lauantai 3. toukokuuta 2014

Julkaistua 530 & Arkkitehtuuria 41 & Näyttelykuvia 917: Arkkitehtuuri ja kulttuurinen merkityksenanto

Eilen oli taas vuoroni On Displayssa:

Arkkitehtuuri ja kulttuurinen merkityksenanto


Jussi Tiainen & Hüseyin Yanar : Pyhän Laurin kappeli (2014)
värivalokuva, teksti

Teos esillä: 
9.4.–1.6.2014 
Arkkitehtuurimuseo (Kasarmikatu 24)

Olen ollut koko tietoisen ikäni ateisti, ja suhteeni kirkkoihin on ollut siksi hieman ambivalentti. Olen kuitenkin ottanut ohjenuorakseni sen, että aina ulkomaisessa pikkupaikassa käydessäni yritän käydä vähintäänkin torilla ja kirkossa – ja kirkon yhteydessä tietenkin hautausmaalla. Olen hiljalleen oppinut tämän avulla käymään toisinaan myös suomalaisissa kirkoissa – mutta toki vain ns. retkikohteina, koska yritän pitää ateismistani kiinni. Eikä niitä retkiä ole vielä kovinkaan paljoa, mutta yksi niistä on Vantaan Pyhän Laurin Kappeli (2010) pari vuotta sitten. Sinnekin lähdin lähinnä sen takia, että siellä on julkisia taideteoksia kahdelta tuntemaltani kuvanveistäjältä, Pertti Kukkoselta ja Pekka Jylhältä. Paikan päällä opin myös arkkitehtien nimet: Anu Puustinen ja Ville Hara.

Arkkitehtuuri koettuna, muistettuna ja tulkittuna
 
Minulla on siis olemassa jo muistijälki Pyhän Laurin kappelista. Se ei ole pelkästään visuaalinen, koska se perustuu fenomenologisen kaltaiseen moniaistiseen eletyn ja koetun ruumiilliseen kokemukseen. Vaikka olinkin katsomassa taidetta, tapahtuma ei sisältänyt varsinaista tulkintaa tai arvottamista – se oli lähinnä melko puhdasta ja viatonta kokemista, vaikka olenkin aina painokkaasti yrittänyt kieltää ”puhtaan kokemisen” mahdollisuuden. 
Tätä taustaa vasten oli kiinnostava nähdä Jussi Tiaisen ja Hüseyin Yanarin tulkinta samasta kohteesta. Tiainen on valokuvaaja ja Yanar sekä kirjailija että arkkitehti. Arkkitehtuurimuseon näyttelyssä Kaksi polkua hiljaisuuteen he esittävät sekä kuvallisia että kirjallisia tulkintojaan arkkitehtuurikokemuksistaan 2000-luvun suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin parissa.
Konsepti on hieno ja itse asiassa aika harvinainen. Yleensä näyttelyissä on visuaalisia objekteja ja niihin liittyviä selostavia tekstejä, mutta tässä tapauksessa kyse on kahdesta polusta. Kuvat ja teksti ovat kuin itsenäisiä tulkintoja. Olikin hauska nähdä, että museon asiakkaat ihan oikeasti istuivat jakkaroilla ja lukivat Yanarin totuttua pidempiä tekstiä katseltuaan Tiaisen kuvia. Niin minäkin – ja sen pysäyttävimmän kuvan kohdalla luin muun muassa: ”Katosta riippuvat lukuisat lamput olivat vaikuttavat. Ne roikkuivat vaijerien varassa hieman eri korkeuksilla. Tulin ajatelleeksi, että niistä lähtevä valo leijuisi ilmassa kuin pilvi, pelmahtelisi ihmisten päiden päällä.” 
Yanar tulee islamilaisesta maailmasta, ja tätä miettiessäni muistin välittömästi 1980-luvulta kokemukseni kairolaisesta moskeijasta, jossa korkealta katosta roikkui pitkiä ketjuja. Silloinen muslimiystäväni kertoi minulle, että kyse on uusplatonistisesta emanaatioteoriasta: kaiken olevaisen virtaamisesta yhdestä lähteestä eli Jumalasta. Jopa vähän hämmästelin, että Hüseyin ei viitannut tähän, mutta hän onkin vieraassa kulttuurissa – kuten minä aikoinani islamilaisessa maailmassa. Olemme molemmat kuitenkin olleet kuin antropologeja. Olemme yrittäneet ymmärtää vierasta. Siihen kuuluu myös aina se, että vieraan kautta oppii mahdollisesti ymmärtämään omaansakin paremmin. Tiainen yhdisti tämän kaiken kuvassaan, koska rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava, että en edes muistanut kyseisiä roikkuvia lamppuja. Koin valtavan heuristisen elämyksen. Niinpä minun täytyy lähteä Pyhän Laurin kappeliin uudelle retkelle. 
 
Linkit:  

1 kommentti:

  1. joo, kaunis näyttely. Pidin muuten myös kollegani Hannu Hellmanin näyttelyarkkitehtuurista. Jakkarat kuuluvat siihen, eittämättä. Pidin myös siitä että mukana ei ollut vain viime ja tänä vuonna tehtyä. Sikermä oli laajempi. Huomiokulttuurissa tällekin kiittävät aplodit

    VastaaPoista