Asun väliaikaisesti – ennen jonnekin maalle menoa – Eugen Sachariaksen (1906–2002) piirtämässä ja vuonna 1936 rakennetussa ns. "Eugen Naarisin talossa":
Talon kyljessä on laatta, joka kertoo, että kuvanveistäjä Ferdi Sannamees (1895–1963) asui tässä talossa.
Ja vähän romanttisesti tietysti kuvittelen, että hän asui juuri tässä neljännen kerroksen asunnossa, jonka olohuoneen ikkunasta voin ihailla yhtä Tallinnan omituisimmista taloista, Robertin Natusin (1890–1950) vuotta aiemmin valmistunutta saksalaista tiiliekspressionismia edustavaa liike- ja asuintaloa Roosikrantsin ja Pärnu maanteen nurkalla:
Ja koska olen kuvanveistäjän poika, tunnen tällä hetkellä tässä asunnossa olevani lähes kuvanveistäjä siis itsekin.
Nurkan takana voin ihailla Aino Kallaksen Tallinnan kotia (Pärnu maantee 23), jonne hän muutti kesällä 1934. Tosin ratikkakiskojen työmaa vähentää jonkin verran romantiikkaa:
Tämäkin talo on Sachariaksen käsialaa ja vuodelta 1934. Laattaa Kallaksen 10 vuoden asumisesta talossa ei ole, joten päätinkin eilen ryhtyä asian vaatimiin toimiin.
Kallas itse kirjoitti myöhemmin: "Vihdoin valmistuttuaan se oli kaunis koti, eikä mikään ennakkovarjo langennut sen ylle varoittamaan niistä mittaamattomista kärsimyksistä, joitten oli määrä mahtua sen seinien sisäpuolelle. Juuri tässä kodissa olen saanut kestää elämäni musertavimmat iskut. En tiedä mitään sen kohtalosta enkä ovatko sodan pommit jättäneet siitä edes kiveä kiven päälle. Kirjoittaessani näitä rivejä on outo tunne, ikäänkuin kuvaisin jotain iäksi mennyttä, kuollutta, rakasta vainajaa, jotain, mitä en myöskään enää millään ehdolla tahtoisi omin silmin nähdä. Rauniot ovat kauniit vain silloin, kun muiston muurivihreä ne verhoo."
[Kallas viittaa kärsimyksillään kahden lapsensa kuolemaan sodan melskeissä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti