keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Julkaistua 531: Rajan retoriikkaa

Tänään oli taas Yle Radio 1:n Kultakuumeen kolumnini vuoro. Aamulla hyvin varhain poltin röökin parvekkeella ja hetken mietittyäni tiesin, mistä kirjoitan. Palasin vappuun:

Rajan retoriikkaa

Olin vappuaattona kuuntelemassa Agit Propin konserttia. Olin varsin vaikuttunut Eero Ojasen kuusihenkisen yhtyeen ja laulukvartetin yhteissoinnista, varsinkin Monna Kamun ja Sinikka Sokan kypsistä ja hienosti yhteen hioutuneista lauluosuuksista – muutaman kerran jopa niin, että silmäni kostuivat. Näin varsinkin, kun yhtye esitti Henrik Otto Donnerin sävellyksen Aira Sinervon runoon Raja (1972). Se on se alun perin Pepe Willbergin levyttämä biisi, jossa lauletaan jo neljäkymmentä vuotta kansan suussa elänyt lentävä lause: ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.”
Itse asiassa se miellettiin jo aikoinaan niin voimakkaasti poliittiseksi, että monet ei-vasemmistolaiset irrottivat tuon yhden lauseen kontekstistaan ja sitoivat sen vasemmistoon: ”Taas ne kommarit huutaa, että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.” Muistan nuoruudestani monia keskusteluita ja kiistoja, joissa tätä argumenttia käytettiin. 
Mutta mitä Sinervo runossaan todellisuudessa sanoi? Hän kertoi siitä ristiriitaisesta tunteesta, jossa mustavalkoiset argumentit saattavat ihmisen skitsofreeniseen tilaan – sen ihmisen, joka etsii kauneutta mutta jolla ei enää ole etsintäänsä tietä, mitä kulkea. Näin Sinervo kirjoitti:

Kaiken maailman välillä raja, 
kahden rintaman välillä viha,
kahdelta taholta kaikuu huuto:
Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!

Konserttikokemus ei koskaan ole yksittäinen hetki vailla sitä edeltäviä ja sitä seuraavia tapahtumia. Kuulun siihen koulukuntaan, joka pitää taidetta ennen kaikkea jaettuna kokemuksena ja joka toivoo, että taiteella on myös vaikutuksensa. Toisinaan jopa ihan jalostava. Hyvä taideteos herättää aina keskustelua. Niinpä harrastin konsertin jälkeen surffailua – myös sosiaalisessa mediassa – nähdäkseni sen, miten muut olivat konsertin kokeneet. Ja löytyihän sitä keskustelua.
Itse en osallistu esimerkiksi Facebook-keskusteluihin, mutta luen julkisia seiniä aika usein. Yksi syy, miksi en itse osallistu näihin keskusteluihin, on somessa lisääntynyt nopea ja reflektoimaton, tavattoman kiukkuinen puhe, joka saa väliin suoranaisia vihapuheen sävyjä. En halua olla mukana sellaisessa. Näin esimerkiksi totesi lähihistorian tutkija John Lagerbohm eräässä konserttiin liittyneessä keskusteluketjussa: ”Herran jumala, totalitaarisen, miljoonia ihmisiä murhanneen diktatuurin nuoleskelumusiikkia, ja se on muka jees.” 
Vappu herätti muutenkin kuumia tunteita, ja eksyinkin surffaillessani monenlaisille sivuille. Suosittu pseudonyymiblogisti Sven Laakso muun muassa totesi eräistä henkilöistä: ”He tykkäävät kaikesta terrorista, onnettomuuksista, katastrofeista, joissa kuolee etniseltä taustaltaan venäläisiä siviilejä, lapsia. Kaikki venäläisten tappaminen tuottaa heille suurta mielihyvää.” Kyseessä oli kuitenkin tuntemiani, ihan tavallisia kulttuurityöläisiä, jotka eivät taatusti saa mielihyvää kenenkään kuolemasta. 
Vappua kehysti myös kansainvälinen kriisitilanne. Myös Ukrainan tapahtumat ovat saaneet minut surffailemaan – ja myös seuraamaan some-keskusteluita. Vihaa tuntuu riittävän puolin ja toisin. 
Odessan palon uhreja ammutaan.

Kriisissä, jossa on kaksi osapuolta, otetaan usein kantaa jommankumman puolesta. Ihmismieli nyt vain tuppaa toimimaan näin. Tässä tapauksessa osapuolia on useampiakin, mutta ainakin Venäjä, Ukrainan väliaikainen hallinto ja Ukrainan venäläismieliset kansanosat ovat keskeisiä. En ole yrityksistäni huolimatta osannut ottaa kriisiin jäsentynyttä kantaa. Edes kansainvälisen median monipuolinen seuraaminen ei ole tuottanut juurikaan lisäapua. Väliin tuntuu siltä, että nimenomaisesti en halua olla minkään osapuolen puolella. Tämä ei kuitenkaan ole poliittinen kannanotto, vaan pikemminkin tunne ja kokemus, jota miettiessäni olen lähinnä kiusallisesti hämmentynyt.
Ainoa totuus, josta olen nyt varma, on se, että totuutta vääristellään joka taholla ohjelmallisesti ja järjestelmällisesti. Disinformaatiota levitetään koko ajan, lisääntyvässä määrin puolin ja toisin. Kaikki osapuolet syyllistyvät vaihtoehdottomaan retoriikkaan, joka myös kertautuu suomalaisessa some-keskustelussa, jossa puurot ja vellit menevät sekaisin, kun siellä heitellään vaikkapa termejä ”kommari” ja ”fasisti”. 
Toinen selkeä totuus on se, että kaikilla osapuolilla on vastenmielisiä nationalistisia kantoja, joita tuolla disinformaatiolla pyritään tukemaan. Kaikki huutavat skitsofreenisen tunteen tuottaen yhteen ääneen: ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!” 
Palaan siis Rajaan. Konsertin jälkikeskusteluissa todettiin vähän lempeämmissä kommenteissa tietenkin, että kyse oli 1970-luvun haikailusta, naiivista sentimentaalisuudesta. Jotkut puhuivat pysähtyneisyydestä, jotkut ummehtuneisuudesta. 
Minä tajusin surullisena, että Sinervon runo on juuri nyt, neljänkymmenen vuoden jälkeen, täysin ajankohtainen, täysin tosi. Ensimmäisessä säkeistössä hän toteaa, että ”ei ole enää maata vaeltaa sen, joka julistaa rakkautta”.
Kyllä näitä lauluja näköjään tarvitaan vieläkin.

***

PS. Tässä linkki Kirsikka Moringin fb-sivuille, joita Lagerbohm trollasi. Tässä linkki Sven Laakson (eli runoilija Janne Nummelan) blogikirjoitukseen, joka kohdistui Ville Ropposeen (yritin olla vähän hienotunteinen, mutta ehkä turhaan – kai Nummelan pitää vastuunsa kantaa). Ja tässä vielä linkki Pepe Willbergin alkuperäiseen Rajaan. Ja olisin minä voinut vielä lisätä, että Kaj Chydeniuksen ja Elvi Sinervon Natalia (1972), joka kuultiin encorena Agit Propin konsertissa, olisi yhtä lailla ollut ajankohtainen:

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon,
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo,
he palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!

Tässä linkistä vielä alkuperäinen Natalia.

Elvi Sinervo 1960-luvulla.

4 kommenttia:

  1. En ole kyllä huomannut, että 70-luvun kommunistit olisivat tehneet jonkinlaista tilinpäätöstä toiminnastaan, katumuksesta nyt tietysti puhumattakaan. Jonkunlaiseen ajatustyöhön voisi kyllä olla syytä. Onko se sitten harmitonta nostalgiaa, jos vanhat SS Viking-miehet kuuntelevat iltamissa Die Fahne Hochia ja luikauttavat yhteislauluna vaikkapa Pallen Silmien välliin? Anteeksi Alaston kriitikko, arvostan kriitikontyötäsi mutta laitavasemmistoa on usein vaikea ymmärtää.

    VastaaPoista
  2. Mitähän laitavasemmistoa Aira Sinervon tekstissä mahtaa olla? Tai Elvi Sinervon Nataliassa? Pieni ajatustyö kertoo heloposti, että ei mitään. Silkkaa ihmisyyden puolustamista, ei lainkaan silmien väliin ampumista.

    VastaaPoista
  3. Vappuna taisi kiteytyä laitavasemmiston jo pitempään ilmassa ollut comeback. Vanhat ja vähän nuoremmatkin vasemman laidan jesuiitat ovat taas liikkeellä mitään muistamatta, mitään katumatta ja oppimatta. Ei riittänyt, että kannatettiin 70 vuotta maailmanhistorian surkeinta ja hirmuisinta diktatuuria, tietysti samaan aikaan omaa hallintoa ja toisinajattelijoita pilkaten ja vähätellen. Ja punainen sekoilu tulee jatkamaan samaa rataa, koska laitavasemmisto ei nähtävästi pysty tarkastelemaan omaa toimintaansa ja premissejään kriittisesti. Surullisinta on, että siellä on joukossa ihan hyviäkin ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullisina on, että on vielä niitä jotka kaivavat vanhoja poteroita ja viholliskuvia eteemme kuin ne olisivat tätä päivää. Kannattaisi katsoa tätä päivää, että miltä nyt näyttää, kenen ja keiden pitäisi nyt olla hereillä aatemaailmansa kanssa, ja hyvin tarkkoina siitä minkälaista tulevaisuutta ollaan nyt muovaamassa. Kiitos Otsolle kirjoituksistaan, työtä riittää.

      Poista