Julkaistua 319: Toisto ja orgaanisuus

Tänä kesänä Taidekeskus Salmelan kesänäyttelyssä (9.6.–12.8.) esiintyvä Tapani Mikkonen (s. 1952) oli loppuvuodesta raivokkaan luovuuden vallassa ollessaan residenssissä Pohjois-Karjalassa pari kuukautta. Maalauksia syntyi kaikkineen noin 80. Osa niistä on nyt esillä Salmelassa. Parvs Publishing julkaisi uudesta tuotannosta myös kirjan, johon kirjoitin lyhyen tekstin. Viime viikolla kirja kuulemma ilmestyi – itse en ole sitä vielä nähnyt. Tässä kuitenkin kirjoittamani teksti:

Toisto ja orgaanisuus

Toisto mielletään arkiajattelussa usein joksikin mekaaniseksi, toisinaan jopa tylsäksi. Taideteos puolestaan mielletään ainutlaatuiseksi, tietyllä hetkellä valmistuneeksi kokonaisuudeksi, jota ei oikeastaan edes voi toistaa. Taiteilijat saattavat kuitenkin teoksissaan toistaa pientäkin aihetta miltei loputtomiin, löytää lukemattomia pieniä variaatioita ja näin laajentaa teemaansa tavalla, joka muistuttaa orgaanista kasvua. Tähän on useampiakin syitä.

Piirtäjästä tulee piirtäjä vain loputtomien toistojen kautta – aivan samoin kuin urheilijasta tulee urheilija. Vain syvälle lihasmuistiin ja vielä syvemmälle mielen omituisiin sopukoihin viety suoritus voi tuottaa sen rentouden ja kepeyden, jota taitajalta vaaditaan onnistuneeseen suoritukseen. Syntyy se sulon ja armon yhdistelmä, joka saa lopputuloksen vaikuttamaan hämäävän helpolta: juuri noinhan se on!

Mutta kun näet sitä lisää, huomaat ajattelevasi, että onhan se noinkin… ja noinkin… ja näinhän se vasta onkin! Taiteessa vasta toisto tuo mukaan luonnon orgaanisuuden, sen jatkuvat prosessit. Ympäristössä vallitsevan jatkuvan muutoksen: synnyn, kasvun ja kuoleman… ja jälleen uuden synnyn. Valmista ja lopullista ei ole. Kuten filosofi John Dewey on todennut: ”Maailmassa, joka on valmis ja lopullinen, ei ole jännityksen ja kriisin häivääkään, eikä mitään tilaisuutta minkään ratketa miksikään.”
 

Taiteilija on aina yhtä maailman kanssa. Taiteilija ei ole pelkästään instrumentti, jonka avulla maailmaa tarkkaillaan jostain näkökulmasta käsin. Taiteilija – tai kuka tahansa ihminen – elää jatkuvassa ja monimuotoisessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Vielä Deweytä siteeraten: ”Kaikki vuorovaikutukset, jotka tuottavat muutoksen myllertävään virtaan vakautta ja järjestystä, ovat rytmejä. Esiintyy sydämen levon ja sykkeen kaltaista laskua ja nousua, jäsentynyttä, omien rajojensa sisällä liikkuvaa muutosta. Rajojen ylitys merkitsee tuhoa ja kuolemista, mistä kuitenkin rakentuu uusia rytmejä.
 

Tapani Mikkosen tuotannossa luonto ja kulttuuri kietoutuvat toisiinsa, ja mukana on myös aina yksilöllinen ja satunnainen henkilöhistoria, joka kuvaksi muututtuaan saavuttaa kuitenkin aina yhteyden yleisesti jaetun kulttuuri- ja luonnonhistorian kanssa. Toiminta, tunne ja merkitys sulautuvat toisiinsa. Tämän mahdollistaa toisto, jota kuitenkin rytmittävät jatkuvan virran sijaan myös lepo ja vakaus. Taide on yhtä elämän ja ympäristön kanssa.