Näyttelykuvia 746 & Julkaistua 338: Arjen kokeellisuutta

Eilen oli taas Galleria Ortonin avajaiset. Lokakuun taiteilija on Seppo Renvall (s. 1963), joka oli laittanut esille mustavalkoisia neulanreikävalokuvia ja kaksi videoteosta. Pidin puheen ja tänä aamuna yritin sitten muistella sitä, kun kirjoitin lyhyen esittelyn Renvallista gallerian verkkosivuille:  

Arjen kokeellisuutta

Elokuvia, videoita ja valokuvaa tekevä Seppo Renvall (s. 1963) on yksi Suomen kansainvälisimpiä nykytaiteilijoita. Hänen teoksiaan on nähty lukuisilla festivaaleilla ja merkittävissä kansainvälisissä näyttelyissä – aina Venetsian ja São Paulon biennaaleja myöten. 

Sain kunnian parkkeerata rämäni taiteilijan auton viereen. Taiteellista oli hänenkin parkkeerauksensa.

Renvall ei kuitenkaan ole spektaakkeleiden mies vaan viihtyy pikemminkin marginaalissa. Hänen katseensa kiinnittyy arkiseen ja tavalliseen. Eikä sekään ole aina niin yksiselitteistä. ”Jos näen jotain kiinnostavaa, kuvaan todennäköisesti vastakkaiseen suuntaan”, hän on todennut.

Renvall on tottunut myös työskentelemään ryhmissä eikä ole pitäytynyt pelkkään kuvaan – oli se sitten liikkuvaa tai pysähtynyttä. Hänen teoksissaan on usein mukana ääni tai musiikki. Hän tehnyt yhteistyötä muun muassa rocklegenda Zape Leppäsen ja runoilija Jouni Tommolan kanssa. 

Renvall poistaa kaikua avajaisten äänentoistosta.

Renvallin työskentelyssä on jotain nostalgisen retrohenkistä, ja niinpä hänen tapahtumallisia töitään onkin helppo kutsua performanssien sijaan hieman 1960-luvulta kalskahtavasti ”happeningeiksi”. Eikä kyse olekaan erityisistä ”esityksistä” – muistan senkin tapahtuman, jossa hän joulun alla ystävineen teki halukkaalle yleisölle erilaisia taiteellisia paketteja kaikesta mahdollisesta löytömateriaalista.

Renvallia on tapana kutsua ”kokeellisen elokuvan” tekijäksi, ja tietty kokeellisuus leimaa muutenkin hänen työskentelyään. Galleria Ortonin näyttelyssä hän esittää mustavalkoisia valokuvia, jotka on tehty tavallisesta viinilaatikosta rakennetulla neulanreikäkameralla. Tuloksena on monikerroksisia muotokuvia, jotka ovat myös muunnettavissa animaation kielelle. 

Maija Saksman (s. 1971) esitti huikean laulusikermän avajaisissa – aina Kantelettaresta nyky-Helsinkiin saakka.
  

Vaikka Renvallin yksittäiset kuvatkin ovat usein kuin elokuvan still-kuvia, hän ei ole varsinainen tarinankertoja. Renvallin tematiikkaa keskittyy pikemminkin kuviksi muuttuviin sanoihin kuin juonellisiin tarinoihin. Teokset ovat usein kuin unen ja valveen rajatilan tuottamia runollisia kohtauksia, joissa muistot ja aika sekoittuvat logiikaltaan. Kuten ranskalainen filosofi Maurice Blanchot on todennut: ”Kuvan nimissä puhuva asia vuoroin puhuu vielä maailmasta, vuoroin johtaa meidät lumouksen määrittämättömälle alueelle.”

Sentimentaalinen Renvall ei kuitenkaan ole. On itse asiassa vaikea määritellä hänen taiteilijanlaatuaan – onhan hänen filmografiassaan jopa kaksi teosta, joissa pääosaa näyttelee nikotiinipurukumi. 

Kukitettu taiteilija saapuu jatkoille ravintola Salveen.