Eilen oli taas Galleria Ortonin aika. Päivällä Minnamari Toukola (s. 1982) ripusti näyttelynsä ja illalla oli avajaiset. Pidin avajaisissa puheen, jossa käsittelin ainakin osin seuraavankaltaisia asioita, joita kirjasin gallerian verkkosivujen taiteilijaesittelyyn tänä aamuna:
Narunpätkän myyttinen maailma
Kuvataiteilija Minnamari
Toukola (s. 1982) on piakkoin valmistumassa Kuvataideakatemian
maalaustaiteen osastolta. Hän ei kuitenkaan oikein itsekään tiedä, onko hän
taidemaalari vai kuvanveistäjä. Eikä tiedä katsojakaan, sillä hänen työnsä
eivät tahdo pysyä litteällä pinnalla: ne koostuvat usein erilaisesta
löytötavarasta, rautalangasta ja toisinaan varsin epäortodoksista tavoista,
millä asioita on toisiinsa liitetty ja kytketty.
Toukola on kuin ranskalaisen antropologin Claude Lévi-Straussin teoreettiseksi käsitteeksi nostama bricoleur (= näprääjä, askartelija – tai "väkertäjä" niin kuin Toukola itse sanoo), ihminen joka insinööritieteen sijaan toimii sillä, mitä kulloinkin on konkreettisesti tarjolla. Bricoleur toimii ilman tarkkoja etukäteissuunnitelmia, intuitionsa pohjalta – tätä Toukolakin itse korostaa – ja luo näin uutta kulttuuria.
Taiteilijan Olga-tytärkin tutustui näyttelyyn.
Toukola on kuin ranskalaisen antropologin Claude Lévi-Straussin teoreettiseksi käsitteeksi nostama bricoleur (= näprääjä, askartelija – tai "väkertäjä" niin kuin Toukola itse sanoo), ihminen joka insinööritieteen sijaan toimii sillä, mitä kulloinkin on konkreettisesti tarjolla. Bricoleur toimii ilman tarkkoja etukäteissuunnitelmia, intuitionsa pohjalta – tätä Toukolakin itse korostaa – ja luo näin uutta kulttuuria.
Lévi-Strauss ei kuitenkaan ollut kiinnostunut esineiden ja
rakentamisen maailmasta vaan niiden takana piilevistä myyttisistä rakenteista.
Ja näin on Toukolankin laita. Vaikka hän tunnistaakin itsessään
materiaaliesteetikon kerätessään arkista hylkytavaraa, jonka hän mieltää
kauniiksi, hänenkin kohteenaan on jotain siellä takana olevaa. Osuvasti hänen
ensimmäisen yksityisnäyttelynsä nimi Kuvataideakatemian galleriassa olikin
’Kansanlauluja’. Anonyymin hylkytavaran mukana elää eletty ja koettu, muistot
ja aika monine ulottuvuuksineen. Vaikka lähtökohta tarinaan olisikin yksityinen
ja satunnainen assosiaatio, on mukana tietyllä tavalla kollektiivinen muisti.
Toukolalle kauneus voi olla myös varsin epäkonventionaalista kauneutta: taskuun ja sitä kautta varastoon ja tulevaa elämäänsä odottamaan voi solahtaa vaatimaton narunpätkä tai pieni kivenmurikka, puukalikka tai risainen kankaanpala. Toukolaa viehättää myös epämääräinen, määrittelemätön. Hänen töissään on epäilemättä kerronnallisia ulottuvuuksia, mutta lineaarisia tarinoita ne eivät ole. Niissä ei ole alkua, keskikohtaa ja loppua – ei totuutta eikä opetusta. Itse asiassa tarina saattaa olla niinkin outo, että teos voi vaihtaa jopa nimeäänkin – se muuttuu kuin toiseksi tarinaksi. Ja näinhän katsojakin toimii: antaa asioille tulkintoja taiteilijalta lupaa kysymättä. Jos katsojalla on tällainen oikeus, täytyyhän se sallia itse taiteilijallekin.
Toukolalle kauneus voi olla myös varsin epäkonventionaalista kauneutta: taskuun ja sitä kautta varastoon ja tulevaa elämäänsä odottamaan voi solahtaa vaatimaton narunpätkä tai pieni kivenmurikka, puukalikka tai risainen kankaanpala. Toukolaa viehättää myös epämääräinen, määrittelemätön. Hänen töissään on epäilemättä kerronnallisia ulottuvuuksia, mutta lineaarisia tarinoita ne eivät ole. Niissä ei ole alkua, keskikohtaa ja loppua – ei totuutta eikä opetusta. Itse asiassa tarina saattaa olla niinkin outo, että teos voi vaihtaa jopa nimeäänkin – se muuttuu kuin toiseksi tarinaksi. Ja näinhän katsojakin toimii: antaa asioille tulkintoja taiteilijalta lupaa kysymättä. Jos katsojalla on tällainen oikeus, täytyyhän se sallia itse taiteilijallekin.
***
Avajaisissa oli paikalla myös Helsingin Saskia ry:n delegaatio, jolla oli hyviä uutisia sekä Toukolalle – jolta stipendinomaisesti ja palkintona ostettiin kaksi teosta – sekä vähän vanhemmalle akatemialaiselle, taidemaalari Olavi Pajulahdelle (s. 1944), joka sai pitkästä urastaan saskioiden tukijana heidän mitalinsa. Tässä pussataan:
Että olihan taas hauskaa. Ja jatkoille totutusti ravintola Salveen, jonne oli myös kerääntynyt joukko nuoria taiteilijoita:
Minkähän nimisiä nuoria taiteilijoita kuvassa on?
VastaaPoista