Katutaidetta 96: Elämä on yhtä dilemmaa

Kävin eilen oluella katutaiteilija Sampsan (s. ?) kanssa. Hän on kiinnostava tekijä, joka on keskittynyt poliittiseen katutaiteeseen ja nykyään ennen kaikkea tekijänoikeuslainsäädäntöön. Tässä hänen New Orleansiin tekemänsä vanki (Prisoner: Copyright 2013), jonka rautapalloissa on Warner Brothersin ja Paramountin logot:

Duuni – jota muuten luultiin ensin NO:ssa Banksyn (s. ?) tekemäksi – on nykyään suojeltu pleksillä. Tästä linkistä artikkeli aiheesta. 
Ja on hän Suomessakin käsitellyt asiaa – tämä duuni oli Lasipalatsin seinässä jonkin aikaa:

 

Tällä hetkellä Sampsan kohteena on Lex Karpela. Hän on yksi puuhamiehistä, jotka ajavat Järkeä tekijänoikeuslakiin. Tavoitteena on saada 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseen – aikaa on enää vähän: nyt ollaan vähän yli 30 000:ssa, ja aika loppuu 22.7.
Ja hän siis halusi keskustella juuri tästä aiheesta ja halusi myös minun tukeni asialle.
Siinä meni sitten yöunet ja myös täksi aamuksi suunnittelemani kirjankirjoitustyörupeama. Olen miettinyt nyt kohta vuorokauden tekijänoikeuksia ja niihin liittyvää lainsäädäntöä. Freelance-toimittajana olen toki miettinyt näitä asioita jo pitkään. Olen myös urallani nähnyt sen, miten immateriaalioikeudet – jotka ennen lähinnä koin itseäni luovana kirjoittavana suojaavana asiana – ovat muuttuneet enenevässä määrin vain jotensakin kyynisesti kauppatavaraksi. Koko kehitys on tuntunut äärimmäisen vastenmieliseltä. Samalla se on tuottanut oudon dilemman: sympatiseeraan samanaikaisesti sekä tekijänoikeusjärjestöjä – vaikkapa itseäni lähellä olevia Sanastoa (jonka jäsen olen) ja Kuvastoa – että vaikkapa EFFI:ä – jopa joiltain osin Piraattipuoluettakin.
Teen työkseni luovaa kirjoittamista ja haluan pitää kiinni oikeuksistani, mutta samalla olen kuitenkin siirtynyt siihen jättimäiseen tavallisten ihmisten joukkoon, joka myös rikkoo lakia koko ajan. Poikani opetti minulle lataamisen saloja jo kymmenen vuotta sitten – ollessaan noin 15-vuotias. Enkä minä blogissanikaan taida aina noudattaa lain kirjainta.
Niinpä päätin tutustua tähän kansalaisaloitteeseen kohta kohdalta. Kovin hauskaa se ei ollut. Monia kohtia en saanut selvitettyä itselleni kunnolla – siis en edes itse kyennyt löytämään perimmäistä mielipidettäni tai siihen sopivaa argumentointia. Käytin jopa itselleni vastenmielistä auktoriteettimenetelmää: yritin googlettamalla löytää arvostamieni henkilöiden mielipidettä ko. ongelmaan. Aika laihoin tuloksin, sillä asiasta on käyty yllättävän vähän nettikeskustelua. Luin myös puolueeni nuorten kannan tekijänoikeusasioihin: Vasemmistonuorten tekijänoikeus- ja tietoyhteiskunteteesit. Esimerkiksi virke "Tekijöillä tulee olla oikeudet omiin teoksiinsa, mutta suoja-ajat tulee rajata tekijän elinikään" herätti heti epäilyä. Uskon vapaaseen ja demokraattiseen tiedonjakeluun, mutta otetaan ihan käytännössä itsekkäästi: Jos vaikka onnistuisin kirjoittamaan menestysteoksen ja kuolisin sitten heti sydänkohtaukseen, tuntuisi jotensakin pahalta, että ainoa taho, joka tekisi hilloa tekemisilläni, olisi kustantajani. Soisin minä pojallenikin jonkinlaisen siivun – onhan hänkin opettanut minua ja joutunut myös kestämään minua. Toisaalta ajatus siitä, että tekstini ovat vapaasti jaeltavissa ja että niistä joku olisi ihan oikeasti kiinnostunut ja ehkä saisikin niistä jotain merkittävää sisältöä elämälleen, tuntuu aidosti hyvältä. Mutta se hemmetin kustantaja on kuitenkin ainoa, joka pystyy hyötymään! Eiköhän tämä ole dilemma?
No, oli miten oli, päädyin aloitteen suhteen myönteiselle kannalle ja allekirjoitin sen. Kyllä minä oikeasti haluan rangaistusten kohtuullistamista (onhan se naurettavaa, että joku lataaja voi saada sellaiset korvaukset niskaansa, että hänen koko loppuelämänsä on pilalla) ja vastustan jenkkityyppistä punitive damages -ajattelua ja haluan, että luokkahuoneissa saa käyttää esimerkiksi screenillä aikamme kulttuuriin liittyvää opetusmateriaalia ilman vaikeita tekijänoikeuskysymyksiä. Niin että itsekkyydestä viis. Allekirjoitin aloitteen tänään. Tehkää tekin toverit niin tästä osoitteesta.   

PS. Lisäargumentti allekirjoittamiselle: allekirjoittaminenhan ei ole osallistumista mihinkään kansanäänestykseen vaan minimissään lisätae sille, että näistä kinkkisistä tekijänoikeusasioista joudutaan käymään julkista keskustelua.