Valtion taidemuseon ylijohtaja Risto Ruohonen avasi tilaisuuden ja esitti muun muassa optimistisia ajatuksia museon säätiöittämisestä. Aika näyttää.
Tapahtuma käynnistyi sen kiinnostavimmalla annilla, kun vähän aikaa sitten väitellyt Pauli Rautiainen puhui 'Taidelainsäädännöstä taiteen edistäjänä Suomessa':
Oleellista oli varmaan se, että Rautiainen ei puhunut "omassa asiassaan", ei siis mainostanut mitään, vaan kykeni tutkijana erittelemään juridisen ja taidemaailman diskurssien eroja ja yhtäläisyyksiä hedelmällisessä tavalla ja tuoden olennaista problematiikkaa esiin.
Muu menikin sitten enemmän tai vähemmän omien asioiden mainostamiseksi, eikä mitään varsinasta keskustelua syntynyt. Oliver Kochta-Kalleinen (s. 1971) kertoi sinänsä kiinnostavan tarinan siitä, mitä tapahtui, kun Complaint Choirsin annettiin mennä maailmalle ilman mitään tekijänoikeusvalvontaa, mutta ei kyennyt nostamaan esimerkkkiään juurikaan yleisemmälle tasolle. Ja kun aikataulu tökki, ei ensimmäiselle paneeliskeskustelulle (taiteilijat Jani Leinonen (s. 1978), Anne Koskinen (s. 1969), Merja Puustinen (s. 1963), Santeri Tuori (s. 1970)) jäänyt mitään aikaa.
Kahvin jälkeen mentiin sitten jo myötähäpeän puolelle, kun Jari Muikku, jota olen aikoinani pitänyt varsin kunnioitettavana tutkijana, antoi oikein paraatiesimerkin sliipatusta amerikkalaismallisesta myyntimiespuheesta nykyisen työnantajansa, Digital Media Finlandin mainosmiehenä – ja näytti tosi typerän mainosvideon kiihottavana esimerkkkinä lisätystä todellisuudesta (augmented reality). Omaa asiaansa vähemmän sliipatusti – siis sympaattisemmin – esitteli Sanna Marttila Aalto-yliopiston medialaboratoriosta. Asia oli Avoin GLAM, jonka "tavoitteena on kartoittaa yhdessä suomalaisten kulttuuriperintöorganisaatioiden kanssa mitä mahdollisuuksia ja haasteita sisältöjen avaamisessa ja jakamisessa on, sekä keinoja joilla voidaan edistää sisältöjen laillista ja luovaa uudelleen käyttöä. Ja sitten, kun museolehtori Sanna Hirvonen alkoi esitellä Kiasman avoimen tiedon projekteja, päätin saaneeni tarpeeksi ja lähdin kesken pois.
Ja miksi kaikki oli turhaa? Siksi, että paikalla olisi pitänyt olla joku ärhäkkä vastapooli, joka olisi kyseenalaistanut ja problematisoinut sitä kaikkea ihanaa, jota oli tarjolla miltei kritiikittömästi. Porukkaakin oli paikalla teatterin täydeltä, joten keskustelulle olisi ollut tilausta. Tähän ei kuulemma sitten kyennyt paneelikaan, joka päätti samassa kokoonpanossa tilaisuuden puhumalla lähinnä asioiden vierestä – näin minulle kertoi eräs taiteilijaystäväni, jolle soitin, kun halusin kuulla vielä raportin siitä, mistä mahdollisesti jäin paitsi.
PS. Jotta ymmärtäisitte puheeni myötähäpeästä, tässä Lynx Exciten lisätty todellisuus -mainos, joka sai Muikun näkemään märkiä unia taiteen tulevaisuudesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti