Ei, minähän päätin taas ryhtyä harrastelijanykytaiteilijaksi. Kirjoitin jo vuosia sitten Taiteeseen pääkirjoituksen, jossa pohdin sitä, miten akvarellimaalauksen lisäksi nykytaidekin voisi tuottaa harrastelijuutta, ja sitä miksi näin ei kuitenkaan ole käynyt. Sitten tein aiheesta vielä viime vuonna vähän irvileukaisen intervention ehdottamalla aihetta Venetsian bienaalin Suomen osastoksi.
Itse asiassa uskaltaisin väittää lanseeranneeni käsitteen 'harrastelijanykytaide' suomenkieleen (kokeilkaa googlettaa). [Ilokseni huomasin äsken, että en ole ainoa tätä asiaa pohtinut: Matti Lepistö on tehnyt aiheesta vuonna 2010 gradun Lapin yliopistoon.]
No, nyt joutoaamun kunniaksi päätin luoda nopean teoksen, joka on sekä realistinen (se kuvaa maailmaa juuri sellaisena kuin se tietokoneeltamme näyttäytyy) että kiinnittyy siihen nykytaiteen osa-alueeseen, joka harrastaa identiteettipolitiikkaa (jota myös narsistiseksi on syytetty). Toissapäiväinen Googlen kuvahaun kokeiluni sai minut niin vihaiseksi, että päätin tehdä teoksen – tai pikemminkin luonnoksen teokseen – Mikä maailmassa muistuttaa minua?
Tässä tuo luonnos (oikeastihan se pitäisi toteuttaa galleriaan hienosti vedostettuna ja isokokoisena):
Ei kuitenkaan syytä huoleen. Lopetan harrastelijanykytaiteilijana olemisen toistaiseksi tähän. Päätin lähteä baariin.
Mutta noin niin kuin vakavasti ottaen. Joku nörttiryhmä on kehitellyt tämän hyödyttömän sovelluksen ("the most comprehensive image search on the web") ja saanut siitä palkkaa enemmän kuin minä koskaan elämässäni tulen tienaamaan.
Onhan se tietenkin lohdullista, että jos kuvat tulevat järjestykseen samankaltaisuuden perusteella, muistuttaa minua eniten José Carreras, joten näyttelyni taustamusiikiksi tulisi tämä Puccinin biisi.
Mutta mitä samaa minussa voi olla Melissa Ricen kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti