Julkaistua 352: Miten maailma hahmottuu?

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi lyhyt juttuni Marja Viitahuhdan (s. 1979) näyttelystä Eheä maailma (24.10.–11.11.) Uudenmaankadun Galleria Huudossa. Jo alunperinkin lyhyt (1500 merkkiä) juttu oli saksittu vieläkin lyhyemmäksi ja otsikko vaihdettu "raflaavammaksi" ('Natsit saksittuna'). Eikä jutussa, perkele, ollut kuvaakaan. Laitan tähän nyt sitten edes alkuperäisen ja kuvalla. Tällaista tämä kriitikon arki on.

Miten maailma hahmottuu?

Videoita, lyhytelokuvia ja esityksiä tekevä kuvataiteilija Marja Viitahuhta (s. 1979) osa käyttää myös saksia. Hän löysi kirpputorilta natsi-Saksan propagandan tuottaman kirjan Unser Österreich (1938), leikkasi kuvat ja kokosi niistä 10-metrisen uuden Itävallan.

Unser Österreich, yksityiskohta.

Kollaasihan on vanha tekniikkaa, jota harrastivat 1900-luvun alun kubistit, mutta ei sen historia ole loppu, vaikka olisi luullut digitaalisen maailman poistaneen leikkaa ja liimaa -tekniikan tarpeen. 

Viitahuhdan jättimaisemaa ja Eheä maailma -näyttelyssä olevaa muutamaa pienempää kollaasia katsellessa tuli mieleen se, miten kollaasin roso tekee kuvasta paljon vaikuttavamman kuin illuusioita tuottava digitaalinen manipulaatio. Se, että kuvassa näkyy dekonstruktio – hajottaminen, pilkkominen ja fragmentoiminen – ja samalla konstruktio, uuden maailman rakentaminen saumakohtineen, tekee kuvasta uskottavamman. Kyse ei ole digitaalisen maailman ihmeestä, joka yrittää vain peittää syntyhistoriansa ja ikään kuin huijata katsojaa. Käsintehdyn kollaasin kautta on paljon helpompi lähestyä Viitahuhdan asettamia tavoitteita: ”Havainto eheästä kuvasta syntyy ja purkautuu vuorotellen. Teoksen äärellä voikin havainnoida myös omaa tarvettaan yhtäältä hahmottaa kokonaisuus ja toisaalta nähdä siinä puutteita.”

Toki tällaisia on nähty aiemminkin, mutta niinhän maisemaakin on aina maalattu. Välillä on hyvä miettiä sitä, miten maailma rakentuu ja hahmottuu – ja mitä poliittisia ulottuvuuksia prosessissa voi olla.