Muun muassa näitä asioita vaatii Li Andersson, fiksu ja nuori nainen, jonka kaltaisille tulevaisuus on turvallista luovuttaa:
1) Loppua budjettikurille ja valtioiden pakottamiselle säästöihin. Ne
on korvattava investointiohjelmilla työllisyyden parantamiseksi.
2) Kriisimaiden velkojen uudelleenjärjestelyä ja tukipakettien velkojen anteeksiantoa.
3) Euroopan keskuspankin mandaatin muuttamista niin, että jäsenvaltioiden suora lainottaminen tulee mahdolliseksi.
4) Pankkien pilkkomista. Investointipankkiirien harjoittama
finanssikeinottelu on erotettava tavallisesta pankkitoiminnasta, jolla
huolehditaan tavallisten ihmisten veloista ja varoista.
5) Euroopan ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimusneuvottelut on
keskeytettävä. Sopimukseen sisältyvä investointisuoja rajaa valtioiden
kansallista päätöksentekoa ja siirtää valtaa pienelle, korkeasti
palkatulle lakimiesten joukolle.
Ja taideväelle huomautettakoon vielä, että Li Anderssonilla ovat taidemaailma ja sen ongelmat tuttuja jo isänmaidosta – onhan hän Jan-Erik Anderssonin (s. 1954) tytär.
Tosin sympatiseeraan minä usein aika paljon sitä mustaa blokkiakin, joka perjantain mielenosoituksessa kukitti Narinkkatorin Yrittäjäveistoksen (Eva Löfdahl (s. 1953), 2006) kahdellakin mustalla lipulla:
Yritin saada napattua sellaisen Iwo Jima -kuvan tilanteesta, mutta eihän digipokkarissa ole optiikkaa tarpeeksi:
Mutta eihän vanha ja huonopolvinen mies jaksa enää juosta poliisia karkuun, joten riittäköön minulle äänestäminen. Käykää tekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti