Eilen piipahdin pitkästä aikaa yhdessä näyttelyssä. Valokuvataiteilija Martti Jämsän (s. 1959) Pallo (26.9.–12.10) on esillä Galleria Luovassa. Näyttely oli varsin pienimuotoinen: 16 pikkuruista valokuvaa ja niistä tehty portfolio:
Kuvat ovat kotoisin suvun vanhoista negatiiveista, joita Jämsä on rajannut ja toisia pienentänytkin. Hän on lisäksi tehnyt kuviin vanhahtavan röpelöisen reunan leikkurilla. Yhdistävä tekijä on kuvissa esiintyvä pallo tai pallonmuoto, joka tekee niihin hauskan sarjallisuuden, jopa häivähdyksen modernismiakin, mitä tietenkin vahvistaa minimalistinen näytteillepano. Jämsä on täysanaloginen valokuvamies ja jo sellaisena vähän nostalgikko, mikä vahvistuu hänen tavassaan käsitellä omaan lapsuuteensa liittyvää "löytömateriaalia". Tämä toisaalta yhdistää hänet yhteen nykytaiteelle ominaisista työskentelytavoista – ei kuitenkaan anonyymiuteen. Nämä muistot ovat sekä yleisiä – helppo minunkin osapuilleen samanikäisenä on näihin samastua – että erityisiä.
Tässä hauska kutsarikuva:
Kaikkineen hauska ja pienimuotoisenakin varsin tunteella ladattu näyttely, joka kirvoitti monensuuntaisia ajatuksia ja toki myös omia muistoja. Niinhän hyvän taiteen kai pitäisi toimia.
Se on kyllä pakko todeta, että Luovan uusi sijainti on toivoton: kuinka moni taiteenharrastaja viitsii lähteä varta vasten laitakaupungille ja viidenteen kerrokseen? Minäkin olin varsinaisesti matkalla läheiselle Wotkinille ostamaan kokonaista jänistä, joka näytti tältä oltuaan 12 tuntia uunissa:
Ja tältä silkaksi lihaksi riisuttaessa:
Kriitikoillahan on tunnetusti varaa syödä vähän paremmin. (Tähän pitäisi nyt laittaa hymiö, mutta minähän en sellaista tee.)
Liharuoka ja kemut pehmentävä ajattelua, joten padan sisällön valinta on varma kulttuurivalinta. Jo saavutetut edut ja eltaantuneet juhlaravut, selektiivisesti valistunut väki haistaa kuka syö mitä ja kuka kenet. Ei ihme, että lihan tuoksu on miltei sama lautasella ja pierussa.
VastaaPoista