Urheilun lisäksi myös taidetta on käytetty aina poliittisten intohimojen välikappaleena. Taidettakin on usein käsketty pysymään omalla puhtaalla reviirillään, ja poliittisesti saastunutta taidetta on nimitetty toisinaan hierarkisesti alempiarvoisella 'tendenssitaiteen' nimellä. Nykyään kuitenkin yleensä argumentoidaan sen puolesta, että taidetta ja politiikkaa juuri pitäisikin sekoittaa toisiinsa.
Välillinen sekaantuminen on myös yksi argumentti. Viemällä "puhtaan urheilulliset" jääkiekon MM-kisat Valko-Venäjälle lisätään demokraattisen kehityksen mahdollisuutta siellä. Viemällä eurooppalaisen nykytaiteen biennaali Manifesta Pietariin lisätään venäläisen homoyhteisön mahdollisuuttaa käydä keskusteluita läntisempien veljiensä ja siskojensa kanssa. MM-kisat tuskin lisäsivät pätkääkään Valko-Venäjän demokratiaa. Sama tulee epäilemättä koskemaan Manifestaa ja venäläisen kansalaisyhteiskunnan tulevaisuutta. Tämän on jo huomannut Manifestan kuraattori Kasper König, joka Deutsche Wellen haastattelussa toteaa, että "ei Venäjällä ole kansalaisyhteiskuntaa". König myös kertoo tuttua tarinaa siitä, miten autoritaarisissa yhteiskunnissa taidebisnestä on tapana rakentaa: osa Manifestan venäläisistä yhteistyökumppaneista ei esimerkiksi ole saanut palkkojaan. Tästä huolimatta König ei pitänyt tavasta, jolla alun perin mukaan kutsuttu taiteilijaryhmä Chto Delat aloittikin vetäydyttyään boikottikampanjan. Tuntuu siltä, että asiat vain häiritsevät Königin työtä.
Boikotti ei varmaankaan saa tuulta siipiensä alle, mutta silti minäkin kahdessa aiemmassa blogikirjoituksessani [1, 2] kehotin liittymään siihen. Toistan vielä kehotuksen. Tästä linkistä adressiin.
***
On toisenlaisiakin boikottitarinoita. Näyttelyt voidaan perua noin vain, kun prosessiin liittyy esimerkiksi moraalin sijaan raha ja valta. Näin kävi Moskovassa, jonne suunniteltu YBA-näyttely jouduttiin perumaan viime hetkillä, kun rahoittajatahot Vladimir ja Ekaterina Semenikhin peruivat tukensa johtuen venäläisten Ukraina-intervention saamasta länsimaisesta kritiikistä. Tästä linkistä The Art Newspaperin uunituore raportti aiheesta. Nuori Vladimir Semenikhin on tietysti monimiljönäärigrynderi (Stroiteks) ja yhtä tietysti taiteenkeräilijä. Mutta hehän eivät tunnetusti sotke taidetta mihinkään. He vain keräävät hyvää taidetta.
Niin kuin meidän vähän vähäisemmät rikkaamme, jotka sentään saivat näyttää omia kivoja YBA-juttujaan Kiasmassa – yhdessä sen joutavanpäiväisimmistä näyttelyistä Cream vuonna 2010. Tässä muuten linkki liki neljän vuoden takaiseen Cream-arviooni 'Juoksettunutta kermaa?' Tänään taidan seistä sen takana varsin ylpeästi. Varsinkin kun nämä meidän pikkurikkaamme ovat sitä mieltä, että heidän G-harrastuksensa pitäisi rahoittaa meidän verorahoillamme. Mitähän kapitalismia se sellainen on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti