyttelee merkitävää osaa. Jos en väärin ymmärtänyt, kyseessä on Niemelän Ars Novaan kuratoima suomalais-balttilainen alkuvuoden näyttely Speed of Darkness lisättynä Komissarovin osuudella.
Vallan mainio ja elämyksellinen kokonaisuus, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa – aikaahan on vielä paljon. Tässä Niemelän osuudesta Anna Hyrkkäsen (s. 1979) Gleam (2012), joka yhdisti kiinnostavasti sekä liikettä että valoa:
Ja tässä vähän hauskakin Kristiina Hansenin (s. 1986) ja Johannes Sären (s. 1983) Seinä ilman taideteosta (2012) Komissarovin osuudesta:
Paljon hyviä ja todella lupaavan tuntuisia nuoria taiteilijoita. Ja hienoa, että heille aukeaa tilaisuus merkittävään museonäyttelyyn.
***
Alakerran suuressa salissa oli belgialaista ja hollantilaista 1800-luvun romantiikkaa Jef Rademakersin kokoelmasta näyttelyssä Romantiku pilguga (4.5.–26.8.). Kuuluisalla hollantilaisella tv-persoonalla lienee pätäkkää sen verran, että uskoisin kokoelman olevan kelvonpuoleinen. Oma asiantuntemus ei nyt oikein riitä. Jotakin viehättävää tässäkin materiaalissa kuitenkin on – ja paljon hauskoja yksityiskohtia. Ripustus oli myös varsin pirteä – irtoseinien aukoista tuli koko ajan esiin yllättäviä kurkistusnäkymiä:
***
Ja siten ihan toisenlaiseen maailmaan. Viroon nykytaiteen museo (EKKM) on villi taiteilijavetoinen laitos sataman lähellä. Tästä linkistä voitte lukea Mustekalan melko tuoreen haastattelun aiheesta.
Nyt siellä oli pähkähullun unkarilais-kanadalaisen Istvan Kantorin alias Monty Cantsinin (s. 1949) neoistinen näyttely (17.6.–15.7.) – tässä vielä linkki Wikipediaan.
Tosi kiinnostava tapaus ja ilmeisen ryöppyävän ahkera taiteilija:
Ja kyllä elämä on joskus niin ihanan hauskaa. Eiköhän Kantor saapunut itsekin juuri sattumalta paikalle! Sain siis vaihtaa hänen kanssaan muutaman sanankin. Sympaattisen tuntuinen mies, vaikka onkin kuuluisa performansseistaan, joissa hän räiskii joka paikkaan omaa vertaan:
Kyllä nykyään käy aika usein kateeksi, kun pääsee maistamaan Tallinnan varsin monipuolista taide-elämää.
***
Hyvät fiilikset jatkuivat myös kapakoissa. Tutustuin rautatieaseman lähellä uuteen tosi sympaattiseen välimerelliseen ravintolaan nimeltään Gusto. Edullinen ja hyvä ruokapaikka, ja kun vielä katselin, että seinillähän on aitoa taidetta, kävin tarkastamassa signeeraukset. Neljä uniikkiduunia Viron tateen todelliselta grand old ladylta, Valli Lember-Bokatkinalta (s. 1921):
Siis tämä paikka Tallinnan ravintolalistalle. Ratikoilla 1 ja 2 pääsee ihan oven eteen.
Ja sitten vielä iltapaukuille Kalamajan uuteen nuoren älykköporukan viihtyisään kapakkaan nimeltä Tops. Sielläkin oli paljon uniikkitaidetta seinillä. Kysyin maalauksista henkilökunnaltakin, mutta he eivät tunteneet taiteilijoita. Jotain tuttua näissäkin kuitenkin oli (anteeksi suttuinen nopeasti napattu kuva):
***
Ja on tässä tullut vähän nähdyksi katutaidettakin, vaikka en ole vielä ehtinyt lähestyä aihetta metodisesti. Tässä siis kolmen päivän satunnainen saalis:
Vähän käy kateeksi tämänkin skenen suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti