Aloitan kohta toisen yöni Narvassa ja purin juuri kamerastani kuvat tietokoneelle. Joskus hämmästyn itsekin sitä, mitä haluan kuvata. Olen koko päivän kulkenut Narvan katuja edestakaisin ja huomasin, että minulla oli miltei pakkomielle päästä Proletariaatinkadulle, vaikka siellä ei ole ns. mitään.
Jos nostalgia on sentimentaalista kaipuuta menneeseen, en suostu nimittämään itseäni neukkunostalgikoksi. Olen koko ikäni ollut vasemmistolainen, mutta Neuvostoliitto ei merkinnyt minulle nuorenakaan minkäänlaista ideaalia. Ja vanhempanakin olen hyvin Kommunismin mustan kirjani (1997, suom. 2001) opiskellut. Minulla ei ole eikä ole ollut mitään harhakuvia historiallisesti toteutuneesta reaalisosialismista.
Mutta kun näen kartalla nimen Proletariaatinkatu, minun on jostain syystä päästävä sinne. Mutta se ei siis ole nostalgiaa. Jotain kulttuuriantropologista – kyseessä on pääaineeni yliopistolla kauan, kauan sitten – siinä lienee on. Myös jotain arkeologian kaltaista, sillä seikkaillessa on hauska kaivaa esiin jäänteitä siitä historiasta, jota myös varsin voimakkaasti halutaan ja yritetään pyyhkiä pois ja jonka jäänteitä valpas silmä kuitenkin löytää sieltä sun täältä.
Virossa tätä poispyyhkimistä on tehty hartaasti jo parikymmentä vuotta, mutta Itä-Virossa jäänteet ovat paljon sitkeämmässä. Tallinnassa ei enää voi kävellä Majakovskinkadulla (nyk. Sitsi), mutta Sillamäessä voi – ja myös Gagarininkadulla.
Kun kävin kartalta läpi kaikki Narvan kadunnimet, minun oli päästävä Proletariaatinkadun lisäksi ainakin Partisaanikadulle ja Sankareiden valtakadulle (prospekt).
Ei kun toimeksi. Proletariaatinkadulta löytyi jopa harvinainen pelkästään venäjänkielinen katukyltti (Proletarskaja):
Historia tuottaa kerroksellisuutta, erilaiset symboliikat kohtaavat. Näin alkaa Proletariaatinkatu nykyään:
Proletariaatinkadun kissa ihmettelee sitä, että miksi kadun viereen on syntynyt pehmolelujen kaatopaikka. Niin minäkin:
Partisaanikadulla katson kiinnostuneena postsovjeettista konstruktivistista talonpäätykoristelua, jota näkee Tallinnassakin paljon 1960–70-lukujen elementtitaloissa, joita on alettu kunnostamaan:
Ja sitten Sankareiden valtakadulle, jonka alkua koristaa tämä neukkumodernistinen kummajainen – jostain 1970-luvulta:
Ja eiköhän kummallinen camp-henkinen kerroksellisuus jatku tälläkin kadulla. Sen toisessa kerroksessa toimii nimittäin Narva Biker Pub. Nykyajan sankareita. Narvassa on vuodesta 2008 järjestetty iso jokakesäinen prätkäfestari Narva Bike. Mutta sekin taitaa olla sellaista kulttuurihistoriaa, jota nykymallisessa Virossa ei hirveästi noteerata.
En minä tästä kaikesta kai sen viisaammaksi tullut. Mutta tulipahan käytyä Proletariaatinkadulla ja mietittyä iltaoluella syitä siihen – Radio Rossijan diskonrytkettä ravintolan terassilla kuunnellen.
PS. Pahus. Huomasin vielä, että lyhyt Kosmonauttikatu aivan keskustassa jäi kävelemättä. Ehkä yritän vielä huomenaamulla ennen kuin lähden Narva-Jõesuuhun, jossa ei tällaisia neukkunimiä ole yhtään jäljellä – niin idässä kuin se onkin.
PS. Pahus. Huomasin vielä, että lyhyt Kosmonauttikatu aivan keskustassa jäi kävelemättä. Ehkä yritän vielä huomenaamulla ennen kuin lähden Narva-Jõesuuhun, jossa ei tällaisia neukkunimiä ole yhtään jäljellä – niin idässä kuin se onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti