maanantai 23. kesäkuuta 2014

Virossa 122: Aiheita

Teen parhaillaan vielä ahkerasti töitä. Heräsin aamulla kello 06.00 ja yritän tänään viimeistellä Raakel Kuukan (s. 1955) tulevan Kouvolan taidemuseon näyttelyn luettelon tekstin. Päätin kuitenkin käydä läheisessä Peekri Baarissa juomassa yhden välioluen kirjoitettuani viisi tuntia.
Olen aina ihaillut Jouko Turkan kirjaa Aiheita (Otava 1982). Kerran ostin jopa muistivihon kirjoittaakseni ylös outoja ideoita tai tapahtumia. En kuitenkaan jaksanut kirjata sen paremmin mieleenjuolahduksiani kuin aitoja tapahtumiakaan kuin ehkä viikon verran. Ne aidot tapahtumat osoittautuivat silloinkin paremmiksi. Äskeisen haluan nyt kirjata:
Join hetki sitten yhden oluen kuunnellen Peekrin terassilla istuvaa humalaista ryhmää: virolainen tyttö ja poika sekä italialainen poika. Runsaasti humaltunut tyttö kertoi tarinaa siitä, kuinka hän koulun biologian kokeessa oli vastanut 100 kysymykseen 99 oikein ja yhden väärin. Hän olisi kuulemma ollut ensimmäinen virolainen ysiluokkalainen, joka olisi vastannut kaikkiin oikein, jos olisi osannut tuon yhden kysymyksen: Minä vuonna Dolly-lammas kloonattiin? Hän totesi italialaiselle kundille, että juuri tästä syystä hän traumatisoitui ja tuli alkoholistiksi eikä ole koskaan edes halunnut selvittää sitä oikeaa vuotta.

Dolly (1996–2003) täytettynä Edinburghin kuninkaallisessa museossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti