Rajan
retoriikkaa
Olin
vappuaattona kuuntelemassa Agit Propin konserttia. Olin varsin vaikuttunut Eero Ojasen kuusihenkisen yhtyeen ja
laulukvartetin yhteissoinnista, varsinkin Monna
Kamun ja Sinikka Sokan kypsistä
ja hienosti yhteen hioutuneista lauluosuuksista – muutaman kerran jopa niin,
että silmäni kostuivat. Näin varsinkin, kun yhtye esitti Henrik Otto Donnerin sävellyksen Aira Sinervon runoon Raja
(1972). Se on se alun perin Pepe
Willbergin levyttämä biisi, jossa lauletaan jo neljäkymmentä vuotta kansan
suussa elänyt lentävä lause: ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.”
Itse
asiassa se miellettiin jo aikoinaan niin voimakkaasti poliittiseksi, että monet
ei-vasemmistolaiset irrottivat tuon yhden lauseen kontekstistaan ja sitoivat
sen vasemmistoon: ”Taas ne kommarit huutaa, että jos et ole puolellamme, olet
meitä vastaan.” Muistan nuoruudestani monia keskusteluita ja kiistoja, joissa
tätä argumenttia käytettiin.
Mutta
mitä Sinervo runossaan todellisuudessa sanoi? Hän kertoi siitä ristiriitaisesta
tunteesta, jossa mustavalkoiset argumentit saattavat ihmisen skitsofreeniseen
tilaan – sen ihmisen, joka etsii kauneutta mutta jolla ei enää ole etsintäänsä
tietä, mitä kulkea. Näin Sinervo kirjoitti:
Kaiken maailman välillä raja,
kahden rintaman välillä viha,
kahdelta taholta kaikuu huuto:
Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!
Konserttikokemus
ei koskaan ole yksittäinen hetki vailla sitä edeltäviä ja sitä seuraavia
tapahtumia. Kuulun siihen koulukuntaan, joka pitää taidetta ennen kaikkea
jaettuna kokemuksena ja joka toivoo, että taiteella on myös vaikutuksensa.
Toisinaan jopa ihan jalostava. Hyvä taideteos herättää aina keskustelua. Niinpä
harrastin konsertin jälkeen surffailua – myös sosiaalisessa mediassa –
nähdäkseni sen, miten muut olivat konsertin kokeneet. Ja löytyihän sitä
keskustelua.
Itse
en osallistu esimerkiksi Facebook-keskusteluihin,
mutta luen julkisia seiniä aika usein. Yksi syy, miksi en itse osallistu näihin
keskusteluihin, on somessa lisääntynyt nopea ja reflektoimaton, tavattoman
kiukkuinen puhe, joka saa väliin suoranaisia vihapuheen sävyjä. En halua olla
mukana sellaisessa. Näin esimerkiksi totesi lähihistorian tutkija John Lagerbohm eräässä konserttiin
liittyneessä keskusteluketjussa: ”Herran jumala, totalitaarisen, miljoonia ihmisiä murhanneen
diktatuurin nuoleskelumusiikkia, ja se on muka jees.”
Vappu
herätti muutenkin kuumia tunteita, ja eksyinkin surffaillessani monenlaisille
sivuille. Suosittu pseudonyymiblogisti Sven
Laakso muun muassa totesi eräistä henkilöistä:
”He tykkäävät kaikesta terrorista,
onnettomuuksista, katastrofeista, joissa kuolee etniseltä taustaltaan
venäläisiä siviilejä, lapsia. Kaikki venäläisten tappaminen tuottaa heille
suurta mielihyvää.” Kyseessä oli kuitenkin tuntemiani, ihan tavallisia
kulttuurityöläisiä, jotka eivät taatusti saa mielihyvää kenenkään kuolemasta.
Vappua kehysti myös kansainvälinen
kriisitilanne. Myös Ukrainan tapahtumat ovat saaneet minut surffailemaan – ja
myös seuraamaan some-keskusteluita. Vihaa tuntuu riittävän puolin ja toisin.
Odessan palon uhreja ammutaan.
Ainoa totuus, josta olen nyt varma, on se, että totuutta vääristellään joka taholla ohjelmallisesti ja järjestelmällisesti. Disinformaatiota levitetään koko ajan, lisääntyvässä määrin puolin ja toisin. Kaikki osapuolet syyllistyvät vaihtoehdottomaan retoriikkaan, joka myös kertautuu suomalaisessa some-keskustelussa, jossa puurot ja vellit menevät sekaisin, kun siellä heitellään vaikkapa termejä ”kommari” ja ”fasisti”.
Toinen selkeä totuus on se, että
kaikilla osapuolilla on vastenmielisiä nationalistisia kantoja, joita tuolla
disinformaatiolla pyritään tukemaan. Kaikki huutavat skitsofreenisen tunteen
tuottaen yhteen ääneen: ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”
Palaan siis Rajaan. Konsertin jälkikeskusteluissa todettiin vähän lempeämmissä
kommenteissa tietenkin, että kyse oli 1970-luvun haikailusta, naiivista
sentimentaalisuudesta. Jotkut puhuivat pysähtyneisyydestä, jotkut ummehtuneisuudesta.
Minä tajusin surullisena, että
Sinervon runo on juuri nyt, neljänkymmenen
vuoden jälkeen, täysin ajankohtainen, täysin tosi. Ensimmäisessä säkeistössä
hän toteaa, että ”ei ole enää maata vaeltaa sen, joka julistaa rakkautta”.
Kyllä näitä lauluja näköjään tarvitaan vieläkin.
Kyllä näitä lauluja näköjään tarvitaan vieläkin.
***
PS. Tässä linkki Kirsikka Moringin fb-sivuille, joita Lagerbohm trollasi. Tässä linkki Sven Laakson (eli runoilija Janne Nummelan) blogikirjoitukseen, joka kohdistui Ville Ropposeen (yritin olla vähän hienotunteinen, mutta ehkä turhaan – kai Nummelan pitää vastuunsa kantaa). Ja tässä vielä linkki Pepe Willbergin alkuperäiseen Rajaan. Ja olisin minä voinut vielä lisätä, että Kaj Chydeniuksen ja Elvi Sinervon Natalia (1972), joka kuultiin encorena Agit Propin konsertissa, olisi yhtä lailla ollut ajankohtainen:
Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon,
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo,
he palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!
En ole kyllä huomannut, että 70-luvun kommunistit olisivat tehneet jonkinlaista tilinpäätöstä toiminnastaan, katumuksesta nyt tietysti puhumattakaan. Jonkunlaiseen ajatustyöhön voisi kyllä olla syytä. Onko se sitten harmitonta nostalgiaa, jos vanhat SS Viking-miehet kuuntelevat iltamissa Die Fahne Hochia ja luikauttavat yhteislauluna vaikkapa Pallen Silmien välliin? Anteeksi Alaston kriitikko, arvostan kriitikontyötäsi mutta laitavasemmistoa on usein vaikea ymmärtää.
VastaaPoistaMitähän laitavasemmistoa Aira Sinervon tekstissä mahtaa olla? Tai Elvi Sinervon Nataliassa? Pieni ajatustyö kertoo heloposti, että ei mitään. Silkkaa ihmisyyden puolustamista, ei lainkaan silmien väliin ampumista.
VastaaPoistaVappuna taisi kiteytyä laitavasemmiston jo pitempään ilmassa ollut comeback. Vanhat ja vähän nuoremmatkin vasemman laidan jesuiitat ovat taas liikkeellä mitään muistamatta, mitään katumatta ja oppimatta. Ei riittänyt, että kannatettiin 70 vuotta maailmanhistorian surkeinta ja hirmuisinta diktatuuria, tietysti samaan aikaan omaa hallintoa ja toisinajattelijoita pilkaten ja vähätellen. Ja punainen sekoilu tulee jatkamaan samaa rataa, koska laitavasemmisto ei nähtävästi pysty tarkastelemaan omaa toimintaansa ja premissejään kriittisesti. Surullisinta on, että siellä on joukossa ihan hyviäkin ihmisiä.
VastaaPoistaSurullisina on, että on vielä niitä jotka kaivavat vanhoja poteroita ja viholliskuvia eteemme kuin ne olisivat tätä päivää. Kannattaisi katsoa tätä päivää, että miltä nyt näyttää, kenen ja keiden pitäisi nyt olla hereillä aatemaailmansa kanssa, ja hyvin tarkkoina siitä minkälaista tulevaisuutta ollaan nyt muovaamassa. Kiitos Otsolle kirjoituksistaan, työtä riittää.
Poista