Hienoa oli Tantun jälki jälleen. Hän luo teoksissaan varsin melankolisen maailman, jossa on kuitenkin aina jotain toivon kipinää, syvää inhimillisyyttä.
Viesti, puupiirros ja sekatekniikka, 2013.
Ja on hänellä mukana aina pieni humoristinenkin sivuvire, joka muistuttaa hänelle ominaisesta puhelinpiirrosmaisesta – kuka muistaa vielä sen ajan, kun toisella kädellä pidettiin luuria ja toisella raapustettiin jotain paperille, sen ajan, kun oli vielä puhelinpöytiä? – otteesta:
Alkulelu, puupiirros ja sekatekniikka, 2013.
Ja tuli minulle mieleen vielä viittaus Alberto Giacomettiinkin (1901–1966), jonka muotokieli on tuottanut aika monelle kuvanveistäjälle alkuleluja:
Alberto Giacometti, Chariot, 1950.
Aika tunnistettavaa ja omansalaista jälkeähän Tanttu tuottaa, mutta jotenkin hänen onnistuu välttää maneerin sudenkuopat. Kunkin yksittäisen teoksen intensiteetti on voimakas, ja näyttelyn kokonaisilmettä rytmitti nyt esimerkiksi iso sarja akvarelleja, jotka näyttivät raikkaasti vähän toisenlaista tekemistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti