Olisi näköjään kuitenkin pitänyt lähteä, koska G-johtaja Richard Armstrong näytti oikeat kasvonsa. Hän lopetti Ylen toimittajan haastattelun lyhyeen tämän kysyttyä, että mitäs sitten, jos valtio tai tai kaupunki eivät tulekaan mukaan hankkeeseen. Armstrong totesi: "En tiedä. En pidä tästä haastattelusta." Itse asiassa netissä oleva vähän pidempi haastattelunauha näyttää vielä sen, miten hän lähtiessään lisäsi: "Tyypillisiä huonoja kysymyksiä."
Huonosti on Miltton briifannut asiakkaansa, sillä ei tällaisella stressinsietokyvyllä tai prinssiasenteella ole edellytyksiä käydä niitä tulevia oikeita neuvotteluita valtion ja kaupungin kanssa – vaikka kädessä olisikin viehättävä puinen pienoismalli.
Helsingin Sanomathan ei välikohtausta luonnollisesti noteerannut. Heidän videoklippinsä näytti vain sen, miten kivaa Kaisa Viljasella ja Richard Armstrongilla oli, kun Armstrong rakensi Palacen katolla legoista oman G-visionsa, joka muistutti Suomen lippua. Tästä linkistä tuo joutava hupailu.
***
Ei Helsingin Sanomat myöskään noteerannut Ylen 2.6. uutisoimia (tästä linkistä) vaikeuksia Bilbaon Guggenheimin sopimuksen uusimisesta, joka on katkolla tänä vuonna. New York haluaa lisätä alkuperäiseen sopimukseenn vuotuisen lisenssimaksun. He kun eivät ole saaneet Bilbaolta näyttelymaksujen lisäksi kuin vain 12 miljoonaa dollaria. Saa nähdä, kuinka purematta tämä Bilbaon kaupungilla niellään.
***
Suomen mediassa ei muutenkaan Guggenheimin brändiheilautuksista liikoja kerrota. New Yorkin Guggenheim joutui äskettäin jo neljännen kerran tänä vuonna intervention kohteeksi G.U.L.F.:in (Gulf Ultra Luxury Faction) toimesta, kun aktivistit teippasivat futuristinäyttelyn innostamia kommenttejaan taideteosten viereen. Tästä linkistä Hyperallergicin raportti 25.5.
***
Niinpä ehdotankin Mr. Armstrongille, että itäistä sillanpääasemaa havitteleva Guggenheim jättäisi meidät vihdoinkin rauhaan ja siirtäisi hankkeensa Vilnan ja Helsingin jälkeen Kiovaan. Varsinkin kun siellä ei demokraattisesta päätöksenteosta ole lähitulevaisuudessa liikoja pelkoja – varsinkaan nyt, kun jenkit saivat sinne mieleisensä oligarkkipresidentin, suklaamiljardööri Petro Porošenkon.
Hei! Naistaiteilija täältä kyselee: kommentoiko kukaan kirjoituksiasi, vai saammeko tosiaan olla kahden?
VastaaPoistaMoi,
VastaaPoistausein aika vähän, mutta neljässä vuodessa on tullut vähänyli tuhat kommenttia (tarkistin laskurista), joten ihan kahden ei olla.
Paula Holmila esittelee ihan kiinnostavasti Helsingin Guggenheim -arkkitehtuurikilpailua, HS 15.6. Mielenkiintoinen yksityiskohta: kilpailun toiseen vaiheeseen valittavien kuuden toimiston nimet kerrotaan etukäteen. Tästähän mainitsi jo YLE:n Kultakuume -ohjelmassa Joonas Turunen 4.6. Hänen mukaansa menettely on poikkeuksellinen. Turunen mainitsi käsityksenään, että toiseen vaiheeseen halutaan kuuluisia nimiä, jolloin luotaisiin painetta Helsingille päättää rahoituksesta. Jos siis kuuden joukossa olisi alan meganimiä, tähtiarkkitehtuurin edustajia tyyliin Gehry, Liebeskind, Hadid, ym., idea saattaisi olla helposti myytävissä kaupunginvaltuutetuille. Kun siis valtuustolle lyötäisiin eteen näin kovia nimiä, pystyykö se painostuksen edessä tekemään vapaita päätöksiä? Myyntipuhe ja hypetys kun tuolloin epäilemättä tulee olemaan valtaisaa. Demokratiaa oltaisiin taas kaventamassa arveluttavalla tavalla. Panokset ovat tietysti kovat, eikä mitään haluta jättää sattuman varaan.
VastaaPoista