Toissailtana ajoin Mäetagusesta Tallinnaan, jossa vielä yövyin, koska halusin tutustua Tallinnan taidetarjontaan. Eilisen näyttelykierroksen aloitin kevyesti oluen kera KuKu Kohvikissa, jonka seinillä on aina pieni vaihtuva näyttely. Nyt oli tarjolla maineikkaan pilapiirtäjä Eduar Tüürin (s. 1931) näyttely. Tässä vähän sovinismia – blondivitsi, jota en ollut aiemmin kuullutkaan:
"Se että olen blondi ei tarkoita sitä, ettenkö osaisi sonnia lypsää."
***
Taidehallin galleriassa (Kunstihoone galerii) oli Jass Kaselaanin (s. 1981) näyttely Jumala hääl (= Jumalan ääni) (27.6.–21.7.). Kaselaan on monipuolinen veistäjä, joka tekee isoja installaatioita ja käyttää myös valokuvaa, liikkuvaa kuvaa ja ääntä (tästä linkistä YouTube-esimerkkejä). Jumalan ääni oli aika vaikuttava muutaman rujon objektin ja ilmasta napatun äänen, kohinan ja häiriöiden kooste – vähän sellaista angstista ja pateettista jumalan etsintää ja sen turhuutta:
Kiinnostava tekijä, ja voisihan joku yrittää tuoda häntä uudestaankin Suomeen. Kaselaan on nimittäin pitänyt pari vuotta sitten Tampereella yhden näyttelyn.
***
Tallinnan Taidehallissa (Tallinna Kunstihoone) oli myös varsin kiinnostava näyttely. Moskovassa syntynyt mutta Tallinnassa vaikuttava Valeri Vinogradov (s. 1952) on häkellyttävän monipuolinen maalari. Hän tekee abstraktin ja esittävän välimaastossa liikkuvaa hienostunutta kuvaa:
Välillä hän menee kuitenkin pikkutarkan esittävyyden kautta neukkuhistorian absurdiin maailmaan, kuten pienissä (kuvapinta tupakka-askin kokoinen) Siperia-aiheisissa maalauksissaan:
Osa teoksista menee käsitetaiteen puolelle:
Ja olisin minä tämän Venäläisiä kuvia-sarjan Vodka-maalauksen seinälleni huolinut:
Tosi kiinnostava tekijä, johon kannastaa tutustua. Kuulin kapakassa, että hän on täysin venäläisen identiteettinsä säilyttänyt (ei puhu edes viroa, vaikka hänellä on virolainen perhe) työnarkomaani, joka vain maalaa ja maalaa ja maalaa...
***
Linnagaleriissa oli sitten tarjolla minulle uusi suomalainen tuttavuus (ja heti nyt kirjoittaessani huomasin taas muistin heikkouden – olen minä kerran aikaisemminkin hänen töitään nähnyt). Kimmo Metsärannan (s. 1978) The Wait (20.6.–14.7.) kertoi odottamisesta, kaipuusta – siitä, että arjen takaa on tulossa jotain...
Osa vähäeleisistä kuvista oli varsin vaikuttavia, mutta en minä oikein saanut kiinni hänen ajatusmaailmastaan ja niinpä lähdin syömään kimchikeittoa Tallinnan vanhimpaan korealaiseen ravintolaan:
Ja nyt on sitten palattu arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti