Palaan viime viikon rästeihin. Polaroid-näyttely on välillä vienyt kaiken aikani, mutta viime perjantaina päätin piipahtaa edes parissa näyttelyssä.
Ensin kävelin Galerie Forsblomiin, jossa oli jo ulkona puiston puolella tarjolla Bernar Venet'n (s. 1941) veistoksia (8.6.–12.8.):
Venet on taidokas vähäeleinen veistäjä, jonka yksinkertaiset kierteet miellyttävät ainakin minun silmääni, vaikka hänellä alkaakin olla jo tiettyä liian ilmeistä maneeria. Varsinaiset kolmiulotteiset veitokset tuntuivat jälleen – onhan hän Forsblom kautta jo vanha tuttu Suomessa – ihan kelvoilta, mutta litteämmät reliefimäiset muodot jäivät mielestäni liiaksi kevyen, mutta ehkä kuitenkin vähän vitsikkään jipon tasolle:
Mutta kai siis ihan kelpo näyttely – joskaan ei kuitenkaan mikään jättimäinen elämys tai kokemus.
***
Samaa kai voisi sanoa Cris af Enehielmin (s. 1954) näyttelystä Forsblomilla. On kuitenkin huomautettava, että olin jo vähän kiireissäni, joten en katsonut näyttelyä ihan kunnolla. af Enehielmin värimaailma on kuitenkin niin raikas ja omintakeinen, että hyvä olo näistä aina tulee:
af Enehielmillä on hallussaan sekä maalaustaiteen historia että selkeästi oma intohimoinen ote. Geisha-maalaukset ovat sekä kepeän aistikkaita että harkitun sommiteltuja. Väliin tuli vähän sellainen olo, kuin olisi katsellut sadan vuoden takaisten modernistimestareiden itämaisia tunnelmia – ja tämä ei ole moite. Tässä esimerkiksi Matka (2012):
***
Ruttopuistossa viriteltiin juuri hauskaa ympäristötaideteosta puihin. Sininen verstas – Helsingin kaupungin opetusviraston ylläpitämä nuorten työpaja – viimeisteli tekstiiligraffitejaan (12.6.–24.8.). Hyväntuulinen ja hauska idea:
Ja sitten väliin vielä pieni kadun miete lähistöltä:
Ja vähän kuvakieltäkin:
Sitten Galleria Heinoon. Tarjolla oli silkkaa valokuvataidetta. Jaakko Heikkilän (s. 1956) dokumentaariset kuvat ova aina olleet mielestäni vaikuttavia, mutta osaa hän näemmä mennä enemmän esteettisenkin alueelle (26.5.–17.6.). Hänen utuiset vesikuvansa saattavat ensin tuntua vähän liian latteilta väriskaalaltaan, mutta on niissä outoa lumovoimaa:
Sarjasta Henkeviä vesiä, ensimmäinen osa, Venetsia, 2010.
***
Heinolla on tarjolla myös Kari Soinion (s. 1962) ihan toisenlaista kuvamaailmaa (26.5.–17.6.). Soinio tutkailee miehistä identiteettiä käyttäen yleensä itseään mallina:
Sankari voimistelee # 2, 2012.
Ensin ajattelin, että hän alkaa jo vähän toistaa itseään, mutta joku deadpan-elementti hänen töissään jaksaa kuitenkin viehättää minua. En tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta uskon ja toivon, että mukana on voimakas ironinen ulottuvuus.
***
Ja kerrottakoon nyt vielä myöhempää historiaa ajatellen jotain kuraattorin arjesta ja taiteilijoiden tavasta pitää huolta uranhoidostaan. Kansonen alkaa olla jo aikamoinen legenda valokuvaajiemme joukossa, ja sain hänet penkomaan erilaisia varastojaan, jotta sieltä löytyisi joitain takavuosien Polaroideja. Lopputulos: yksi originaali Polaroid-kuva. Onneksi se tulee näyttelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti