torstai 30. tammikuuta 2014

Julkaistua 500: Pertti Nisosen vaikuttavia valokuvia nykytaiteilijoista Galleria Ortonissa

Tällainen tiedote tuli äsken rustattua. Olen ainakin itse nyt aika innoissani. Pertti Nisosen (s. 1953) uudet taiteilijamuotokuvat ovat selvästi innostaneet myös tekijäänsä. Tulkaa ihmeessä maanantaina Galleria Ortonin avajaisiin, jos tahdotte nähdä ison joukon hyväntuulisia taiteilijoita!

Pertti Nisosen vaikuttavia valokuvia nykytaiteilijoista Galleria Ortonissa

Pertti Nisonen (s. 1953) kiinnitti taidemaailman huomiota jo 1980-luvulla nuorena Taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen opiskelijana, jolloin Taide-lehti julkaisi useita hänen hienoja mustavalkoisia henkilötutkielmiaan taiteilijoista. 
Nisonen on sen jälkeenkin liikkunut taiteilijoiden kintereillä, ja esimerkiksi viitisen vuotta sitten hän teki kuvareportaasin Tattarisuon kiviveistämöltä, joka oli myös esillä kulttuuritalo Stoassa (kuvia osoitteessa www.nisonen.fi/reportage). 

Jorma Hautala.

Nyt Nisonen on palannut taiteilijoiden henkilökuviin. Yhteistyössä Galleria Ortonin kanssa hän on viime vuonna kuvannut 12 nykytaiteilijaa, jotka ovat vuosien mittaan esiintyneet galleriassa: mukana ovat Jorma Hautala, Outi Heiskanen, Pekka Kauhanen, Marika Mäkelä, Pirkko Nukari, Antti Ojala, Matti Peltokangas, Pekka Pitkänen, Päivi Sirén, Ossi Somma, Tarja Teräsvuori ja Anna Tuori. 
Juuri henkilökuvaus on ollut aina lähinnä Nisosen sydäntä. Hänelle prosessi on yhdessäoloa, keskustelua – jopa leikkiä ja hassuttelua, joka syntyy pitkän kuvaussession myötä. Luottamus kasvaa, ja vasta satojen otosten jälkeen saattaa syntyä se yksi, jossa kaikki loksahtaa paikalleen.

 Outi Heiskanen.

Galleria Orton – Orton invalidisäätiön kahvila  
Tenholantie 10, 1. Krs. 
Avoinna 3.2.–28.2., ma–to 7.30–17.00 ja pe 7.30–16.00. Avajaiset maanantaina 3.2. klo 17.00. Kaikki tervetulleita!

Lisätietoja:  
Sirpa Viljanen (lehdistökuvat) 
Invalidisäätiö Ortonin yhteyspäällikkö 
050-5364235 
sirpa.viljanen@orton.fi

Otso Kantokorpi 
Galleria Ortonin kuraattori 
045-1188508 
otso.kantokorpi@hotmail.com

4 kommenttia:

  1. Jätin linkin omaan arviointiini Männikön valokuvanäyttelystä tekstisi yhteyteen, lienee turha sanoakaan, että olin kovasti erimieltä kanssasi. Mutta sehän on osa elämää, joku on aina erimieltä jostain.
    Sitten aloin pitkän tauon jälkeen lukea tekstejäsi, lueskelin ja lueskelin ja huomasin yhtäkkiä kammottavan asian….kukaan ei kommentoi, ei ole keskustelua.
    "Ei kommentteja" toistuu erinomaisten ja vähemmän erinomaisten tekstiesi alla yhä uudestaan-
    Se on puhtaasti pelottavaa, se on fasismin alun ensimmäisiä aaltoja tässä maassa.
    Sen vielä ymmärrän, ettei kukaan oman alani kollega kirjoita minun teksteihini kommentteja, minussa on pirun leima ja kukaan selväjärkinen valokuvaaja ei uskalla osallistua kriittiseen keskusteluun kollegoittensa työstä pienessä maassa, jossa on joko nuoltava tai kuoltava.
    Mutta sinun tekstiesi aikaansaama hiljaisuus saa minut 110% aidosti pelkäämään mitä on tapahtumassa. Oltiin USA:sta mitä mieltä tahansa siellä myös vastakkaisen mielipiteen omaavien kriitikoiden teksteihin reagoidaan ajattellen ja analyyttisesti.

    Jore Puusa Entinen lehtikuvaaja, entinen kuvajournalismin opettaja ja kohta muutenkin entinen.

    VastaaPoista
  2. Ja nyt ymmärrän milksei täällä-(kään) ole keskustelua.
    Et reagoi itse kommentteihin mitenkään, eikä kukaan muukaan.
    Tässä määritämme suomalaisen taidekeskustelun tilan ja humanismin romahduksen määrän. Masentavaa.

    VastaaPoista
  3. Moi,
    jos katsot julkaisujeni ja muun taideliikuntani määrää, ymmärrät ehkä, että minulla on välillä aika paljon töitä. Olen välillä erittäin väsynyt, ja nyt olen esimerkiksi juuri ollut työmatkalla Virossa. Ei minulla ole useinkaan aikaa roikkua blogissani katsomassa sitä, mihin pitäisi vastailla. Yritän selvitä hengissä ja tehdä muutakin – muun muassa käydä uimassa.

    VastaaPoista
  4. Varmasti olet väsynyt. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että blogisi ei saa aikaan keskustelua. Tällaisenaan olet sakraali ikoni, ilmoitat asioita jostain korkeudesta. Siitä ei taiteelle-- jota häväistään päivittäin mediassa ja yleisön keskuudessa ole yhtään mitään hyötyä. Blogien tarkoitus on saada aikaan keskustelua, jota Suomessa on aivan liian vähän.
    Jos olet väsynyt, lepää.
    Kirjoitat paljon, oletko varma ettei määrä nyt korvaa laatua. Valokuvauksen suhteen olet niin myötäkarvainen ja silität kaikkia, että luulen ettet aivan täysin ole varma siitä mistä kirjoitat. Ehkä sinulta jopa jää huomaamatta asioita kuten männikkögloriassa.
    Koska olet ikoni, on tehtäväsi laajempi kuin egotrippi. Olet jokseenkin ainoa vakavasti otettava kriitikko webissä, jolloin sinulla seuraa asemastasi myös vastuu.
    Käy enemmän uimassa, kirjoita vähemmän mutta syvemmin. ja huolehdi siitä että saat aikaan keskustelua, muuten työsi taiteen moniottelijana menee hukkaan.
    Jore Puusa.
    http://kuvajournalismia.blogspot.com

    VastaaPoista